Puhevamma ei estä Eeva Kinnusta kertomasta ajatuksiaan – mutta usein ympäristö estää niitä tulemasta kuulluksi. Ohittamisen kulttuuri näkyy niin asumispalveluissa, asioinnissa kuin arkisissa kohtaamisissa. Kinnunen toivoo vain yhtä asiaa: että ihmiset kohtaisivat hänet aidosti.
Kuuntele juttu ääneen luettuna YouTube-kanavallamme
Turkulaisen Eeva Kinnusen uuden kodin olohuoneen ikkunan edessä roikkuu unisieppari. Kirjahyllyyn on aseteltu siisteihin riveihin tietokirjallisuutta ja romaaneja aina Volter Kilvestä, Kaari Utriosta ja Arundhati Roysta lähtien. Näkyvimmällä paikalla, hyllyn päällä, ovat läheisten valokuvat. Seinillä on Kinnusen omia maalauksia.
Alun perin tässä jutussa ajatuksena olikin keskustella juuri taiteesta ja taiteen tekemisestä. Kinnunen on kuvannut teoksissaan sitä, kuinka puhevamma tekee hänestä mukautuvan ja myötäilevän. Omaa mielipidettä ei uskalla esittää, koska se on niin hankalaa.
Haastattelupäivänä Kinnunen kuitenkin toteaa, että puhuu taiteen sijaan mieluummin jostain muusta: puhevammaisuuteen liittyvistä kohtaamisen vaikeuksista ja ohittamisen kulttuurista. Aihe on jälleen Kinnusen mielessä, sillä se liittyi vahvasti hänen muuttoonsa. Kinnunen muutti Tavana Aurinkopihaan touko-kesäkuun vaihteessa, kun asuminen edellisessä asumispalveluyksikössä muuttui vaikeaksi.
– Suurin syy, miksi muutin, oli minun puheeni epäselvyys ja talossa toteutettu organisaatiomuutos, Kinnunen sanoo.
Kinnunen asui aiemmin 60 asukkaan palvelutalossa, joka oli kuitenkin jaettu pieniin yksiköihin. Hänellä oli yksikössä iso asunto, 63 neliötä.
– Muistan, että olin onnellinen ja vähän ylpeäkin muutettuani, sillä asunto oli oikeassa kerrostalossa. Yksi porras oli vammaisille tarkoitettuja asuntoja. Meitä asukkaita oli 19 ja avustajia-hoitajia kymmenen. Tunsin, että olen asukas tavallisessa kerrostalossa. Viihdyin siellä hyvin, Kinnunen sanoo.
– Joulukuun alussa meille vain ilmoitettiin, että koko taloon tulee yhteiset, kiertävät avustajat. Siellä isossa talossa oli valtavasti hoitajia, jotka olivat ulkomaalaisia eivätkä he ymmärtäneet suomea.
Samalla ilmoitettiin, että Kinnusen yksikössä ei ole enää vastaavaa johtajaa. Kinnunen kertoo kirjoittaneensa talon johdolle ja yrittäneensä selittää, ettei näin voi toimia. Kommunikointivaikeudet lisääntyivät, kun hoitajien määrä kasvoi ja heidän suomen kielen taitonsa oli aiempia hoitajia heikompi.
– Ajattelin, että tämä ei ole enää minun paikkani. Sen takia muutin. Olin vierailut Aurinkopihassa ja huomannut, että täällä on hyvä ja turvallista asua. Voin elää oman näköistä elämää.
Tavana on Aspa-säätiön omistama yritys. Aurinkopihassa on kaikkiaan 15 asukasta. Kinnunen myöntää, että myös uudessa kodissa kommunikoinnissa on omat haasteensa – etenkin näin asumisen alussa.
– On täälläkin ohittamista, mutta ajattelen sen johtuvan siitä, etten ole vielä tuttu heille. Tulemme koko ajan tutummaksi, ja minua ymmärretään paremmin, Kinnunen sanoo.
Tulkin saaminen ei aina onnistu
Kinnusella on käytössä puhetulkki maanantaisin ja torstaisin neljän tunnin ajan. Tämänkin haastattelun sovimme sen vuoksi kesäkuiselle torstaille. Kinnusen vakituiseen tulkkirinkiin kuuluu viisi tulkkia, joiden kanssa hän kokee yhteistyön toimivaksi.
Viikoittaisten tulkkausaikojen lisäksi Kinnunen voi tilata Kelan kautta tulkin aina tarpeen mukaan, kuten asioidessaan kodin ulkopuolella. Tulkin kanssa asiointi sujuu pääosin jouhevasti, mutta kohtaamisia varjostaa ohittamisen kulttuuri. On edelleen tyypillistä, että esimerkiksi lääkärikäynnillä, pankissa tai ostoksilla ammattilainen ei aidosti kohtaa Kinnusta vaan puhuu tulkille. Joskus Kinnunen jaksaa puuttua asiaan, joskus ei.
– Näissä tilanteissa tulkki saattaa mennä minun taakseni ja näyttää sillä tavalla, että asiakaspalvelijan pitää puhua minulle, Kinnunen sanoo.
Tulkin saamisessa on välillä vaikeuksia. Kinnunen kertoo, että esimerkiksi keväällä hän ei onnistunut saamaan tulkkia Kelan omaan tilaisuuteen, jossa hänen oli määrä kertoa kokemuksiaan vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelujen käyttäjänä.
Kinnunen yritti vielä saada tilaisuuteen tulkin oman vakituisen tulkkirinkinsä ulkopuolelta, mutta ”sieltäkään kukaan ei tullut”.
– Se oli niin kummaa, kun Kela oli sen järjestänyt, ja sinne ei saanut tulkkia. Tämä on niin… Se oli kuitenkin niin tärkeä tilaisuus. Kela näytti, kuinka se toimii, Kinnunen toteaa.
Lopulta Kinnusta onnisti – sattuman kautta. Hän oli ammattiopisto Liviassa kertomassa opiskelijoille puhevammaisuudesta ja tapasi siellä kommunikoinnin opettajana ja ohjaajana työskentelevän Heidi Bomanin, joka toimii myös puhevammaisten tulkkina.
– Kerroin hänelle, että minulla ei ole vielä Kelan tilaisuuteen tulkkia. Heidi sanoi, että jos en saa tulkkia, niin hän tulee.
Ja niin Kinnunen pääsi esittämään puheenvuoronsa.
– Jos en olisi saanut Heidiä lukemaan kokemusasiantuntijan puheenvuoroni Kelan tulkkauspalveluista, olisin pyytänyt avustajaani Matti Jokelaa lukemaan sen, Kinnunen lisää.
Tietoisuus kasvanut
Edellä kuvattu tilanne on vain yksi esimerkki niistä haasteista, joita tulkkauspalvelujen käyttäjä arjessaan kohtaa. Kinnusen mukaan eri palvelujen yhteensovittaminen, kuten tulkkien ja Kela-kyytien tilaaminen, on tehty byrokraattiseksi ja monimutkaiseksi.
– Kaikki pitää suunnitella tarkasti, ja liikkumiset ja muut aikatauluttaa, Kinnunen sanoo.
Kinnusesta tuntuu, että asiakkaalta vaaditaan enemmän suunnittelukykyä ja aikatauluttamista kuin mihin Kela itse vaikuttaa kykenevän. Kinnusen toiveena nimittäin olisi, että hän tapaisi jokaista hänen tulkkilistallaan olevaa tulkkia säännöllisesti.
– Jos meillä on tulkin kanssa pitkä tauko, niin hän ei aina muista minun puhettani. Sitten siinä menee hetki mieleen palauttamisessa, Kinnunen sanoo.
Hän toteaa antaneensa Kelalle asiasta tiukkaa palautetta.
– Palvelun pitäisi olla sellainen kiertävä, että jokainen tulkki tulee ainakin kerran kuukauden sisällä. Se ei ole Kelalta onnistunut tähän päivään mennessä. Meni jopa puolen vuoden jakso, ettei yhden tulkin kanssa tavattu.
Kinnunen korostaa olevansa yleisesti ottaen tyytyväinen vammaispalvelujen tasoon Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Tulkkauspalvelujen ohella hänelle on myönnetty henkilökohtaista apua 30 tuntia kuukaudessa.
– Kun muutin tänne, ajattelin, että tarvitsen lisää avustajatunteja. Sain niitä heti. Täällä Turun alueella asiat taitavat olla keskimääräistä paremmin kuin jossain muualla.
Kinnunen kokee, että ihmisten kyky vammaisten henkilöiden kohtaamiseen on parantunut. Samalla tietoisuus puhevammaisuudesta on lisääntynyt. Hän kuitenkin korostaa, että ohittamisen kulttuuria ilmenee edelleen kaikkialla – myös arkisissa kohtaamisissa eri ihmisten kanssa.
– Ei vain kuunnella. Ei kuunnella, mitä minulla on oikeasti sanottavaa, Kinnunen sanoo.
Teksti ja kuva: Mari Laine
Puhevammaisten viikkoa vietetään 5.-11.10.2026. Viikon teemana on Kaikilla on oikeus kommunikointiin.
Julkaistu: 8.10.2026
