Mitä palvelu on ja kenelle se on tarkoitettu
Vammaisten henkilöiden työtoiminta on toimintakyvyn ylläpitämistä ja sitä edistävää toimintaa.
Sen tarkoituksena on tukea toimintakykyä ja arjen rytmiä sekä tarjota mielekästä tekemistä. Tämä kaikki vahvistaa osallisuutta ja työelämätaitoja, vaikka ensisijainen tavoite ei olekaan työllistyminen avoimille työmarkkinoille.
Sitä järjestetään niille työkyvyttömille henkilöille, joilla ei vammansa vuoksi ole edellytyksiä vammaisten henkilöiden työllistymistä tukevaan toimintaan, ja joiden toimeentulon perustuu pääosin sairauden tai työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviin etuuksiin.
Miten palvelu toteutetaan
Toiminta voi toteutua toimintakeskuksessa tai tavallisella työpaikalla. Se voi työtehtävien ohella sisältää arjen taitojen harjoittelua tai muuta toimintakykyä edistävää tai ylläpitävää aktiviteettia.
Toimintakeskusten työtehtäviä ovat esimerkiksi tuotteiden pakkaaminen, kokoonpanotyö, materiaalien lajittelu, tekstiilityö tai puutyö. Työstä voidaan maksaa työosuusrahaa, mutta kyse ei ole palkasta eikä työsuhteesta.
Avotyötoiminta tavallisella työpaikalla tarkoittaa työskentelyä tavallisessa työympäristössä, mutta ei työsuhteessa. Tehtävät voivat olla kaupan tavaroiden hyllytystä, siivousta tai avustavia tehtäviä päiväkodissa, laitoskeittiössä tai kiinteistöhuollossa.
Miten palvelua haetaan
Ota yhteyttä oman hyvinvointialueesi sosiaalipalveluihin. Yhteystiedot löydät verkosta esimerkiksi hakusanoilla vammaisten työtoiminta [hyvinvointialueen nimi].
Voit soittaa työntekijälle tai jättää sähköpostia sosiaalipalveluja järjestävään yksikköön. Joillain alueella vammaisten henkilöiden työtoimintaan hakeudutaan täyttämällä vammaispalveluhakemus joko paperisena tai sähköisen järjestelmän kautta.
Lue lisää:
Sosiaalihuoltolain 27 e §:n mukainen työtoiminta, 710/1982 ns. ”vanha sosiaalihuoltolaki”
Kysy lisää
asiantuntija (sosiaalinen valmennus, sosiaaliohjaus ja -neuvonta)
Elisa Kujanpää