Erityinen tuki ammatillisessa koulutuksessa
Mitä palvelu on ja kenelle se on tarkoitettu
Voit saada erityistä tukea ammatillisista perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai valmentavan koulutuksen suorittamiseen, jos sinulla on todettu oppimisvaikeus tai opiskelukykyyn vaikuttava tai sairaus. Tukea on mahdollista saada myös työpaikalla tapahtuvan oppimisen aikana.
Erityisen tuen tarve kannattaa ottaa esille mahdollisimman varhain, mutta tukea voidaan järjestää myös silloin, kun tarve ilmenee opintojen aikana.
Tuki suunnitellaan tarpeidesi mukaan. Tavoitteena on auttaa sinua etenemään opinnoissasi ja saavuttamaan tutkinnon tai koulutuksen edellyttämä osaaminen.
Miten palvelu toteutetaan
Voit saada esimerkiksi:
- erityisopettajan antamaa erityisopetusta
- erityisopettajan konsultaatioon perustuvaa muuta opetusta ja ohjausta
- tarvitsemiasi erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä
- opiskelun edellyttämiä avustajapalveluja
- opiskelun edellyttämiä erityisiä apuvälineitä
Jos suoritat ammatillista perustutkintoa etkä erityisestä tuesta huolimatta pysty saavuttamaan tutkinnon perusteiden mukaista osaamista, osaamisen arviointia voidaan laissa säädetyin edellytyksin mukauttaa.
Miten palvelua haetaan
Voit kertoa tuen tarpeestasi jo hakiessasi koulutukseen. Voit toimittaa oppilaitokselle aikaisempia tuen tarvettasi kuvaavia asiakirjoja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi perusopetuksen aikainen HOJKS tai lääkärin, psykologin tai erityisopettajan lausunto. Aikaisempi lausunto tai suunnitelma ei kuitenkaan yksin ratkaise sitä, saatko erityistä tukea ammatillisissa opinnoissa. Oppilaitos arvioi yhdessä kanssasi, millaista tukea juuri sinä tarvitset nykyisissä opinnoissasi. Jos olet alaikäinen, myös huoltajasi osallistuu arviointiin.
Tuen tarvetta voidaan arvioida myös opintojen alkaessa. Oppilaitoksessa voidaan esimerkiksi selvittää oppimisvalmiuksiasi sekä lukemisen, kirjoittamisen tai matematiikan valmiuksiasi erilaisilla arviointimenetelmillä. Tuen tarpeesta keskustellaan myös opintojesi henkilökohtaistamisen ja henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) laatimisen yhteydessä.
Voit ottaa tuen tarpeen esille missä tahansa opintojen vaiheessa. Jos huomaat myöhemmin, että opinnot eivät etene toivomallasi tavalla tai esimerkiksi vamma, sairaus tai oppimisvaikeus vaikeuttaa opiskeluasi, kerro tilanteestasi opettajalle tai erityisopettajalle. Kanssasi voidaan selvittää, mikä vaikeuttaa oppimistasi ja voisiko erityisestä tuesta olla sinulle apua. Tuen tarpeen tunnistamisessa voidaan tehdä yhteistyötä myös opiskeluhuollon kanssa.
Koulutuksen järjestäjä arvioi erityisen tuen tarpeesi yksilöllisesti ja tekee erityisestä tuesta hallinnollisen päätöksen. Ennen päätöstä sinua kuullaan. Jos olet alaikäinen, myös huoltajaasi tai laillista edustajaasi kuullaan. Samalla kanssasi käydään läpi, miksi erityistä tukea tarvitaan ja mitä se tarkoittaa opintojesi kannalta. Jos olet eri mieltä saamastasi päätöksestä, sinulla on mahdollisuus hakea siihen oikaisua. Päätöksen mukana saat ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseen.
Vaativa erityinen tuki ammatillisessa koulutuksessa
Mitä palvelu on ja kenelle se on tarkoitettu
Voit saada vaativaa erityistä tukea, jos sinulla on vaikeita oppimisvaikeuksia, vaikea vamma tai sairaus ja tarvitset niiden vuoksi yksilöllistä, laaja-alaista ja monipuolista erityistä tukea opiskeluun.
Kaikki ammatilliset oppilaitokset eivät järjestä vaativaa erityistä tukea. Sitä järjestävät ammatilliset erityisoppilaitokset sekä sellaiset muut koulutuksen järjestäjät, joille vaativan erityisen tuen järjestäminen on erikseen määrätty tehtäväksi.
Miten palvelu toteutetaan
Vaativa erityinen tuki suunnitellaan yksilöllisesti tuen tarpeidesi perusteella. Voit opiskella ammatillisen tutkinnon tai tutkinnon osia. Vaativaa erityistä tukea tarvitseville järjestetään myös työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta (TELMA). Myös tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) voi olla mahdollinen.
Jos saat vaativaa erityistä tukea, sinulla on oikeus myös opiskelun edellyttämiin avustajapalveluihin ja erityisiin apuvälineisiin.
Miten palvelua haetaan
Vaativaa erityistä tukea tarvitseville tarkoitettuun koulutukseen haetaan koulutuksen ja oppilaitoksen hakukäytäntöjen mukaisesti. Tuen tarve arvioidaan yksilöllisesti. Hakuvaiheessa kannattaa selvittää suoraan oppilaitoksesta, millaista vaativaa erityistä tukea se järjestää ja mitä tietoja tuen tarpeen arviointia varten tarvitaan.
Ajantasaiset koulutukset ja hakutavat löytyvät Opintopolusta, ja lisätietoa saat myös suoraan vaativaa erityistä tukea järjestävistä oppilaitoksista.
Lue lisää
Finlex: laki ammatillisesta koulutuksesta
Erityinen tuki ammatillisessa koulutuksessa (Opetushallitus)
Opintopolku (Opetushallituksen ylläpitämä valtakunnallinen verkkopalvelu)
Vaativa erityinen tuki – vähemmän tunnettu osa ammatillista koulutusta (Ammattiopisto Spesia 12.12.2024)
Kysy lisää
asiantuntija (sosiaalinen valmennus, sosiaaliohjaus ja -neuvonta)
Elisa Kujanpää