CP-liiton entiset toiminnanjohtajat Aimo Strömberg, Tomi Kaasinen ja Marju Silander sekä nykyinen toiminnanjohtaja Juha Lappalainen muistelevat menneitä sekä pohtivat tulevaa CP-liiton 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Kuuntele haastattelut ääneen luettuna YouTube-kanavallamme
Timo Saarinen, Jaakko Paatero ja Aimo Strömberg. Alarivissä vasemmalla Tomi Hotanen, Pirkko
Eck-Poulsen-Vesterinen, Virpi Siiskonen sekä Marju Silander.
Tämä varmasti kiinnostaa teitä!
Aimo Strömberg johti CP-liittoa 21 vuoden ajan. Tuona aikana syntyi palvelutoiminta, rakennettiin Moijalan kurssikeskus ja toiminta laajeni kohisten. Matkaan on mahtunut monenlaista muisteltavaa.
Sinä päivänä CP-liiton toiminnanjohtaja Aimo Strömbergillä oli tiukka aikataulu. Strömbergin lapsia vahtimaan lupautuneella äidillä oli iltapäivällä meno, joten aamupäivän palaverin jälkeen oli tarkoitus vain piipahtaa toimistolla ja kiiruhtaa kotiin.
Vaan toisin kävi. Toimiston ovella oli vastassa kaksi tummiin virkapukuihin sonnustautunutta miestä.
– Huumepoliisista päivää, kuului tiukka tervehdys.
– Teille on saapunut postia, joka kiinnostaa meitä, he jatkoivat.
Ja kuinka ollakaan, liiton toimistolle oli sinä aamuna saapunut kolme samanlaista pakettia. Strömberg avasi yhden niistä poliisien tarkkojen katseiden alla. Paketista paljastui kalenteri, jonka sisäsivut oli revitty irti. Kalenterin sisään oli piilotettu iso levy hasista.
– No tämä varmasti kiinnostaa teitä, Strömberg tokaisi yllättyneenä, eikä ymmärtänyt sanomisensa seurauksia.
Lausahduksellaan Strömberg poliisien mielestä nimittäin antoi ymmärtää, että hän tiesi, että paketit sisälsivät huumeita. Strömberg pidätettiin epäiltynä törkeästä huumausaineiden salakuljetuksesta, ja matka jatkui poliisiauton kyydissä poliisiasemalle ilman oikeutta soittaa edes lapsenvahdille.
Pitkien kuulustelujen jälkeen hämmentynyt toiminnanjohtaja päästettiin pinteestä. Kävi ilmi, että postissa työskenteli henkilö, jolla oli näppinsä mukana huumeiden salakuljetuksessa. Todisteita ei kuitenkaan ollut riittävästi epäillyn kiinniottoon. Se, miksi huumeet postitettiin juuri CP-liittoon, jäi mysteeriksi.
– Vammaisjärjestö lienee vaikuttanut turvalliselta osoitteelta, Strömberg miettii nyt, 36 vuotta myöhemmin.
Monenlaisia muitakin sattumuksia pitkään uraan ehti mahtua. Aimo Strömberg työskenteli CP-liiton toiminnanjohtajana 21 vuoden ajan vuodesta 1985 vuoteen 2006, jolloin hän siirtyi kansainvälisen CP-liiton palvelukseen.
Koulutus tuli käytännön kautta
Ennen CP-liitossa työskentelyä lastensuojelutyötä aiemmin tehneellä Strömbergillä ei ollut ollut kosketusta vammaisalaan. ”Koulutus” tuli käytännön kautta.
– Olen ollut onnellisessa asemassa, kun sain tehdä monissa asioissa yhteistyötä Reija Lampisen kanssa. Hän oli CP-liiton hallituksessa, kun minut valittiin, ja puolen vuoden kuluttua valinnastani hän tuli meille töihin. Reija oli älykäs nainen, joka liikkui pyörätuolilla. Hän ei antanut minulle mitään mahdollisuutta edes yrittää asettua hänen yläpuolelleen, koska hän hallitsi asiat niin paljon paremmin kuin minä.
Strömbergin aikana pienestä CP-liitosta kasvoi monen alan uranuurtaja. Testamenttilahjoituksena juuri ennen Strömbergin toimikautta saatu Moijalan tila muuttui Raha-automaattiyhdistykselta saadun investointiavustuksen turvin tilavaksi kurssikeskukseksi, jossa voitiin huomioida myös vaikeasti vammaisten tarpeet. Turkuun saatiin oma asumispalveluyksikkö, sitten Helsinkiin omansa, jonka jälkeen tuli päivätoiminta ja lopulta Puhetupakeskus. Samaan aikaan Suomessa uudistettiin vammaispalvelulakia. Ja liiton organisaatio kasvoi.
– Mutta kasvua ei voi laskea minun piikkiini, se oli hyvien ja idearikkaiden työntekijöiden ansiota, Strömberg toteaa.
Yksikään saavutus ei irronnut helpolla.
– Moijalassa naapuri vastusti kurssikeskuksen rakentamista, ja asia nuijittiin läpi lopulta myötämielisen puheenjohtajan avulla kunnanhallituksessa.
Turun Halisten palveluasumisyksikön syntymisessä liiton entisellä pitkäaikaisella puheenjohtajalla Jaakko Paaterolla hyvine poliittisine suhteineen oli suuri vaikutus. Ja Turun esimerkin avulla pystyttiin esittämään Helsinkiin omaa yksikköä, tarve vaikeasti vammaisille suunnatuille asumispalveluille kun oli suuri. Monenlaisia keskusteluja kuitenkin asian tiimoilta käytiin.
– Muistan, kuinka jossain keskustelussa tuotiin esiin, että asumispalveluyksikössä pitäisi olla yhteisruokailu ruokalassa. En enää muista missä asemassa kyseinen henkilö oli, mutta hän huomautti, että yhteisruokailu tulisi paljon halvemmaksi. Kysyin häneltä, että haluaisitko itse, että muut määrittelevät kotonasi mitä ja milloin syöt? Että miksi meidän ihmisten täytyy hyväksyä sellainen? Hän kyllä sitten ymmärsi, Strömberg muistelee.
Asennekasvatusta Strömberg joutui tekemään koko uransa ajan. Hän törmäsi jatkuvasti tilanteisiin, joissa kysymykset esitettiin hänelle, vaikka ne koskivat vieressä olevaa toimintarajoitteista ihmistä. Ja toisaalta myös omien oikeuksien puolustamista ja oman tilan ottamista jouduttiin opettamaan.
– Kerran Halisten palveluasuntoihin oli tulossa ministeri vierailulle, ja yksi asukkaista pyysi minua kysymään häneltä kysymyksen. Kahvittelun aikana ohjasin keskustelun niin, että asukas pääsi itse esittämään mieltä askarruttaneen asiansa ministerille, Strömberg kertoo.
Yhteistyötä ja vaikuttamista
Strömberg on jäänyt niin yhdistysten vapaaehtoisten kuin liiton työntekijöiden mieliin lämpimänä ja empaattisena ihmisenä.
– Aimo tanssitti kevät- ja syyspäivillä ihan kaikki, ja oli mukana illanvietoissa valomerkkiin asti. Hän auttoi aina ja oli työntekijöiden puolella viimeiseen asti, CP-liitossa vuodesta 1989 työskennellyt Tomi Rastivo kuvailee.
– Paljon me tuossa kahvipöydässä naurettiin, Strömberg hymyilee.
Strömbergiä pidettiin helposti lähestyttävänä johtajana, jonka ovi oli aina auki. 50-vuotisjuhliinsa hän kutsui koko henkilöstön.
Kritiikkiä Strömberg koki saaneensa reissaamisestaan.
– Jotkut ihmettelivät, miksi kävin niin paljon paikallisyhdistyksissä. Mutta koin, että koska minulla ei ollut vammaista perheenjäsentä, minun oli käytävä siellä missä ihmiset elävät. Näin pystyin olemaan edes jollain tavalla uskottava puhuessani ihmistemme asioista poliitikoille ja virkamiehille. Koin myös, että tämä oli paras konkreettinen tapa tukea paikallisyhdistyksiä niiden vaativassa työssä.
Strömberg kokee, että liiton vahvuudet hänen toiminnanjohtajakaudellaan liittyivät yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa.
– Olin monessa mukana, muun muassa perustamassa Aspa-säätiötä. Olin aikoinaan myös Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton hallituksen varapuheenjohtajana, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTYn hallituksessa ja Raha-automaattiyhdistyksen hallituksessa.
Merkittävimpänä liiton hänen aikanaan ajamana asiana Strömberg pitää vammaispalvelulakiin ja sen soveltamiseen liittynyttä vaikuttamista.
– Lähtökohtana oli, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo, ja jokaisella on oikeus elää toiveidensa mukaista elämää. Tasa-arvo ei ollut sitä, että jokainen saa samat palvelut, vaan että kaikki pääsevät samalle viivalle käyttämään yleisiä palveluja.
Vaikuttamistyö ei aina ollut helppoa.
– Puheet hyväksyttiin helposti, mutta toiminta ei välttämättä myötäillyt puheita.
Poliitikkojen ymmärrystä lisätäkseen Strömberg aloitti perinteen, joka on edelleen voimassa. Hän kutsui kevät- ja syysliittokokouksen puheenjohtajaksi kansanedustajan. Tämä tarjosi erinomaisen tilaisuuden kertoa poliitikoille liiton ajamista asioista kasvokkain aina, kun kokouksen kulku antoi siihen mahdollisuuden. Kokousten jälkeen Strömberg piti kansanedustajiin yhteyttä.
– Lopulta noin puolet istuvista kansanedustajista oli sellaisia, joiden kanssa olin ollut kontaktissa, Strömberg myhäilee.
Kysymykseen siitä, mitä Strömberg tekisi toisin jos voisi matkustaa menneeseen, ei ole helppo vastata.
– En usko, että tekisin mitään, en osaisi tehdä. Oleellista on se, että työ on yhdessä kehittämistä. Liiton pyörittäminen ei ole mikään yhden ihmisen show vaan se tehdään niin, että kaikilla on mahdollisuus ja suorastaan velvollisuus osallistua ja vaikuttaa, Strömberg pohtii.
Ja liitolla on edelleen paikkansa maailmassa.
– Olen sitä mieltä, että tavoitettamme ei ole saavutettu. Yhteiskunta menee eteenpäin ja palvelut ja toiminnot muuttuvat. Vammaispalveluja tulisi kehittää niin, että vammaiset pysyvät kaikessa mukana, Strömberg kiteyttää.
Lissu Kiviniemi, teksti
vappujuhlissa Helsingin Malmilla.
Hyvän elämän äärellä
Tomi Kaasinen oli CP-liiton toiminnanjohtajana 11 vuoden ajan. Matkaan mahtui monia mukavia hetkiä.
Tomi Kaasinen astui omien sanojensa mukaan Aimo Strömbergin isoihin saappaisiin CP-liiton toiminnanjohtajaksi vuonna 2006. Sitä ennen hän oli perehtynyt talon tapoihin liiton asumispalveluvastaavana kahden ja puolen vuoden ajan.
– Olimme juuri muuttaneet Lassilasta Malmille uusiksi remontoituihin hyviin tiloihin muiden sisarjärjestöjen kanssa. Liitto oli hyvässä kunnossa, ei ollut kriisejä. Siinä oli hyvä paikka aloitella toiminnanjohtajana, Kaasinen muistelee.
11 vuoden ajasta CP-liiton toiminnanjohtajana on jäänyt hyvät muistot.
– Minulle on jäänyt pelkästään positiivisia mielikuvia niin työporukasta, hallituksesta kuin kohtaamisista paikallisyhdistysten jäsenten kanssa.
Matkan varrelta tarttui lukemattomia hyviä muistoja, jotka liittyvät erityisesti ihmisten tapaamisiin.
– Siihen, että oltiin yhdessä syvällisten aiheiden äärellä: perusasioiden, hyvän elämän.
Asioiden jakaminen, yhdessä iloitseminen ja sureminenkin antoi työlle syvän merkityksellisyyden.
– Tapasin noiden vuosien aikana valtavan määrän paikallisyhdistystemme aktiiveja, erilaista järjestöväkeä, liiton työntekijöitä. Oli monia mukavia reissuja, kokouksia, liikuntatapahtumia, ties mitä. Niissä naurettiin, joskus itkettiinkin. Oltiin erilaisten tunteiden äärellä.
Mukavaa ja monipuolista
Työ oli mukavaa, mutta ennen kaikkea monipuolista.
– Sain olla mukana monessa asiassa. Erityisesti nostaisin esiin yhteistyön muiden toimijoiden kanssa, se oli merkittävä osa järjestöjohtajan työtä.
Kaasinen oli mukana muun muassa Aspa-säätiön hallituksessa, Sovelin hallituksen puheenjohtajana ja sen koulutustyöryhmän puheenjohtajana. Tiivistä yhteistyötä tehtiin myös muun muassa Vates-säätiön, Niilo Mäki instituutin ja Kehitysvamma-alan neuvottelukunnan (KVANK) kanssa.
Monet liiton asiat olivatkin niin isoja, ettei niitä voinut edistää yhden järjestön voimin. Kaasisen aikana tekeillä oli muun muassa sote-uudistus sekä järjestöjen rahoituksen uudistaminen, kun Raha-automaattiyhdistys, Fintoto ja Veikkaus sovitettiin yhteen. Palvelutoiminnan puolella hankintalain uudistukset toivat mukanaan monenlaista byrokratiaa ja tarvetta uudistumiselle.
– Vaikuttamistyössä jokainen järjestö toi oman erityisosaamisensa kokonaisuuteen, oman kohderyhmänsä asiat. Monet asiat olivat niin isoja, että ne vaativat laajempaa käsitystä ja ponnisteluja, jotta niitä voitiin sovittaa valtakunnan tasolle.
Kaasinen kokee, että liitto sai paljon hyvää aikaan.
– Uskallan väittää, että yhteistyössä Vammaisfoorumin kanssa CP-liitto pystyi vaikuttamaan joiltakin osin Vammaispalvelulain sisältöön syntymästään saakka liikuntavammaisten ja puhevammaisten osalta.
Liittokokousten kannanotoissa nousivat Kaasisen toiminnanjohtajakaudella esiin muun muassa vammaispalvelulainsäädäntöön liittyvät asiat kuten kuljetuspalvelut, työllistymisen haasteet, koulutus, varhaiskasvatus ja kommunikaatio.
– Halusimme taata, että vammaiset henkilöt ja heidän läheisensä voisivat olla oikeasti osallisina yhteiskunnassa, Kaasinen kiteyttää.
Osallisuuden edistämiseen liittyi myös liiton työ ihmisten asenteiden muokkaamisessa.
– Vaikuttaminen ei ole helppoa ja vaatii pitkäjänteistä työtä. Itselleni tästä työstä on jäänyt erityisesti mieleen liittokokousten yhteydessä eri paikkakunnilla tehdyt päiväkotivierailut. Kävimme paikallisyhdistysten ihmisten kanssa lukemassa Mimmi ja Petteri pyörätuoli -kirjaa päiväkotiryhmille, lapset pääsivät kokeilemaan miltä tuntuu liikkua pyörätuolilla ja jaoimme päiväkoteihin omat kappaleet kirjoista. Siinä pääsimme kasvattamaan suvaitsevaisuutta päiväkoti-ikäisten kielellä, Kaasinen muistelee.
Liitto uudistui Kaasisen aikana myös sisäisesti.
– Vuonna 2016 teimme ison ponnistelun tuloksena strategiauudistuksen, jonka avulla pyrimme sisäisesti valmistautumaan isoihin yhteiskunnallisiin muutoksiin – mitä ne tarkoittaisivat cp-, mmc- ja hydrokefaliaihmisille sekä heidän perheilleen.
Uudistuksessa varmistettiin CP-liiton ydintoiminta: vertaistuen tarjoaminen kaikille kohderyhmän ihmisille.
– Esimerkiksi pienten vammaryhmien vertaistoiminta oli hyvin aktiivista, perheet saivat tarvitsemaansa tukea toisiltaan. Oli aikuistoimintaa, tuettuja lomia, liikuntatoimintaa, Jukka Kumpuvuoren tarjoamaa lakineuvontaa ja omien työntekijöidemme antamaa sosiaaliohjausta ja -neuvontaa – toimintaa, jolla oli suuri merkitys meidän ihmisten arjen asioihin. Lisäksi aluetyöntekijöiden tuki oli monelle paikallisyhdistykselle todella tärkeä asia, Kaasinen luettelee.
Monia onnistumisia
Kysymykseen siitä, missä Kaasinen koki onnistuneensa toiminnanjohtajana, on vaikea löytää heti vastausta.
– Koen, että muiden on parempi arvioida onnistumisiani. Isoa kuvaa kun miettii, niin joku on tietysti voinut ajatella, että oma osio on jäänyt paitsioon, kun toisaalle on satsattu. Mutta joka paikkaan ei voi samaan aikaan satsata.
Toisaalta strategiauudistus oli Kaasisen mukaan onnistunut prosessi, jossa pystyttiin suunnitelmallisesti rakentamaan isompi kuva liiton toiminnasta ja tavoitteista sekä huomioitua kokonaisuudet.
Yhtenä yksittäisenä isona onnistumisenaan Kaasinen nostaa esiin rekrytoinnit.
– Näkisin, että siihen pystyin omalta osaltani vaikuttamaan. Saimme liittoon asiantuntevia ja sitoutuneita työntekijöitä.
Kaasinen myös kehuu yhteistyötä liiton hallituksen kanssa.
– Yhteistyö hallituksen kanssa oli äärimmäisen hyvää ja sujuvaa.
Kivijalka tulee säilyttää
Yhteiskunta eli jatkuvassa muutoksessa Kaasisen toiminnanjohtajakaudella, ja niin se elää edelleen.
– Maailma varmasti tarjoaa haasteita CP-liitolle tulevaisuudessakin, Kaasinen miettii.
Tarvitaan jatkuvaa uudistumista, toimintavalmiutta ja ratkaisukeskeisyyttä. On nähtävä myös mahdollisuudet ja lähteä rakentamaan toimintaa niihin nojautuen.
– Ajattelen, että liitolla pitäisi olla valmiutta sopeutua ja uudistua, mutta samalla sen pitäisi säilyttää kivijalkansa, se juuristo, jolle liitto on perustettu. Ei pidä höntyillen mennä johonkin suuntaan niin pitkälle, että hämärtyy mistä on lähdetty liikkeelle.
Toiminnan peruspilareiksi Kaasinen nostaa vertaisuuden, kokemusasiantuntijuuden ja oikeuksien valvonnan.
– Liiton tulee olla tarkkana lainsäädännön muutoksissa ja yhteiskunnan säästämispaineissa. Vammaisryhmien ääni on pidettävä esillä asioissa, joilla on syvä merkitys ihmisten elämään.
Lissu Kiviniemi, teksti
Halaava toiminnanjohtaja
Marju Silander johti CP-liittoa vuosina 2017–2021. Toiminnanjohtajan työ tuntui innostavalta ja merkitykselliseltä.
Iloinen, kannustava, täynnä positiivista energiaa, jota hän levitti myös alaisiinsa. Hyvä verkostoitumaan. Aidosti toimintapiirin ihmisten tarpeet ymmärtävä. Esihenkilö, jolla oli taito ottaa kaikki huomioon. Uudistushenkinen.
Näin CP-liiton työntekijät kuvailevat Tomi Kaasisen jälkeen toiminnanjohtajaksi valittua Marju Silanderia.
– Marjusta esihenkilönä ja ihmisenä tulee ensimmäisenä mieleen sanapari halaava johtajuus, kiteyttää johtava asiantuntija Päivi Ritvanen.
Silander johti liittoa viisi vuotta vuoden 2021 loppuun asti. Sitä ennen talon toiminta oli tullut tutuksi vapaaehtoisena erilaisissa luottamustoimissa niin Uudenmaan CP-yhdistyksen hallituksessa kuin CP-liitonkin hallituksessa.
Ihan alkujaan Silander tutustui CP-liiton toimintaan Ilona Toljamon vetämällä alle 3-vuotiaiden lasten perheiden sopeutumisvalmennuskurssilla Kauniaisissa vuonna 1998. Kipeästi kaivatun tiedon lisäksi kurssi toi mielenrauhaa ja uskoa tulevaan: vaikka lapsella on cp-vamma, asiat tulevat järjestymään.
– Kurssilla tuli olo, että tästä tulee ihan hyvä elämä, me voimme elää näin. Kaikki se tuki, tieto ja kannustus mitä kurssilta saimme, se on tärkeä muisto, jota vaalin, Silander hymyilee.
Vertaisten ja liiton työntekijöiden matkan varrella antama tuki ovat kantaneet pitkälle.
– En tiedä millä tolalla asiani olisivat, jos en olisi aikanaan löytänyt cp-yhdistyksen toimintaan mukaan. Elämä on tuonut haasteita, mutta olen oppinut, että liikuntavamma on lopulta pieni haitta – monet liitännäisoireet, kuten uupumus, ovat paljon vaikeampia.
Kuin omaan firmaan olisi tullut
Toiminnanjohtajana Silander pääsi ajamaan asioita, joita hallitustyöskentelyssä oli noussut esiin. Työ tuntui yhtä aikaa kivalta ja merkitykselliseltä.
– Yhtäkkiä rupesin saamaan palkkaa siitä, mitä olin ennen tehnyt ilmaiseksi, Silander nauraa.
– Tulin tuttuun taloon, vähän kuin omaan firmaan. Oli todella innostavaa päästä edustamaan järjestöä yhteiskuntaan päin. Työ tuntui helpolta, ja operatiivisen puolen tekeminen oli hauska kehittämishaaste.
Myös yhdistysväen ja toimintapiirin ihmisten kohtaaminen tuntui helpolta, kuuluihan Silander itsekin liiton toimintapiiriin.
– Se oli hyöty, mutta lopulta myös haaste. Arki pyöri 24/7 saman asian ympärillä, ei ollut erikseen työtä ja muuta elämää, nykyisin Omakotiliiton toiminnanjohtajana vaikuttava Silander pohtii.
Työssä saatu tieto myös lisäsi tuskaa.
– Mitä enemmän opin cp-vammaan liittyvistä haasteista, sitä enemmän mielessä pyöri, että nämä asiat voivat tulla oman lapsen kohdalla eteen. Monia asioita murehti jo kymmenen vuotta etukäteen, Silander kertoo.
enemmän. Silanderin aikana tiivistä yhteistyötä tehtiin muiden vammaisjärjestöjen ja Vammaisfoorumin lisäksi muun muassa Niilo Mäki instituutin, SOSTEn ja eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmän (VAMYT) kanssa. Myös kansainväliseen CP-liittoon pidettiin yhteyttä.
Kaikki samalle puolelle
Toiminnanjohtajana Silander halusi kehittää liiton asiantuntijuutta, luotettavuutta ja puhaltaa yhteishenkeä työntekijöihin, vapaaehtoisiin ja jäseniin. Esimerkiksi strategiauudistuksessa Ihminen edellä -slogan vaihdettiin muotoon Ihminen lähellä.
– Halusin lähentää meitä, saada aikaan tunteen, että olimme kaikki aidosti samalla puolella.
Silander kiittelee motivoituneita työntekijöitä. Ja työtä kaikille riitti: esimerkiksi vammaispalvelulain uudistus oli pöydällä koko Silanderin toiminnanjohtajakauden ajan, ja sitä varten laadittiin lukemattomia lausuntoja ja kannanottoja. Kelan kuntoutuksen uudistusta kommentoitiin yksin ja yhteistyössä monien muiden järjestöjen kanssa. Myös lasten kuntoutuksen muutoksiin pyrittiin vaikuttamaan.
– Kun 1990-luvun lopulla lapsi sai monenlaista kuntoutusta ja monta kertaa viikossa, niin 2020-luvulla oli hyvä, kun sai enää yhtä terapiaa. En voi sanoa vaikuttamistoimintaamme tässä suhteessa menestykseksi, mutta voi olla, että muutos huonompaan olisi ollut nopeampi, jos emme olisi tehneet mitään, Silander pohtii.
Muun vaikuttamistyön rinnalla kulkivat liiton rahoitukseen liittyneet uudistukset: sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustusten siirtyminen sosiaalialan järjestöjen avustuskeskus STEAlle sekä liiton palvelutoimintaan vaikuttaneet kuntien palvelujen hankintaan tekemät muutokset.
– Pienenä liittona kuljimme yhteiskunnan muutosten virrassa. Pystyimmekö tuomaan esimerkiksi neurologisten vammaisjärjestöjen kanssa kohderyhmiemme ääntä riittävästi esiin? Ehkä voisi ajatella, että saimme ainakin torjuntavoittoja, Silander pohtii.
Järjestön omassa toiminnassa pyrittiin huomioimaan entistä paremmin lapsiperheiden ja nuorten tarpeita. Yhteistyössä Uuden lastensairaalan kanssa tehty Kun lapsella on cp-vamma -julkaisu oli maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen tietopaketti, joka kokosi yhteen uutta tietoa vammasta ja sen liitännäisoireista niin perheille kuin ammattilaisille. Voimavarana Perhe -hanke taas kartoitti lapsiperheiden tarpeita ja työkaluja arjen kohentamiseen kolmen vuoden ajan, ja nuorille kehitettiin omaa toimintaa.
– Nämä olivat yhteisiä onnistumisia ja konkreettinen esimerkki siitä, miten luottamushenkilötasolta lähtenyt keskustelu saatiin konkretisoitua.
Silanderin viimeisiä vuosia toiminnanjohtajana työllisti koronapandemia, jonka aikana tehtiin huima digiharppaus ja löydettiin etätoiminnan mahdollisuudet. Etätoiminta jatkuukin liitossa edelleen vilkkaana kasvokkaisen toiminnan ohella.
– CP-lehden tapahtumakalenteria lukiessa olen aina yhtä häkeltynyt siitä, kuinka paljon kiinnostavaa toimintaa liitolla on tarjolla!
Tietoa, vaikuttamista ja vertaistukea
Silander ajattelee, että liitolla on tärkeä rooli nyt ja tulevaisuudessa.
– Liiton tulisi olla ihmistensä asioiden ykkösasiantuntija: toimija, joka tarjoaa kokoamaansa kansainvälistä tietoa ja asiantuntemustaan toimintapiirinsä ihmisille ja ammattilaisille. Toinen tärkeä asia on oikeuksien valvonta: on käytävä jatkuvaa pohdintaa siitä, mitä mieltä ollaan ja uskallettava tuoda omat näkökulmat esiin.
Vaikuttamistoiminnassa Silander nostaa esiin yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja aidon osallisuuden edistämisen yhteiskunnallisella tasolla. Samat asiat, joita liitto perustettiin edistämään jo vuonna 1965.
Eikä vertaistukea sovi unohtaa.
– Kasvokkaiset kohtaamiset ovat äärimmäisen tärkeitä, Silander tietää.
Kurssit ja tapahtumat eivät kuitenkaan yksistään riitä. Tukea tulisi saada silloin, kun ihminen sitä tarvitsee. Silander kantaa erityisesti huolta ihmisistä, joiden tukiverkot ovat pienet. Myös oman, jo aikuisen lapsen tilanne mietityttää, vaikka hän pärjääkin hienosti itsenäisesti.
– Mielessä pyörii kyllä se, milloin hänen palvelunsa loppuvat tai kuka häntä auttaa, kun minua ei enää ole. Vammaispalveluiden tai esimerkiksi asumispalveluyksiköiden työntekijöiden varaan ei voi luottaa, erityisesti nyt, kun yhteiskunnan kaikkia palveluja leikataan.
Epävarmoina aikoina järjestöjen tarjoaman tuen merkitys korostuu. Samalla niiden resurssit pienenevät.
– Toivon todella, että vaikka liiton rahoitus vähenisikin, aina olisi olemassa puhelinnumero, johon voisi soittaa saadakseen ymmärrystä ja neuvontaa erilaisissa elämäntilanteissa.
Sellaista ymmärrystä ja tukea, jota Silanderin perhekin sai aikanaan. Onneksi.
Lissu Kiviniemi, teksti
Ongelmiin tarttumista ja pitkäjänteistä kehittämistä
Nykyinen toiminnanjohtaja Juha Lappalainen on halunnut kehittää asiantuntijuutta, hyvää hallintotapaa sekä tarttua rohkeasti vaikeisiinkin asioihin.
Kun hain CP-liiton toiminnanjohtajan paikkaa Marju Silanderin ilmoitettua lähdöstään, entinen puheenjohtajamme Jaakko Paatero kysyi minulta: ”Mitä haluaisit tässä tehtävässä erityisesti edistää?” Vastasin, että asiantuntijuuden vahvistamista, hyvää hallintotapaa, vaikeiden asioiden nostamista esiin ja määrätietoisuutta. Paatero oli vastaukseeni tyytyväinen – ja tuo keskustelu on ohjannut työtäni siitä lähtien.
Yhteistyö puheenjohtajien kanssa on ollut johdonmukaista ja tavoitteellista. Vaikka haasteita on riittänyt, olemme saaneet paljon myös ratkaistua. Hallituksen kanssa työskentely on kehittynyt suuntaan, jossa asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja päätöksiä tehdään vastuullisesti – myös vaikeista asioista.
Työskentelin aiemmin CP-liiton palvelupäällikkönä. Silloin sain nähdä, miten konkreettisilla toimilla voidaan lisätä työntekijöiden arvostuksen tunnetta ja tukea heidän työtään. Asiakastietojärjestelmän käyttöönotto oli yksi näistä hetkistä. Samalla tunnistettiin tarve huolehtia siitä, että työkäytännöt ja rakenteet vastaavat muuttuvia osaamisvaatimuksia ja lainsäädäntöä.
Riskien purkamista
Toiminnanjohtajana olen pitänyt tärkeänä, että riskejä ei sivuuteta, vaan niitä tuodaan esiin ja puretaan järjestelmällisesti. Näin tilannekuva liiton toiminnasta on kirkastunut ja hallituksen päätöksenteko vahvistunut.
Yksi kehittämiskohteista on ollut viestintä. Jo aiemmin suunnitelmallisesti toteutettua työtä haluttiin vahvistaa ja osoittaa sille lisää resursseja. Tämä on mahdollistanut entistä vaikuttavampaa tekemistä – olemme esimerkiksi päässeet käsiksi uusimpaan tutkimustietoon ja rakentaneet yhteyksiä kansainväliseen cp-yhteisöön. Tämän ansiosta myös vaikuttamistyömme on vahvistunut, erityisesti terveydenhuollon osaamisen kehittämisen osalta.
CP-liiton on oltava asiantunteva ja luotettava toimija. Kun eri osa-alueet ovat kunnossa, myös viestimme välittyy paremmin ja vaikuttavammin. Tämä on vähintä, mitä jäsenistömme ansaitsee.
Juha Lappalainen, teksti
Julkaistu 25.6.2025
