Avainsana: polkukävely
Virkistää mieltä ja lisää peruskuntoa.
Kävely kuuluu suositumpiin liikuntalajeihin. Sitä harrastaa noin kaksi miljoonaa suomalaista, todetaan Suomen Ladun sivulla. Viime vuosina luontoon meneminen on nostanut suosiotaan, ja sitä myöten on tullut myös nimi polkukävely.
Suomen ladun sivuilla kerrotaan polkukävelystä seuraavaa: ”Erityisesti kesällä kävelijän kannattaa suunnata metsiin ja poluille, joissa jalkojen lihakset saavat lisäharjoitusta. Jos kävellään ainoastaan tasaisilla alustoilla, kuten asfaltilla, toistuvat mahdolliset askelluksen virheet. Jalkaterien epätasapainotilat vaikuttavat koko vartalon tasapainoon ja kivut saattavat säteillä lantioon tai selkään.” Polun profiili mahdollistaa asfalttia pehmeämmän alustan kävellä. Polut antavat sopivasti haastetta ja elämystä peruskävelylenkille. Luonto rauhoittaa mieltä, ja saatat huomata liikkuneesi useamman kilometrin, kuin alun perin suunnittelit.
Olimme CP-liiton järjestämässä luontoviikonlopussa Repoveden kansallispuistossa yhdeksän hengen voimin. Siellä oli mukana myös vantaalainen Sari Ojala, jolle polkukävely oli uutta ja jännittävää. Sari oli huomannut ilmoituksen CP-lehdestä ja päätti lähteä mukaan.
Viikonlopun ohjelmassa oli tarkoitus kävellä poluilla. Polkukävelyä varten mukaan otettiin kävelysauvat, juomista, retkievästä ja tietenkin kamera. Luonnossa liikkuessa voit nähdä monenlaista. Repovedellä polut ovat osittain haastavia, koska maasto on kumpuilevaa. Valitsemamme reitti oli monipuolinen, koska se sisälsi muun muassa kaksi haastavaa nousua, kaatuneiden puiden ylityksiä, tasaista kangasmetsää sekä upeita näköaloja. Alamäet Sari koki haastaviksi mutta rohkeni ottaa apua vastaan. Ryhmän kannustus, pieni käsikynkkä ja kävelysauvat toivat turvallisuuden tunteen, ja hän kokikin ylittäneensä itsensä.
Sari harrastaa arjessa noin kolme kertaa viikossa pyöräilyä ja käy välillä myös vesijumpassa. Kipinä polkukävelyyn syttyi Repovedellä, ja hän haluaakin jatkaa luonnossa kävelyä. Sarin neuvot poluille: ”Pyydä rohkeasti apua mäkiin, elä mene liikaa vammasi taakse, ota mukaan ystävä tai avustaja ja nauti matkanteosta välillä myös pysähtymällä ihastelemaan luonnon kauneutta.”
Teksti: Heli Hyyryläinen, Kuva: Jarno Jokela
Yleistä:
- Noin kaksi miljoonaa suomalaista harrastaa kävelyä
- Polku alustana on joustavampi kuin asfaltti
- Poluille on hyvä laittaa jalkaan hyvät kengät ja hiertämättömät sukat
- Polkukävely metsässä kehittää tehokkaasti jalkojen lihaksia ja virkistää mieltä
- Maaston vaihtelevuus lisää harjoituksen tehoa ja auttaa nostamaan sykettä
- Lisätietoja: www.suomenlatu.fi/ulkoile/lajit/kavely.html
Plussat:
- Edullinen harrastus
- Luonnon kauneus, mieli virkistyy ja on raikasta hengittää
- Maasto joustaa paremmin eikä synny askelvirheitä
- Liikkeelle lähteminen on helppoa
Miinukset:
- Epätasainen maasto ja kaatuneet puut tuovat haastetta
- Sääolosuhteet pitää ottaa huomioon, kuten liukkaat polut sateen jälkeen