Asumisen tuki vammaispalveluna

Mitä palvelu on ja kenelle se on tarkoitettu

Vammaispalvelulain mukainen asumisen tuki on palvelukokonaisuus, jonka avulla voit asua haluamassasi asuinympäristössä — tavallisessa asunnossa, yhteisöllisessä asumisessa tai palveluasumisyksikössä.

Sinulla on subjektiivinen oikeus vammaispalvelulain mukaiseen asumisen tukeen, jos tarvitset pitkäaikaisesti ja välttämättä apua tai tukea päivittäisissä toimissasi. Asumisen tuki voi tulla kysymykseen myös silloin, kun avuntarpeesi on vähäisempää, mutta kuitenkin pitkäaikaista ja sinulle välttämätöntä. Toimintarajoitteesi tulee johtua vammasta tai sairaudesta. Lisäksi avun ja tuen tarpeesi tulee poiketa elämäntilanteeseesi ja ikävaiheeseesi — kuten lapsuuteen, nuoruuteen, aikuisuuteen tai vanhuuteen — tavanomaisesti kuuluvasta avun ja tuen tarpeesta.

Asumisen tuki sisältää tarvitsemasi avun ja tuen esimerkiksi pukeutumisessa, henkilökohtaisessa hygieniassa, terveyden ylläpitämisessä tai sairauden itsehoidossa, ruokahuollossa sekä muissa päivittäisissä asumiseen liittyvissä toimissa. Tukea on järjestettävä tarpeesi mukaan vuorokauden eri aikoina.

Lisäksi edellytetään, etteivät sosiaalihuoltolain perusteella järjestettävät palvelut ole sinulle sopivia ja riittäviä vastaamaan yksilöllisiin tarpeisiisi.

Asumisen tuen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen ero

Sosiaalihuoltolain mukaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen painopiste on ensisijaisesti hoivassa ja asukkaan turvallisuuden varmistamisessa. Sen sijaan vammaispalveluna järjestettävän asumisen tuen tarkoituksena on itsemääräämisoikeutesi ja osallisuutesi turvaaminen myös silloin, kun tarvitset paljon apua tai jatkuvaa tukea. Se tukee mahdollisuuttasi elää omannäköistä elämää järjestämällä palvelusi yksilöllisesti ja omia valintojasi kunnioittaen.

Jos vammaispalvelulain kriteerit eivät kohdallasi täyty tai ensisijaiset palvelut eli sosiaalihuoltolain mukainen tuettu asuminen, yhteisöllinen asuminen, ympärivuorokautinen palveluasuminen tai asumisen tukipalvelut ja terveyspalvelut, katsotaan sinulle riittäviksi ja sopiviksi, palveluista voidaan periä asiakasmaksulaissa säädetty maksu.

Esimerkiksi pitkäaikaisesta, ympärivuorokautisesta palveluasumisesta perittävä kuukausimaksu saa olla enintään 85 prosenttia kuukausituloistasi, joista lasketaan tietyt lakisääteiset vähennykset. Tällöin hyvinvointialueen on otettava huomioon vammaispalvelulain mukainen suojasäännös. Se tarkoittaa, että maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos maksu estää tai olennaisesti vaikeuttaa palvelujesi yksilöllistä järjestämistä tai maksu on kokonaistilanteesi kannalta kohtuuton.

Miten palvelu toteutetaan

Asumisen tuen palvelupäätös perustuu palvelutarpeesi arviointiin ja sinulle laadittavaan asiakassuunnitelmaan. Tarvekartoitusta ja asiakassuunnitelmaa varten kannattaa pohtia etukäteen esimerkiksi seuraavia asioita:

  1. Millaisen päivärytmin haluat itsellesi.
  2. Missä arjen rutiineissa — esimerkiksi vaatevalinnoissa, ruokailussa tai sinulle merkityksellisessä tekemisessä — haluat tehdä päätökset itse.
  3. Keiden läheisten ihmisten kanssa haluat pitää yhteyttä ja viettää aikaa.
  4. Millaisiin harrastuksiin, tapahtumiin tai muihin toimintoihin haluat osallistua.
  5. Miten haluat itseäsi autettavan henkilökohtaisissa toimissa, kuten pukeutumisessa, peseytymisessä, syömisessä, wc-asioinnissa ja liikkumisessa.
  6. Miten haluat järjestää kotityöt, kuten ruokahuollon, siivouksen, vaatehuollon ja kodin ylläpidon.
  7. Miten haluat toimia tilanteissa, joissa kommunikointi edellyttää puhetta.
  8. Millaista apua tarvitset kirjallista työskentelyä tai verkkoasiointia vaativissa tilanteissa.
  9. Miten toivot toimittavan silloin, jos toimintakykysi vaihtelee esimerkiksi uupumuksen (fatiikin), nopean väsymisen tai kipujen vuoksi.

Asumisen tuki voi sisältää henkilökohtaista apua, asumisen tuen työntekijöiden antamaa tukea, kotihoitoa, kotiin järjestettäviä terveydenhuollon palveluja, sosiaalihuoltolain mukaisia tukipalveluja, lapsiperheiden kotipalvelua, omaishoitajan antamaa apua tai perhehoitoa.

Kaikki asiakassuunnitelmaasi kirjatut, kotona selviytymisesi kannalta välttämättömät asumisen tuen palvelut ovat sinulle maksuttomia sosiaalipalveluja. Näitä voivat olla myös sosiaalihuoltolain mukaiset asumisen tukipalvelut (ateriapalvelu, vaatehuoltopalvelu, siivouspalvelu, asiointipalvelu, osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävä tai tukeva palvelu) ja terveydenhuoltolain mukaiset kotihoito ja kotisairaanhoito osana terveytesi edistämistä.

Vastaat itse ainoastaan normaaleista asumiskustannuksista, kuten vuokra tai yhtiövastike, sähkö- ja vesimaksut ja muut elantomenot tai asumiseen liittyvä ylläpito (asumis- ja ruokailukulut) palveluasumisyksikössä tai ryhmäkodissa.

Miten palvelua haetaan

Asumisen tukea haetaan hyvinvointialueelta. Voit jättää hakemuksen hyvinvointialueesi sähköisessä asiointipalvelussa tai hyvinvointialueen verkkosivuilta tulostettavalla hakulomakkeella, jonka voit toimittaa oman alueesi vammaissosiaalityön toimistoon.

Löydät hakuohjeet ja yhteystiedot verkosta esimerkiksi hakusanoilla:
[hyvinvointialueen nimi] + vammaispalvelu + asumisen tuki.

Hyvinvointialue tekee päätöksen sinulle myönnettävän asumisen tuen sisällöstä, määrästä ja toteutustavasta. Päätöksessä on otettava huomioon asiakassuunnitelmaan kirjattu yksilöllinen tuen tarpeesi, omat toiveesi sekä asumisen tuen merkitys itsenäisen elämäsi mahdollistamisessa.

Lue lisää:

Vammaispalvelulaki 675/2023
Asiakasmaksulaki, Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 734/1992 (ajantasainen)
Kehitysvammaisten ihmisten yksilöllisen ja monimuotoisen asumisen kehittäminen, Ympäristöministeriön julkaisuja 2025:36

Kysy lisää

asiantuntija (sosiaalinen valmennus, sosiaaliohjaus ja -neuvonta)

Elisa Kujanpää

044 059 2640