Mikä lapsen vammaistuki on ja kenelle se on tarkoitettu
Lapsen vammaistuki (31.12.2026 saakka nimeltään alle 16-vuotiaan vammaistuki) on kuukausittain maksettava veroton rahallinen etuus.
Nimenmuutos tulee voimaan 1.1.2027, ja samalla lapsen vammaistuen yläikäraja nousee 16 vuodesta 18 vuoteen.
Lapsen vammaistuki on tarkoitettu pitkäaikaisesti sairaalle tai vammaiselle lapselle, jonka hoidosta, huolenpidosta tai kuntoutuksesta aiheutuu vähintään kuuden kuukauden ajan tavanomaista suurempaa rasitusta ja sidonnaisuutta verrattuna samanikäiseen terveeseen, vammattomaan lapseen. Yksin sairauden tai vamman diagnoosi ei siten ratkaise oikeutta vammaistukeen. Tukioikeuteen ei ole vaikutusta myöskään sillä, kenelle lapsesta huolehtivalle rasitus ja sidonnaisuus aiheutuu.
Rasituksella tarkoitetaan niitä konkreettisia toimenpiteitä sekä sitä ylimääräistä työtä ja vastuuta, joita lapsen hoidosta, huolenpidosta ja kuntoutuksesta aiheutuu. Sidonnaisuus tarkoittaa, että lapsen hoito, huolenpito ja kuntoutus sitovat ajallisesti tai rajoittavat niistä vastaavien elämää tavanomaista enemmän.
Lapsi voi tarvita
- ikäistään enemmän apua, ohjausta tai valvontaa esimerkiksi henkilökohtaisissa toiminnoissaan ja koulutehtävissään
- kuljettamisesta kuntoutukseen ja/tai apua kuntoutukseensa liittyvissä omatoimisissa harjoitteissaan
- lääkityksestään huolehtimista, terveydentilansa seurantaa ja hoitoa mahdollisten sairauskohtauksien aikana
- kommunikaatioon, käyttäytymiseen, ajanhallintaan tai apuvälineiden käyttöön liittyvää tukea
Tukea maksetaan perusvammaistukena, korotettuna vammaistukena tai ylimpänä vammaistukena.
Perusvammaistuki alle 16-vuotiaalle
Lapsen hoidosta, huolenpidosta ja kuntoutuksesta aiheutuu tavanomaista suurempaa, vähintään viikoittaista rasitusta ja sidonnaisuutta. Perusvammaistuki voidaan myöntää myös silloin, kun rasitus ja sidonnaisuus on päivittäistä, mutta se ei ole huomattavasti aikaa vievää.
Korotettu vammaistuki alle 16-vuotiaalle
Lapsen hoidosta, huolenpidosta ja kuntoutuksesta aiheutuva tavanomaista suurempi rasitus ja sidonnaisuus on vaativaa tai päivittäin huomattavasti aikaa vievää.
Rasitus ja sidonnaisuus on vaativaa, kun hoidosta huolehtivalta edellytetään erityistä perehtyneisyyttä lapsen hoito- ja kuntoutustoimenpiteisiin, esimerkiksi
1) puhetta tukevien tai korvaavien kommunikaatiomenetelmien käyttö vuorovaikutuksessa
2) syöttöletkuruokinnasta huolehtiminen,
3) vaativasta lääkehoidosta huolehtiminen tai infuusiot, joiden antaminen edellyttää erityisosaamista ja jälkiseurantaa
Rasitus ja sidonnaisuus on kokonaisuutena vaativaa, esimerkiksi kun
1) lasta on valvottava arkipäivän toimissa huomattavasti enemmän, kuin vastaanvanikäistä tervettä, vammatonta lasta
2) lapsen arjen sujuminen edellyttää varuillaan oloa
3) lapsi tarvitsee arjen toiminnoista selviytymiseksi huomattavasti tavanomaista enemmän ohjausta ja tukea
Jos lapsella olisi oikeus perusvammaistukeen, mutta erityiskustannukset ovat vähintään korotetun tuen verran kuukausittain, vammaistuki voidaan myöntää korotettuna.
Ylin vammaistuki alle 16-vuotiaalle
Lapsen hoidosta, huolenpidosta ja kuntoutuksesta aiheutuva tavanomaista suurempi rasitus ja sidonnaisuus on vaativaa ja lähes ympärivuorokautista.
Rasitus ja sidonnaisuus on lähes ympärivuorokautista tilanteissa, joissa lapsi on ikäisistään poiketen lähes ympäri vuorokauden riippuvainen hoitajastaan. Silloin lapsen
huolenpidosta aiheutuu lähes jatkuvaa varuillaanoloa. Lapsi voi esimerkiksi tavallisesti nukkua yönsä hyvin, mutta herätessään hän voi joutua vaaraan.
Miten lapsen vammaistuki järjestetään
Alle 16-vuotiaan vammaistuki maksetaan pääsääntöisesti lapsen edunvalvojalle – yleensä lapsen vanhemmalle – tai edunvalvojan ilmoittamalle lapsen tilille.
Lapsen vammaistuki myönnetään yleensä sellaiseksi määräajaksi, jonka lapsen vammasta tai sairaudesta aiheutuvan hoidon tarpeen arvioidaan kestävän hakemishetken tasolla. Hoidon ja huolenpidon tarve voi muuttua, kun lapsi kasvaa ja kehittyy. Tukeen on aina mahdollista hakea jatkoa.
Jos lapsen vammaistuki on myönnetty ennen 1.1.2027, nykyinen päätös ei automaattisesti jatku 18-vuotiaaksi. Jos tuki päättyy lapsen täyttäessä 16 vuotta, sille voidaan hakea jatkoa uuden lainsäädännön perusteella. Kela voi tehdä uuden lain mukaisia päätöksiä 1.1.2027 alkaen.
Miten lapsen vammaistukea haetaan
Hakemuksen lapsen vammaistuesta voivat jättää lapsen huoltaja tai muu edunvalvoja tai 15 vuotta täyttänyt lapsi itse.
Alle 16-vuotiaan vammaistukea ja määräajaksi myönnetyn vammaistuen jatkoa haetaan lomakkeella EV 258
Hakemuksen lisäksi tarvitaan lapsen nykyistä terveydentilaa kuvaava, yleensä enintään noin puoli vuotta vanha lääketieteellinen selvitys. Lääketieteellinen selvitys on sairauskertomus/potilaskertomus/kuntoutussuunnitelma, yleensä lääkärinlausunto C tai muu lääketieteellinen selvitys, esimerkiksi B-lausunto,
Hakemuksessa on tärkeää osoittaa, millä tavoin hoidon ja huolenpidon tarve on ikäkauteen nähden tavanomaista suurempaa ja miten se liittyy lapsen vammaan tai sairauteen. Tee ensin huolellinen ja tarkka hakemus ja toimita kopio siitä lääkärille lausunnon kirjoittamista varten. Pyydä, että lääkäri ottaa kantaa nimenomaan rasitukseen ja sidonnaisuuteen sekä siihen, onko tilanne paraneva, pysyvä vai huononeva.
Ota itsellesi kopio hakemuksesta sekä lääkärinlausunnosta arkistointia varten – niistä saattaa olla hyötyä tehtäessä mahdollista jatkohakemusta.
Ohjeita lomakkeen EV 258 täyttämiseen
Kohta 2. Lapsen sairaudet ja vammat ja niiden hoito
Kerro tähän kaikki lapsen vammat ja sairaudet, joiden vuoksi hän tarvitsee hoitoa, huolenpitoa ja kuntoutusta ja joista aiheutuu vanhemmille rasitusta ja sidonnaisuutta ensisijaisuusjärjestyksessä.
Kohta 3. Lapsen avun ja huolenpidon tarve
Vertaa lastasi saman ikäiseen terveeseen/vammattomaan lapseen ja siihen, kuinka paljon hoitoa ja huolenpitoa tässä iässä tavanomaisesti tarvitaan. Hakemukseen mahtuu vain vähän tekstiä, joten voit kirjata kuvauksen erilliselle liitteelle. Muista laittaa liitteeseen lapsen nimi ja henkilötunnus.
a) Tarvitseeko lapsi apua tai valvontaa liikkumisessa
- miten lapsi liikkuu ikäiseensä verrattuna (ryömiminen, konttaaminen, istuminen, kävely, juoksu)
- kompasteleeko lapsi, tarvitseeko tukea
- onnistuvatko pyöräily, uinti, hiihtäminen tai luistelu iän mukaisesti?
- tarvitaanko erityisiä liikuntavälineitä (esimerkiksi peräpyörä, tandempyörä)?
- onko lapsella vaarantajua tai karkaileeko, tarvitseeko lasta tarkkailla jatkuvasti
- käyttääkö lapsi liikkumisen apuvälinettä, esim. dallari, pyörätuoli?
- miten lapsi hahmottaa ympäristöä ja liikennettä?
- tarvitseeko lapsi saattajaa tai erityistä kuljetusta koulu- tai harrastusmatkoille
- miten portaissa ja liukuportaissa liikkuminen sujuu
- onko lapsen liikkumisen tueksi tarvittu kodin muutostöitä
b) Tarvitseeko lapsi apua tai ohjausta päivittäisissä toiminnoissa?
- sujuvatko suihkussa käynti, hiusten pesu, saunominen motorisesti vai tarvitseeko lapsi tukea tasapainoon
- onnistuvatko hampaiden pesu, käsihygieniasta huolehtiminen, intiimihygieniasta huolehtiminen (esim. kuukautiset), WC-käynnit (tarpeen tunnistaminen, pyyhkiminen) tai ihon rasvaaminen iän mukaisella tavalla
- tarvitseeko lapsi apua pukeutumisessa ja riisumisessa: sään ja tilanteen mukainen vaatteiden valinnassa, pukeutumisjärjestyksessä, hienomotoriikassa (napit, nepparit, vetoketjut, kengännauhat)
- onko lasta ohjattava tai avustettava pukeutumisessa
- onko lapsi haluton pukeutumaan ja heittäytyy veltoksi
- sujuuko syöminen motorisesti (nieleminen, pureminen)
- aiheuttavatko tuntoyliherkkyydet ongelmia
- syökö lapsi ikätasoisesti (siisteys, omatoimisuus, aterimien käyttö, kaatuileeko lasi tai lautanen, tarvitseeko ruoka soseuttaa, onko ruoka annosteltava tai onko sitä säännösteltävä)
- tarvitseeko lapsi ikäisiinsä nähden enemmän apua aamupalan tai välipalan valmistuksessa
- rauhoittuuko lapsi helposti nukkumaan ja onko yöuni levollinen
- tarvitaanko erityisjärjestelyjä nukkumista varten
- onko lapsella poikkeuksellista väsymistä
- miten lapsi hyväksyy rutiineista poikkeamisen?
- miten siirtyminen tehtävästä toiseen tai paikasta toiseen sujuvat (leikin lopettaminen, päiväkodista kotiin lähteminen)
- sotkeeko lapsi ikätasoaan enemmän vaatteitaan
- onnistuuko vuoteen petaaminen, lakanoiden vaihto
- onnistuvatko kotityöt ikätasoisesti (imurointi, roskien vienti, pöydän kattaminen)
c) Tarvitseeko lapsi apua puhumisessa, näkemisessä tai kuulemisessa?
- Ovatko tuki ja harjoitteet tarpeen puhumaan oppimisessa?
- Onko lapsella puhetta tukevia menetelmiä, kuten kommunikaatiolaite, tukiviittomia, kuvakommunikaatio tai esinekommunikaatio? Tarvitseeko lapsi erikseen tehtyä materiaalia?
- Onko perheenjäsenten ja lähiympäristön pitänyt opetella käyttämään korvaavia kommunikaatiomenetelmiä?
- Onko lapsella näkemisen apuvälineitä, joiden käyttöä pitää harjoitella ja joiden toimivuudesta on huolehdittava (suurennuslasit, suurennuslaitteet, kiikarit, näkövammaisen apuvälineillä varustettu tietokone, äänikirjojen kuuntelulaitteet, pistekirjoituskone)
- Käyttääkö lapsi silmälaseja, heitteleekö hän niitä, vääntyvätkö sangat, joudutaanko laseja korjauttamaan usein?
- Käyttääkö lapsi kuulolaitetta? Onnistuuko viittominen kuulokojeen ollessa pois käytöstä?
d) Tarvitseeko lapsi apua sosiaalisessa vuorovaikutuksessa
- Onko lasta autettava itsensä ilmaisussa, leikeissä, suhteissa muihin lapsiin tai aikuisiin?
- Tarvitseeko hän apua leikki- tai vuorovaikutustilanteissa?
- Pystyykö lapsi omatoimisesti tapaamaan kavereitaan? Mitä tarvitaan?
- Pystyykö lapsi omatoimisesti osallistumaan harrastuksiin?
- Oletko huomannut vaikeuksia lapsen keskittymisessä, ajantajussa, omaehtoisuudessa, vuoron odottamisessa, pettymyksensietokyvyssä, oman toiminnan ohjauksessa tai sosiaalisissa taidoissa?
- Onko lapsella taipumusta jumiutumiseen?
- Onko lapsella aistiyliherkkyyksiä, jotka vaikeuttavat vuorovaikutusta?
e) Tarvitseeko lapsi apua sairauden hoidossa
- Suostuuko hän ottamaan tai osaako hän ottaa tarvitsemansa lääkkeet?
- Vaativatko lääkärikäynnit paljon aikaa tai järjestelyjä? Entä kontrollikäynnit, laboratoriokäynnit tau oma seuranta (esimerkiksi verensokerimittaus)?
f) Tarvitseeko lapsi apua, ohjausta tai valvontaa jossain muussa asiassa?
- Tarvitseeko lapsi jatkuvaa valvontaa, jottei joutuisi vaaratilanteisiin?
- Viekö uusien taitojen oppiminen aikaa ja vaatiiko useita toistoja?
- Toimiiko vanhempi lapsen henkilökohtaisen avustajan työnantajana, ohjaako avustajaa tehtävissä?
- Vaatiko lasta koskeviin palavereihin osallistuminen tavallista enemmän aikaa (kuntoutussuunnitelma, palvelusuunnitelma, koulupalaverit)
Kohta 4. Lapsen päivähoito (täytä, jos lapsi on päiväkodissa)
- Erityisjärjestelyt päiväkodissa
- Avustajapalvelut, erityisopetus
- Päivähoito muussa kuin lähipäiväkodissa (esim. erityispäiväkoti)
- Kuljetuksen erityisjärjestelyt.
Kohta 5. Lapsen koulunkäynti (täytä, jos lapsi on koulussa)
- Erityisjärjestelyt koulussa (esim. pienryhmäopetus tai erityisopetus)
- Avustajapalvelut ja yhteydenpito avustajan kanssa
- Koulunkäynti muualla kuin lähikoulussa (esim. erityiskoulu)
- Aamu- ja iltapäivähoidon järjestelyt
- Kuljetuksen erityisjärjestelyt
- Onko lasta tuettava ikäkautta vastaavaa tarvetta enemmän läksyjen tekemisessä?
Kohta 6. Kuntoutus
- Terapiat, terapiaharjoitusten tekemisestä huolehtiminen kotona
- Apuvälineiden sovitukset
Kohta 7. Kustannukset
Erityiskustannuksilla tarkoitetaan toimintakyvyn heikentymisestä aiheutuvia tarpeellisia, ylimääräisiä ja jatkuvia kustannuksia siltä osin kuin hakija vastaa niistä itse:
- Toistuvat julkisesta sairaalahoidosta perittävät hoitopäivämaksut, jotka liittyvät toimintakykyä heikentävään sairauteen tai vammaan.
- Lääkärinpalkkiosta, tutkimuksesta ja hoidosta aiheutuvista kustannuksista ne, jotka liittyvät toimintakykyä heikentävään sairauteen tai vammaan ja joista perhe itse vastaa.
- Omavastuuosuudet terapiakäynneistä, jos terapia jatkuu vähintään 6 kuukautta.
- Sairausvakuutuslain mukaiset omavastuut sairaanhoitoon ja kuntoutukseen liittyvistä matkoista
- Sairausvakuutuslain mukaiset omavastuuosuudet lääkärin määräämistä lääkkeistä, jotka liittyvät toimintakykyä heikentävän sairauden tai vamman hoitoon
- Kotipalvelusta, tukipalvelusta ja kotisairaanhoidosta aiheutuvat kustannukset; myös yksityisiltä palveluntuottajilta ostetut palvelut
Kerro kohdassa 11. oletko jo toimittanut lääkärinlausunnon ja, jos et niin milloin se toimitetaan.
Muista, että sinun on ilmoitettava Kelaan olosuhteiden muutoksista, jos lapsen terveydentila muuttuu olennaisesti ja hoidosta, huolenpidosta sekä kuntoutuksesta aiheutuvan rasituksen määrä vähenee tai kasvaa merkittävästi. Muutokset voivat vaikuttaa lapsen oikeuteen saada tukea. Tällöin tukea voidaan maksaa liikaa tai liian vähän. Muuttuneissa tilanteissa voi olla tarpeen täyttää uusi hakemus. Jos lapsen terveydentila on olennaisesti parantunut, Kela voi lakkauttaa tuen.
Lue lisää:
Lapsen vammaistuen etuusohje (Kela)
Kysy lisää
asiantuntija (sosiaalinen valmennus, sosiaaliohjaus ja -neuvonta)
Elisa Kujanpää