Resilienssi suojaa perhettä ja lapsen kehitystä

Resilienssi tarkoittaa kykyä selviytyä vaikeuksista. Sitä on kuvattu vieterin ominaisuuksilla: venytyksen jälkeen vahva vieteri palaa aina perustilaansa. Ann Masten, yksi resilienssitutkimuksen edelläkävijöistä, kuvaa resilienssiä systeemin kykynä sopeutua onnistuneesti vastoinkäymisiin, jotka uhkaavat sen selviytymistä, kehitystä ja hyvinvointia merkittävällä tavalla. Resilienssiteorioita voidaan soveltaa myös perheiden ja lapsen hyvinvointiin.

Resilienssi rakentuu niin yksilön ominaisuuksista kuin myös perheen, laajemman elinympäristön ja koko yhteiskunnan ominaisuuksista. Kykymme selviytyä vaikeuksista, kuormituksesta ja stressistä on siis riippuvaista monen tason tekijöistä, ja onkin tärkeää tuntea omia resilienssiominaisuuksiaan sekä tarkastella, miten lähiympäristö voi tukea jaksamistamme ja selviytymistämme. Samoin on tärkeää havaita, mitkä tekijät uhkaavat henkilökohtaista tai perheen resilienssiä ja pyrkiä vaikuttamaan näihin tekijöihin.

Resilienssitaidot antavat suojaa stressin haitallisia vaikutuksia vastaan. Lapsen resilienssitaitoja on mahdollista kehittää, ja tämä onkin tärkeää, jotta lapsi kykenee kasvaessaan kohtaamaan elämän pieniä ja suuria kuormitustekijöitä, vastoinkäymisiä ja selviytymään niistä, ehkä joskus jopa vahvistumaan vaikeuksista selvittyään. Vanhemmuus on yksi tärkeä tekijä lapsen resilienssitaitojen kehittymiselle. Tutkimusnäyttö osoittaa, että lapsen saadessa riittävän hyvää ja turvallista vanhemmuutta hänen aivojensa kehitys ja oppimisvalmiudet ovat parempia ja stressinsäätelykykynsä tehokkaampaa. Näiden seurauksena myös niin fyysinen kuin psyykkinenkin kehitys etenevät yleensä suotuisammin.

Lapsen resilienssin kehitystä tukevia tekijöitä

Vanhemman herkkyys, sensitiivisyys, eli kyky havaita lapsen viestejä riittävän oikea-aikaisesti ja tarkasti sekä vastata niihin, on tärkeä tekijä lapsen resilienssin kehittymiselle. Saadessaan riittävän johdonmukaista ja oikea-aikaista hoivaa lapsi oppii huomaamaan, että hänen tarpeisiinsa vastataan. Tarpeet tulevat riittävällä tavalla tyydytetyiksi, kun lapsi ilmaisee niitä. Lapsi oppii, että voi luottaa läheisiin ihmisiin ja myöhemminkin tukeutua toisiin ihmisiin, kun tilanne sitä vaatii. Lapselle syntyy myös jo varhain kokemus, että epämukavaa oloa, kuten nälkää tai väsymystä, ei tarvitse sietää liian pitkään, ja välittävä aikuinen auttaa epämukavan olon ja siitä syntyvän kuormituksen lievittämisessä. Näin lapsen stressijärjestelmät, jotka aktivoituvat vielä herkästi, pääsevät palaamaan perustilaan, eivätkä jää kuormittamaan elimistöä liian pitkäksi aikaa.

Perheen lämmin ilmapiiri ja positiivinen suhtautuminen lapseen on tärkeä tekijä resilienssin vahvistumisessa. Lapsi oppii, että hän on yksilönä arvokas ja rakastettava, ja hän voi luottaa tähän tunteeseen silloinkin, kun toimii ei-toivotusti tai väärin. Tämä tekijä on tärkeä aikuisiässäkin, kun kohtaamme erilaisia vaikeuksia esimerkiksi ihmissuhteissa tai työpaikalla. Itsetuntomme kestää paremmin, kun olemme kokeneet lämmintä kohtaamista.

Perheen ikätasoiset säännöt ja selkeät struktuurit. Vanhempien kyky ohjata ja säädellä lapsen toimintaa, antaa palautetta siitä ja muutenkin keskustella perheen säännöistä ja yhteisistä toimintamalleista tukee lapsen toimijuutta ja itsesäätelyn kehitystä. Vanhemman auktoriteetin ja selkeiden rajojen kautta lapsi saa turvaa ja myös onnistumisen kokemuksia. Avoimen keskusteluilmapiirin avulla lapsi oppii ymmärtämään toisten ihmisten tunteita ja toimintaa ja sitä kautta sosiaalisia pelisääntöjä. Lapsi oppii myös itsenäisiä ongelmanratkaisutaitoja, sillä niitä tarvitaan elämässä.

Jotta vanhempi pystyy tukemaan lapsen resilienssin kehitystä, on tärkeää, että myös hän saa tarvitsemaansa tukea omaan kasvatustehtäväänsä. Vanhemman resilienssiä on siis tuettava, niin omassa lähiympäristössä, laajemmassa yhteisössä kuin koko yhteiskunnassa. Tarvittaessa lapsen positiiviseen kasvatukseen ja vanhemmuuteen kannattaa hakea tukea ja apua. Muun muassa neuvola- ja kouluterveydenhuolto sekä perheneuvola ovat kaikkien käytettävissä maksutta juuri tätä varten.

Eeva-Leena Kataja
Psykologi, perheterapeutti, tutkijatohtori, Turun yliopisto, FinnBrain-tutkimus

Artikkeli on julkaistu 18.5.2022.

Lähteet:

Masten, A. & Palmer, A.R., 2019, Parenting to promote resilience in children
Masten, A., 2018, Resilience Theory and Research on Children and Families: Past, Present, and Promise, Journal of Family Theory & Review