Ajankohtaista

Hae CP-liitolta apurahaa itsenäisen elämän tukemiseen

Julkaistu 10.3.2022

Suomen CP-liitto jakaa vuosittain apurahoja cp-yhdistysten jäsenille itsenäisen elämän tukemiseen. Vuonna 2022 apurahoja jaetaan yhteensä 2 000 euroa. Myönnettävän apurahan suuruus on enintään 500 euroa/henkilö. Mihin apurahoja myönnetään? Apurahoja myönnetään CP-liiton kohderyhmään kuuluvien henkilöiden itsenäistymiseen tähtääviin toimintoihin, kuten opintomatkoihin, matkailuun, harrastamiseen sekä muihin erityisesti itsenäistymistä tai itsenäistä elämää tukeviin hankkeisiin niiltä osin, kun niihin ei...

Vastaa CP-liiton kyselyyn yksinäisyydestä ja hyvinvoinnista

Julkaistu 10.3.2022

Hei nuori tai aikuinen, joka kuulut kohderyhmäämme. Toivoisimme, että kävisit vastaamassa yksinäisyyteen ja hyvinvointiin liittyvään kyselyymme. Haluaisimme tietää miten voit, ja onko sinulla läheisiä ihmisiä ympärillä. Miksi kysymme? Siksi, että olet meille tärkeä ja haluamme kehittää toimintaamme, jotta se vastaisi entistä paremmin tarpeitasi. Toiminnalla tarkoitamme tapahtumia, kokoontumisia, kursseja, palveluja ja yhdistysten kanssa tekemäämme yhteistyötä, mutta...

Vastaa kyselyyn vihapuheen ja häirinnän ilmenemisestä

Julkaistu 8.3.2022

Vastaa oikeusministeriön tilaamaan kyselyyn vähemmistöryhmiin kohdistuvan vihapuheen ja häirinnän ilmenemisestä ja sen vaikutuksista turvallisuuden tunteeseen. Kyselyyn voi vastata, vaikka ei itse ole kohdannut vihapuhetta tai häirintää. Kyselyn tuloksia hyödynnetään tilannekatsauksen päivittämisessä. Lisäksi tuotetaan tietoa siitä, minkälaisia toimenpiteitä tulisi edelleen kohdentaa vihapuheen ja häirinnän ennaltaehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Kyselyyn voi vastata suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi: Suomenkielinen kysely Ruotsinkielinen kysely Englanninkielinen kysely Samassa osoitteessa halukkaat voivat...

Valtti-ohjelman avulla etsitään lapsille ja nuorille liikuntaharrastuksia

Julkaistu 2.3.2022

Daria löysi luistelusta rakkaan harrastuksen Valttien avulla – Valtti-ohjelman haku vuodelle 2022 on auki. Luistelu osoittautui Darialle napakympiksi, eikä vähiten sen takia, että Valtit löysivät hänelle juuri sopivan harrastuspaikan. Suomen Paralympiakomitean koordinoimassa Valtti-ohjelmassa etsitään 6–23-vuotiaille erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille liikuntaharrastusta. Ohjelmaan mukaan valitut lapset ja nuoret saavat henkilökohtaisen Valtin eli harrastuksen pariin saattajan,...

Mitä vanhemman on hyvä tietää motorisen oppimisen vaikeuksista -opas on ilmestynyt

Julkaistu 23.2.2022

CP-liiton uusi Mitä vanhemman on hyvä tietää motorisen oppimisen vaikeuksista -opas löytyy nyt verkkosivuiltamme sähköisenä ja tietenkin maksutta. Lempeästi ja kannustavasti kirjoitettu opas kertoo, mitä motorisen oppimisen vaikeuksilla tarkoitetaan ja miten lasta voi tukea hänen opetellessa motorisia taitoja. Opasta voi tilata maksutta myös paperisena versiona lähettämällä meille sähköpostia osoitteeseen toimisto@cp-liitto.fi.Suomen CP-liiton kohderyhmään kuuluvat ihmiset, joilla...

CP-liiton kesän 2022 kurssiesite on ilmestynyt, hae mukaan!

Julkaistu 20.1.2022

Kiinnostaisiko tulla kesällä CP-liiton kurssille? Kohdata vertaisia, saada tietoa ja tukea, löytää mielekästä tekemistä, edistää omaa osallisuutta? Kesän 2022 kurssiesite on julkaistu ja löytyy osoitteesta cp-liitto.fi/sova. Lue lisää ja hae mukaan! Kurssiesite löytyy myös suoraan täältä.

Tule kurssitöihin Suomen CP-liittoon!

Julkaistu 4.1.2022

Etsimme sosiaalisen valmennuksen kursseillemme   AvustajiaAikuisten ja nuorten kursseille tarvitsemme taitavia ja hyviä avustajia, jotka mahdollistavat kurssilaisten osallistumisen toimintaan. Avustajan työ on auttamista perustoiminnoissa (pukeutuminen, ruokailu, peseytyminen, wc-toiminnot ja liikkuminen). Apuna käytetään henkilönostimia ja muita siirtämisen apuvälineitä, mutta hyvä kestävyys- ja lihaskunto helpottavat merkittävästi työstä suoriutumista. LähityöntekijöitäPerhekursseille tarvitsemme osaavia lähityöntekijöitä, jotka toteuttavat lapsiryhmille suunniteltua ohjelmaa...

Suomen CP-liiton tavoitteet aluevaaleihin 2022

Julkaistu 16.12.2021

Tammikuussa 2022 ovat aluevaalit, joissa valitaan päättäjät hyvinvointialueille. Suomen CP-liitolla on vaaleihin kolme teemaa, joiden tavoitteena on edistää vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Kannustamme nostamaan teemoja esiin ehdokkaiden kanssa vaalitilaisuuksissa ja -keskusteluissa sekä erityisesti verkkokeskusteluissa. 1. Hyvinvointialueet tekevät vammaispoliittisen ohjelman Vammaispoliittisessa ohjelmassa on huomioitava YK:n vammaissopimuksen toteutumisen seuraaminen ja vammaisten ihmisten palveluiden toteuttaminen yksilöllisten tarpeiden...

Juha Lappalainen valittu CP-liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi

Julkaistu 15.12.2021

Suomen CP-liiton hallitus valitsi 11.12.2021 liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi valtiotieteiden maisteri Juha Lappalaisen. Lappalainen on aiemmin toiminut Suomen CP-liiton palvelupäällikkönä. Tätä ennen hän on työskennellyt Espoon kaupungilla, Suomen Kuntaliitossa ja Vates-säätiössä. Lappalaisella on kokemusta myös toimimisesta kunnallisissa luottamustoimissa muun muassa sosiaali- ja terveystoimen aloilta. Lappalainen aloittaa toiminnanjohtajana 1.1.2022. – Tiedostan vastuumme ja mahdollisuutemme vaikuttaa yhdessä työntekijöidemme...

Etsimme asumistyöntekijöitä Laajasalon palveluasunnoille

Julkaistu 10.12.2021

Suomen CP-liitto ry on valtakunnallinen vammais- ja erityisliikuntajärjestö. Kohderyhmäämme kuuluvat ihmiset, joilla on cp-vamma, mmc, hydrokefalia, normaalipaineinen hydrokefalia sekä heidän läheisensä. Kohderyhmäämme kuuluvat myös ihmiset, joilla on motorisen oppimisen vaikeus tai lievempiä motoriikan vaikeuksia. Liiton toimintaan kuuluu myös palvelutoiminta. Tähän kuuluvat Helsingissä Laajasalon palveluasunnot, Malmin päivätoiminta, puhetupakeskus ja uutena henkilökohtaisen avun palvelut. Turussa CP-liitolla on...

Tule projektityöntekijäksi CP-liiton Voimavarana perhe -hankkeeseen

Julkaistu 1.12.2021

Oletko lapsiperhetyön ammattilainen, jolla on käytännön kokemusta erityislapsiperheiden tarpeista? Tule projektityöntekijäksi Voimavarana perhe -hankkeeseen! Työskentelet hankkeen pilottiperheiden kanssa, ohjaat vanhempien ryhmiä ja vedät työpajoja. Kehität uusia toimintamalleja yhdessä hankkeen sidosryhmien sekä perheiden kanssa. Voimavarana perhe -hanke kehittää toimivia tapoja tukea perheiden jaksamista arjessa. Kohderyhmäämme kuuluvat perheet, joissa alaikäisellä lapsella on cp-vamma, mmc tai hydrokefalia, perheiden läheiset...

Suomen CP-liiton kannanotto: Kuntoutusta hakevalla ei ole oikeusturvaa

Julkaistu 2.11.2021

Suomen CP-liitto edustaa syntymästä saakka neurologisesti vammaisia henkilöitä, joilla on välttämätön, toistuva ja koko elämänmittainen kuntoutuksen tarve. Olemme huolissamme, että Kelan kuntoutusta koskevia päätöksiä ei tehdä yksilöllisen tarpeen mukaan eikä päätöksiin kirjata perusteluita yksilöllisten tarpeiden mukaan. Kela vastaa Suomessa lakisääteisen lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämisestä. Kela edellyttää, että kuntoutusta hakiessaan asiakas kuvaa tarkasti toimintakykyään, toimintarajoitteitaan ja tarvettaan...

"Yhteiskunta menettää jotain, jos se ei ota mua töihin"

Julkaistu 28.10.2021

”Ennen kaikkea ammattilainen” – Disability Employment Forumissa 21.10. purettiin toimintarajoitteisiin liittyviä olettamuksia Jenni Aittasalo - Mulla on niin paljon asiantuntijuutta, että yhteiskunta menettää jotain, jos se ei ota mua töihin. Näin totesi 27-vuotias Jenni Aittasalo alustuspuheenvuorossaan Suomen CP-liiton ja Vatesin 21.10.2021 järjestämässä Disability Employment Forum -tapahtumassa. Päivän teema oli ”Ennen kaikkea ammattilainen”. Tämän otsikon alla...

Seuraa Syyspäivien ohjelmaa videon välityksellä

Julkaistu 28.10.2021

CP-liiton vuosittaisia Syyspäiviä vietetään tänä vuonna Tampereella. Lauantain 30.10.2021 ohjelmaa pystyi seuraamaan suorana lähetyksenä kello 12.45–14.30 CP-liiton Youtube-kanavalta sekä Facebook-liven kautta. Live-seuranta on päättynyt. Kiitämme kaikkia aktiivisesta keskustelusta myös chatin puolella! https://www.youtube.com/watch?v=mx85my8xy9g

CP-liiton soveltavat leikkikortit innostavat koko perheen liikkumaan

Julkaistu 25.10.2021

Tänään 25.10.2021 Maailman mmc- ja hydrokefaliapäivän kunniaksi julkiastut soveltavat leikkikorttimme johdattelevat koko perheen soveltavien, liikunnallisten leikkien pariin. Korttien leikit on pohdittu sellaisiksi, että lapset voivat osallistua niihin toimintarajoitteista huolimatta. Kortit sisältävät sisä- ja ulkoleikkejä, ja ne voi tulostaa pdf-muodossa verkkosivuillamme osoitteessa cp-liitto.fi/liikunta. Ajatus kortteihin tuli liikuntaan liittyvästä kyselystä, joka tehtiin aiemmin vanhemmille, joiden lapsella on...