Laskettelu on monipuolinen ulkoilulaji, joka soveltuu välineitä soveltamalla eri ikäisille ja -taitoisille laskijoille. Laskettelu on yleiskäsite eri muodoille laskea alas lumista rinnettä. Yleisimpiä laskemisen muotoja ovat alppihiihto ja lumilautailu.

rakennuksen edessä hangella laskettelukelkassa istuva poika, jonka takana suksiella avustaja joka pitää kelkasta kiinni.
Aleksi Siirola kävi testaamassa laskettelukelkkaa.

Ulkoilu ja ulkoliikunta ovat lisänneet suosiotaan vuosien 2020 ja 2021 aikana. Myös laskettelun suosio on noussut vauhdilla. Lahtelainen 14-vuotias Aleksi Siirola kävi tutustumassa soveltavaan lasketteluun. Siirola liikkuu kävellen keppien kanssa, mutta kokeili pystylaskettelun sijaan kaksisuksisella laskettelukelkalla laskemista.

Kelkalla laskiessa tasapainon ylläpitäminen on helpompaa ja voi laskea vauhdikkaammin. Ennen laskettelun aloittamista Siirolaa hieman jännitti. Laskettelukelkkaan asettautuminen tehtiin huolellisesti, jotta asento oli koko laskettelun ajan mukava. Istuinkuppia ja istuma-asentoa voidaan säätää sopivaksi erilaisten tyynyjen ja tukien avulla. Myös jalkojen ja vartalon kiinnitys kelkkaan säädetään sopivaksi jokaiselle laskijalle.
Ennen rinteeseen lähtemistä Siirola kertoi, että kelkkaan sitominen tuntui oudolta. Outo tunne kuitenkin helpotti, kun päästiin laskemaan rinteeseen. Kovassa vauhdissa olo tuntui tukevalta ja hyvältä.

Laskettelukelkalla voi laskea yksin tai avustajan kanssa. Oman toimintakyvyn ja laskettelukertojen tuoman kokemuksen mukaan kelkalla voi laskea myös itsenäisesti.

Kelkassa istuva henkilö voi auttaa käännösten tekemistä ja kelkan ohjaamista kallistamalla omaa vartaloa. Avustajan kanssa laskiessa tämä ei ole kuitenkaan välttämätöntä.

Kelkalla lasketellessa on syytä pukeutua erityisen lämpimästi. Laskiessa tuuli vahvistaa kylmän tuntua. Laskettelijan syliin voi laittaa peiton tuomaan suojaa tuulta vastaan. Lämpimien talvivaatteiden ja -kenkien lisäksi muita erityisiä varusteita ei tarvita. Usein laskettelukypärän saa vuokrattua välinevuokraamosta. Lumisateella suojalasit helpottavat silmien auki pitämistä.

Ensimmäistä kertaa laskettelua kokeilevan kannattaa ottaa yhteyttä laskettelukeskuksen hiihtokouluun ja kysyä onko heillä soveltavaan lasketteluun erikoistunutta hiihdonopettajaa. Opettaja voi tarvittaessa kuljettaa kelkkaa, avustaa kelkan ohjaamisessa tai ohjeistaa laskijan omaa avustajaa.

Kelkkalaskettelijaa avustavan henkilön tulee olla kokenut ja taitava laskettelija, jotta hänen on turvallista avustaa toista henkilöä. Soveltavaan lasketteluun voi tutustua helposti myös tapahtumissa ympäri Suomea. Monipuolisia apuvälineitä soveltavaan lasketteluun voi vuokrata suurimmista laskettelukeskuksista sekä Malike-toiminnan ja SOLIAn kautta.

Aleksi Siirolan mielestä laskettelussa epämukavalta tuntuivat rinteen kuopat. Parasta taas oli sopivan vauhdikas meno. Laskeminen taisi olla mieluisaa tekemistä, sillä lopussa Siirola toivoi, että laskettaisiin vielä yksi mäki. Laskettelun jälkeen hän totesi hymyillen, että voisi lähteä uudestaankin ja kannustaa myös muita nuoria kokeilemaan lajia.

Anu Patrikka,
teksti ja kuvat


Soveltava laskettelu

Plussat

  • Sopii kaikille toimintakyvystä ja iästä riippumatta.
  • Pääsee nauttimaan ulkoilusta.
  • Tarjoaa vauhdin tunteen.

Miinukset

  • Laskiessa tulee helposti kylmä.
  • Laskettelukeskuksiin voi olla pitkä matka.
  • Voi olla harrastuksena kallis.

Kysy lisää

suunnittelija (liikuntatoiminta)

Anu Patrikka

044 353 3404