Puhe, kommunikointi ja syöminen

Tummahiuksinen lapsi pitää kättä suun vieressä kuin kuiskatakseen jotain.


Lapsella, jolla on cp-vamma, saattaa olla haasteita puheessa, kommunikoinnissa ja syömisessä.

Kommunikoinnin pulmat painottuvat usein puhemotoriikkaan, mutta kielellisiä haasteita voi myös esiintyä. Osa lapsista oppii puhumaan normaalisti, osalla puhe jää epäselväksi. Osa lapsista ei puhu lainkaan ja he tarvitsevat kommunikoinnin onnistumiseksi puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja.

Osalla lapsista, joilla on cp-vamma, voi ilmetä vaikeuksia syömisen eri vaiheissa. Syyt voivat olla sekä motorisia että sensorisia.

Kehitystä tuetaan vauvaiästä asti

Lapsen, jolla on cp-vamma, kielenkehitys voi edetä normaalisti. Kommunikoinnin pulmat painottuvat usein puhemotoriikkaan, mutta kielellisiä haasteita, kuten puheen ymmärtämisen tai nimeämisen pulmia, voi myös esiintyä.

Lapsen kielen kehitystä on tärkeä tukea varhaisvaiheista alkaen. Vuorovaikutustaitojen ja varhaisten kommunikointitaitojen (katseella seuraaminen, huomion kohteen jakaminen, vastavuoroinen ääntely, osoittaminen ja niin edelleen) tukeminen ja kehitys on tärkeä pohja tulevalle kielen kehitykselle.

Lapsen kasvaessa arjen touhuista arkikielellä kertominen ja lapsen ikätasolle sopivan kielen käyttäminen on tärkeää. Lapsen kanssa on hyvä leikkiä häntä kiinnostavia leikkejä ja huomioida lapsen kontakti- ja leikkialoitteet.

Pienet lapset nauttivat fyysisistä leikeistä ja mikäli lapsella on aistivammoja (kuulo-/näkö), kehon huomioon ottaminen leikkitilanteissa on tärkeää. Aikuinen voi reagoida lapsen ääntelyyn esimerkiksi matkimalla ja varioimalla sitä tai koskettamalla lasta.

Puheen vastaanottoa eli puheen ymmärtämistä on hyvä tukea eleiden avulla. Isompien lasten kanssa leikkien ääneen puhuminen, pelien palaaminen ja kirjojen lukeminen yhdessä aikuisen kanssa tukevat kielen oppimista ja lapsen kiinnostusta kieleen.

Kommunikointitaitojen luokittelu

Henkilöiden, joilla on cp-vamma, kommunikoinnin tuloksellisuutta voidaan arvioida Communication Function Classification System (CFCS) -luokittelulla (www.cfcs.us, suomennus 2015). Luokittelussa otetaan huomioon, kuinka tuloksellista kommunikointi on arjen tyypillisissä tilanteissa. Arvioitavan henkilön kommunikointikeino (puhe, kuvat ynnä muu) ja kognitiivinen taso (havaitseminen, muistaminen, oppiminen, ajattelu) voi olla mikä tahansa.

Luokittelussa käytetään tasoja I–V. Eri tasoilla otetaan huomioon kommunikoinnin tahti, kommunikointikumppanin tuttuuden vaikutus sekä viestien lähettäjä- ja vastaanottajaroolien vaihtelun toimivuus.

I Tuloksellinen viestin lähettäjä ja vastaanottaja vieraiden ja tuttujen kumppanien kanssa.

II Tuloksellinen, mutta tahdiltaan hitaampi viestin lähettäjä ja/tai vastaanottaja vieraiden ja/tai tuttujen kumppanien kanssa.

III Tuloksellinen viestin lähettäjä ja vastaanottaja tuttujen kumppanien kanssa.

IV Epäjohdonmukainen lähettäjä ja/tai vastaanottaja tuttujen kumppanien kanssa.

V Harvoin tuloksellinen lähettäjä ja vastaanottaja tuttujenkaan kumppanien kanssa.
Puhemotoriikka ja suun motoriikka

Puheterapeutti arvioi usein kielellisiä taitoja, mutta lapsen ja nuoren, jolla on cp-vamma, arvioinnissa keskitytään yleensä puhemotoriikan ja suun motoriikan (syöminen ja syljen hallinta) pulmien ratkaisuihin. Osalla cp-vamma on hyvin lievä, eikä se vaikuta arjen toimintakykyyn. Cp-vamma voi vaikeuttaa muun muassa puhumisessa tarvittavien lihasten hallintaa ja sen myötä sanojen tuottamista.

Osa lapsista oppii puhumaan normaalisti, osalla puhe jää epäselväksi. Osa lapsista ei puhu lainkaan ja he tarvitsevat kommunikoinnin onnistumiseksi apua ja tukea lähi-ihmisiltä. Vaikka lapsi ei oppisi puhumaan, sujuvaan kommunikointiin voidaan päästä puhetta tukevien ja korvaavien keinojen avulla.

Dysartria

Dysartriassa puheen tuottamiseen tarkoitettujen lihasten liike on poikkeavaa. Cp-vammasta riippuen kasvojen ja nielun seudun lihasten hallinta voi vaikeutua eri tavoin. Jos esimerkiksi leuan liikkeiden hallintaa, kielen nostoa ja huulten sulkua on vaikea koordinoida eikä liikkeitä pysty saattamaan loppuun, artikulaatiosta voi tulla epätarkkaa, kankeaa ja hidasta. Myös hengityksen ja äänentuoton koordinaatio voi vaikeutua ja ääni jumiutua kesken puheen. Ääni voi myös olla heikko, vuotoinen tai puristeinen. Näitä kaikkia kutsutaan dysartriaksi. Kielellisiin taitoihin dysartria ei vaikuta.

Dysartriasta ei pääse kokonaan eroon, mutta harjoittelulla epäselvästä puheesta voidaan saada selkeämpää. Puheen tuottoon tarvittavien lihasten liikkeiden hallintaa voidaan harjoitella ja lopputuloksena saada selkeämpi puhe esimerkiksi hidastamalla puhetta, tai artikulaatioharjoitteilla saadaan riittävän tunnistettava yksittäinen äänne, jotta myös vieras ihminen saa puheesta selvää (esimerkiksi huulion parempi sulku m- ja p-äänteissä).

Myös hengityksen ja puheen koordinaation helpottuminen esimerkiksi keskivartalon lihasten hallintaa vahvistamisella voi selkeyttää puheilmaisua. Tällöin ilma riittää pidempään puhumiseen ilman välihengityskatkoksia. Vaikeaan dysartriaan liittyy usein myös syömisvaikeudet, koska puheen ja syömisen hallinnasta vastaavat osin samat lihakset.

Syljen hallinta

Suun seudun motorisen hallinnan vaikeus ja puutteet suun tuntotietoisuudessa voivat puheen epäselvyyden lisäksi aiheuttaa syljen valumista iässä, jossa sitä ei enää tavallisesti esiinny. Suun seudun motoriikan hallinta tai hypotonia eli velttous voivat vaikeuttaa leuan hallintaa ja huulten kiinnipitämistä.

Erityisesti etukumarassa leikkiessä tai pöydän ääressä työskennellessä syljen valuminen voi olla runsasta. Puutokset tuntotietoisuudessa voivat aiheuttaa sen, ettei suuhun kertynyttä sylkeä tunne eikä huomaa tarvetta nielaista.

Kuntoutuksessa pyritään parantamaan leuan hallintaa ja sitä kautta huulten sulkua erilaisilla harjoituksilla sekä vahvistamaan tuntotietoisuutta suun seudulla. Leuan hallinnalla tarkoitetaan leuan hallittua sulkemista ja avaamista ja suun pitämistä rennosti kiinni lepoasennossa.

Harjoituksilla voidaan pyrkiä myös saavuttamaan kielelle taaempi lepoasento suussa. Tuolloin kielen asento helpottaa muun muassa suun sulkemista eikä sylki pääse valumaan suun etuosassa sijaitsevan kielen mukana ulos. Esimerkiksi pillillä juominen on hyvä harjoittelumuoto tähän.

Purukumin pureskelulla voidaan myös tehostaa leuan hallintaa, nielemistä ja huulten sulkua. Tuntoaistimusta voidaan vahvistaa eri keinoin, jotta lapsi huomaisi syljen kertymisen suuhun. Sitä voidaan vahvistaa esimerkiksi harjoittelemalla karkean ruuan syömistä, käyttämällä erilaisia stimulointiharjoja ja muita ääripäitä (esimerkiksi kylmä-kuuma) tuntoaistin herättämiseksi.

Jos syljen valuminen on hyvin runsasta ja se haittaa esimerkiksi ulkoilua talvella tai aiheuttaa ihon menemistä huonoon kuntoon, voidaan harkita myös sylkirauhasten botox-hoitoa (vaikutusaika noin 3 kuukautta) tai kuurinomaista lääkehoitoa.

Hoidoilla tavoitellaan syljen erityksen vähentymistä. Suuhygieniasta on näissä tapauksissa pidettävä erityisen hyvää huolta, koska samalla hampaita luonnollisesti suojaavan syljen eritys vähenee ja hampaat ovat alttiimpia reikiintymiselle.

Syljen valumisen vähentämiseen tähtäävät harjoitukset vaativat usein hyvää yhteistyökykyä. Pienten lasten kanssa harjoituksia voidaan tehdä leikin varjolla ja vahvistaa esimerkiksi syömistaitoja. Kun syömistaidot vahvistuvat ja lapsi syö koostumukseltaan monipuolista ruokaa, suun lihaksiston hallinta paranee ja sylkeä valuu vähemmän.

Haasteet syömisessä ja juomisessa

Useimmat lapset ja nuoret, joilla on cp-vamma, syövät ongelmitta. Vaikeuksia voi kuitenkin ilmetä kaikissa syömisen vaiheissa ja syyt voivat olla motorisia ja/tai sensorisia.

Haasteita voi olla ruuan viemisessä suuhun sekä ruuan käsittelyn ja pureskelun motorisessa koordinaatiossa, kuten leuan, huulten ja kielen liikkeiden hallinnassa. Vaikeat suun motoriikan haasteet voivat vaikeuttaa myös nielemistä. Lapsilla, joilla on cp-vamma, voi esiintyä tavallista useammin myös refluksia eli mahan sisällön nousua takaisin ruokatorveen.

Joskus syömisen haasteet vaikeuttavat ja pitkittävät ruokailutilanteita niin paljon, että ruuan saanti voi suun kautta syödessä jäädä riittämättömäksi. Tällöin apuna voidaan käyttää letkuruokailua gastrostooman eli mahalaukkuavanteen kautta.

Vauvaiän syömishaasteet

Hyvin monet cp-vammadiagnoosin saavat lapset oppivat syömään yhtä tehokkaasti ja turvallisesti ja samaan tahtiin kuin muutkin lapset. Mitä vaikeampia karkeamotorisia haasteita lapsella on, sitä useammin myös syömisessä on haasteita.

Joskus syömisvaikeudet voivat olla lapsen ensimmäinen oire cp-vammasta. Esimerkiksi leuka voi avautua poikkeuksellisen paljon, leuka tai kieli voivat työntyä eteen tai puremisrefleksi saattaa olla voimakas. Vauvan voi olla vaikea tarttua tuttiin tai rintaan. Imemisen perustana olevan alipaineen muodostaminen kielen avulla suussa ei välttämättä onnistu, mikä aiheuttaa tehotonta imemistä.

Myös hengittämisen, imemisen ja nielemisen koordinaatiossa voi olla vaikeutta lihasten säätelystä johtuen. Tällöin vauva saattaa yskiä ja olla levoton ruokailutilanteissa. Mitä epärytmisempää tai jäsentymättömämpää imeminen on, sitä herkemmin vauva myös oksentelee.

Vauva hyötyy tuetusta syömisasennosta ja rauhallisista syömistilanteista, joissa annetaan aikaa niin rauhoittumiselle kuin imemisellekin. Vauva voi hyötyä myös imemisen, nielemisen ja hengittämisen rytmittämisen avustamisesta, sopivasta tuttikoosta, maidon sakeuttamisesta ja osittaisesta letkuruokinnasta. Imemistä helpottavia tekijöitä mietitään yksilöllisesti.

Kiinteisiin ruokiin siirtyminen

Nesteiden ja sileitten soseitten syöminen saattaa sujua lapsilta usein hyvin ja pulmia tulee esille vasta siirryttäessä karkeampiin ruokiin. Karkeampi ruoka vaatii enemmän ruuan työstämistä ja boluksen eli ruokapalan hallintaa ennen nielaisua. Karkeampi ruoka tuo suuhun myös enemmän sensorisia ärsykkeitä kuin sileät soseet tai nesteet. Siirtymävaiheessa haasteita voivat siis aiheuttaa niin motoriset kuin sensorisetkin haasteet.

Ruuan rikkipuremiseen tarvitaan leuan hallittua ylös-alas-liikettä, kun taas pureskeluun tarvitaan taitoa siirtää ruokaa kielen avulla puolelta toiselle poskihampaiden väliin hienonnettavaksi. Jos kielen sivuttaisliikkeen hallinta ja siten ruuan liikuttelu suussa on vaikeaa, ei pureskelemista vaativien palojen syöminen ole aina turvallista. Kielen liikkeiden hallinnan vaikeudesta johtuen liian iso ruokapala voi ajautua nieluun ennen pureskelemista.

Syömistilannetta voidaan helpottaa esimerkiksi niin, että avustava henkilö asettaa ruokaa suoraan poskihampaille, jolloin ylös-alas-liikkeellä varmistetaan ruuan hienontaminen. Pienempien lusikallisten/pienten palojen hallinta on kerrallaan helpompaa kuin isojen.

Jos ruuan hienontaminen ei onnistu avustettunakaan, on syytä hienontaa ruokaa sellaisenaan nielaistavaksi tai tarjota sosemaista ruokaa. Vaikka lapsi söisi pääasiallisesti aterioilla sosemaista ruokaa, on palaruokien käsittelyä hyvä säännöllisesti harjoitella.

Kielen avulla ruoka siirretään nieltäväksi suun takaosaan, josta myös nielemisrefleksi alkaa. Lapsella, jolla on cp-vamma, ruuan liikuttaminen voi olla vaikeaa tai ruoka liikkuu liian nopeasti suussa. Nielemisrefleksi voi myös cp-vammasta johtuen olla puutteellinen tai myöhästyä. Syömistilannetta ja lapsen reaktioita on hyvä tarkkailla ja seurata syömistilanteen edetessä. Joskus väsyminen voi aiheuttaa esimerkiksi pureskelemisen vähentymistä.

Syömistilanteet voivat olla siis sekä fyysisesti että henkisesti kuormittavia. Motoriikan hallinnan puutteen ja aspiraation (ruuan joutuminen henkitorveen) mahdollisuuden vuoksi ruokailu voi olla epämiellyttävää tai pelottavaa.

Syömisen haasteista johtuen ruoka- ja juomamäärät saattavat jäädä liian pieniksi. Tällöin lapsen ravitsemukseen voidaan lisätä energiapitoisempia ruokia, jotta pienemmällä annoskoolla saadaan riittävästi energiaa. Letkuravitsemuksen tarpeellisuutta voidaan myös pohtia.

Hyvä syömisasento ja syömisessä huomioitavat seikat

Ruokailutilanteet on hyvä järjestää mahdollisimman rauhallisiksi sekä ilmapiirin että ajankäytön suhteen. Esimerkiksi kovat äänet ja äkkinäiset liikkeet saattavat aiheuttaa lihasten äkillistä jännittymistä. Samasta syystä kasvojen turhaa pyyhkimistä on hyvä välttää syömisen aikana. Spastisuuteen liittyvää lihasten jännittymistä ja esimerkiksi kielen ulostyöntymistä voidaan helpottaa sillä, että keho ja kasvot saadaan mahdollisimman rennoiksi. Tätä usein edellyttää hyvin tuettu istuma-asento.

Syömiset ja juomiset onkin hyvä tehdä parhaassa mahdollisessa istuma-asennossa. Lapset, joilla on cp-vamma, voivat tarvita syömistilanteisiin tavallista tuetumman tuolin, jotta syöminen onnistuu turvallisesti. Tukeva istuma-asento antaa mahdollisuuden hallita paremmin keskivartaloa, minkä jälkeen pään, leuan, huulien ja kielen liikkeet tulevat helpommiksi hallita.

Joskus leuka saattaa tehdä ylimääräistä liikettä ja suu aueta tarpeettoman paljon. Ruuan käsittelyä ja nielemistä auttaa, jos avustaja tukee lapsen leuan avaamista hallitusti ja huulten sulkemista kevyesti sormien avulla. Tämä myös helpottaa ruokailutilanteiden sujumista turvallisesti.

Syömistilanteissa lapsen tulisi pystyä kannattelemaan päätään ja niskaa pitkänä sekä välttää taaksepäin taivutusta. Jos pää on kallistunut voimakkaasti taaksepäin, asento lisää aspiraation riskiä niellessä. Mikäli pään hallinta ei onnistu, on hyvä ottaa tuoliin päätuet käyttöön. Avustava henkilö voi myös seistä vieressä ja tukea henkilön päätä esimerkiksi kehollaan.

Tuntoaistin puutteet tai yliherkkyys vaikuttavat syömiseen

Joskus lapsen syömistä vaikeuttavat tuntoaistin puutteet tai yliherkkyys. Tuntoaisti voi olla alentunut, jolloin lapsi esimerkiksi vie suuhun mielellään voimakkaita aistikokemuksia tuottavia ruokia (esimerkiksi kovat, rapsahtavat ruuat kuten näkkileipä) tai esimerkiksi leluja. Nämä lapset kokeilevat usein ilman ennakkoluuloja uusia ruoka-aineita ja pitävät esimerkiksi mausteisesta ruuasta. Toisaaltahe saattavat nielaista paloja pureskelematta.

Jotkut lapset taas voivat olla taas tuntoaistin osalta yliherkkiä, jolloin he eivät mielellään vie suuhun uusia makuja tai koostumuksia, joihin eivät ole tottuneet. Erityisesti kiinteisiin siirtyminen tai karkeaan ruokaan siirtyminen voi olla haastavaa.

Osalla lapsista saattaa olla kasvojen ja suun alueella sekä tuntoaistin puutteita että yliherkkyyttä, jolloin lapsi jossain tilanteissa on herkkä erilaisille tuntemuksille ja mauille ja taas toisessa hetkessä kokeilee reippaasti eri ruokia ja makuja. Tuntopoikkeavuuksia voi olla myös suun eri kohdissa.

Esimerkiksi hemiplegiaan voi liittyä puolieroa suun motorisessa toiminnassa ja/tai tuntoaistimuksissa. Se voi aiheuttaa muun muassa ruuan valumista toisesta suupielestä tai aktiivista ruuan käsittelyä vain toisella puolella suuta.

Sekä tuntoyliherkkyyden että tuntoaliherkkyyden helpottumiseen voidaan käyttää samankaltaisia keinoja. Yliherkkyydessä suun tuntoa voidaan siedättää erilaisilla tuntoaistimuksilla kuten stimulointiharjalla harjailulla. Tuntoaliherkkyydessä tuntoaistimusta voidaan vastaavasti herätellä ennen ruokailua esim. harjalla tai rapsahtavilla ruuilla.

Juomisen haasteet

Juomisen harjoittelu tuottaa joskus haasteita lapsille, joilla on cp-vamma johtuen suun ja nielun lihasten motoriikan hallinnan vaikeudesta. Yleisiä pulmia ovat yskiminen ja juoman valuminen suusta ulos. Juomisen onnistumista helpottavat hyvä istuma-asento ja pään symmetrinen pystyasento sekä tarvittaessa leuan tukeminen.

Lapset saattavat herkästi yskiä juodessaan ohuita nesteitä, jos ne pääsevät kulkeutumaan hallitsemattomasti suussa ja nielussa lihasten koordinaatiopulmien vuoksi. Näissä tilanteissa nielemisrefleksi voi esimerkiksi käynnistyä liian hitaasti, eikä kurkunkansi ehdi sulkea kurkunpäätä kunnolla ja juomaa pääsee joko äänihuulitasolle tai sen alle. Juomista voi siis olla helpompi harjoitella sakeammilla ja luonnollisesti “hitaammilla” juomilla, kuten smoothiella, piimällä ja mehukeitolla tai käyttää apteekista saatavia sakeuttamisaineita. Joskus erilaisista mukeista tai juomisen apuvälineistä voi olla hyötyä (lovimukit, pillit ym).

Jos lapsella esiintyy yskimistä, pärskimistä, vetistä ääntä syömisen jälkeen tai syöminen muuten huolestuttaa, siitä on tärkeä kertoa omalle hoitajalle, lääkärille tai puheterapeutille. Nielemisen vaiheita voidaan tutkia röntgen- tai videokuvauksella. Näiden tutkimusten avulla nähdään muun muassa, joutuuko nestettä henkitorven puolelle, sulkeutuuko kurkunkansi nielussa ja pehmeä suulaki ylänielussa oikea-aikaisesti nielemiseen nähden, käynnistyykö nielemisrefleksi normaalisti tai jääkö nieluun nielaisun jälkeen residuaalia eli jäänteitä syödystä ruuasta.

Syömistaitojen luokittelu

CP-vammaisten syömistaitojen luokittelussa käytetään Eating and Drinking Ability Classification System (EDACS) –luokittelua. Suomennus (2021) löytyy sivulta www.edacs.org. Luokittelun tärkeimpinä huomionkohteina ovat syömisen tehokkuus ja turvallisuus. Tasojen erot perustuvat toiminnalliseen kykyyn, ruuan ja juoman koostumuksen muokkaamistarpeeseen ja käytettyihin tekniikoihin arjen syömistilanteissa. Luokittelussa tarkastellaan myös avun tarvetta ruokailussa.

I Syö ja juo turvallisesti ja tehokkaasti.
II Syö ja juo turvallisesti, tehokkuudessa joitakin rajoitteita.
III Syömisen ja juomisen turvallisuudessa joitakin rajoitteita; tehokkuudessa voi olla rajoitteita.
IV Syömisen ja juomisen turvallisuudessa merkittäviä rajoitteita.
V Turvallinen syöminen ja juominen ei mahdollista– letkuravitsemusta harkittava ravitsemuksen turvaamiseksi.

Avustuksen tarve:

Itsenäinen: Henkilö pystyy viemään ruokaa ja juomaa suuhunsa ilman apua. Apua voidaan kuitenkin tarvita ruuan koostumuksen muokkaamiseen tai esim. istuma-asennon hallintaan.

Tarvitsee avustusta: Henkilö tarvitsee apua ruuan ja juoman suuhun viemisessä (esimerkiksi lusikan täyttäminen, ruuan asettaminen käteen, käden ohjaaminen suuhun, lasin tukeminen).

Täysin avustettava: Henkilö on täysin riippuvainen toisesta henkilöstä ruuan ja juoman viemisessä suuhun.

Kommunikoinnin apuvälineet

Osa lapsista, joilla on cp-vamma, voivat tarvita puheen ja kommunikoinnin tueksi kommunikoinnin apuvälineitä. Näitä apuvälineitä ja keinoja kutsutaan puhetta tukeviksi ja korvaaviksi menetelmiksi, AAC-keinoiksi (Augmentative and Alternative Communication).

AAC-keinoja ovat esimerkiksi tukiviittomat, puhelaitteet, kuvat, kuvataulut, kuvalliset kommunikointikansiot ja tabletilla tai tietokoneella toimivat kommunikointiohjelmat. Laitteiden ja kuvien käytön harjoittelu aloitetaan usein pikkuhiljaa muutamalla kuvalla tai esimerkiksi yhden viestin puhelaitteella.

Lapsilla, joilla on cp-vamma, kehon ja käsien käytön haasteet sekä esimerkiksi näönkäytön pulmat voivat vaikuttaa AAC-keinon valintaan. Usein lasten kanssa kokeillaan useita eri keinoja ja harjoitellaan näiden käyttöä, jotta yksilölliset ja hyvin toimivat kommunikoinnin apuvälineet löydetään. Ratkaisu voi löytyä esimerkiksi suurennetuista kuvista, herkästi kosketukseen reagoivasta tabletista tai kuulonvaraisesti askellettavasta kommunikointikansiosta. Jos käsien käytössä on suuria haasteita, lapsi voi käyttää esimerkiksi päällä painettavaa hiirtä tai katseohjauksella toimivaa tietokonepohjaista kommunikaation apuvälinettä.

Vaikka lapsella olisi käytössään tietokonepohjainen kommunikaation apuväline, lapsi tarvitsee tämän lisäksi myös perinteisempiä menetelmiä kuten kuvia, jotta kommunikointi onnistuu myös silloin, kun sähköiset laitteet eivät toimi. Lapsen lähiympäristön on tärkeä käyttää käytössä olevia apuvälineitä lapsen kanssa päivittäin ja antaa näin mallia niiden käytöstä. Mikäli lapsi ei saa mallia ja toistoa menetelmän käytöstä, hän ei useinkaan kiinnostu sen käytöstä ja keino jää käyttämättä.

Myös lapsen vanhemmat ja lähi-ihmiset esimerkiksi päiväkodissa tarvitsevat paljon harjoitusta, jotta erilaisten keinojen käyttö alkaa sujua. Harjoittelu tekee mestarin ja oppiessaan eri keinojen käyttöä lapsi saa mahdollisuuden ilmaista pyyntöjä, kertoa itsestään ja kysyä sekä kommentoida, vaikka ei pystyisi ääneen puhumaan.

Puheterapeutit ja AAC-ohjaajat ohjaavat erilaisten keinojen käyttöä kotiin sekä lapsen päiväkotiin tai kouluun. Lapsen tarvetta kommunikoinnin apuvälineisiin pohditaan yhdessä perheen ja lastenneurologisen työryhmän puheterapeutin kanssa ja tarvittaessa tehdään lähete apuvälinekeskukseen.

Lisätietoja puhetta tukevista ja korvaavista kommunikointikeinoista löytyy muun muassa Papunet-sivustolta.


Annika Rastio
puheterapeutti, FM, HUS

Laura Mustonen
puheterapeutti, FM, HUS

Artikkeli on julkaistu 5.6.2021.