Ajankohtaista

Länsi-Uudellemaalle suunniteltu kuljetuspalvelu eristää vammaiset yhteiskunnasta

Julkaistu 2.5.2022

Tarjouspyyntöjen pohjaksi tarvitaan kuljetuspalvelun toimintaohjeita. Länsi-Uudenmaan kunnissa nyt käytössä olevat toimintaohjeet eivät perustu käyttäjien oleellisiin tarpeisiin. Ohjeet ovat ristiriidassa sekä vammaispalvelulain että YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa. Näiden toimintaohjeiden mukaisena toteutettava kuljetuspalvelu ei mahdollista vammaisten oikeutta liikkua ja elää yhdenvertaisesti muiden kanssa yksityis-, opiskelu-, ja työelämässä. Laadukas kuljetuspalvelu on vuodesta 2018 ajettu alas....

Tule asiantuntijaksi CP-liittoon!

Julkaistu 26.4.2022

Tule tekemään merkityksellistä työtä innostavassa työyhteisössämme! Etsimme Ouluun asiantuntijaa, jonka tehtäviin kuuluvat kohderyhmämme asioihin liittyvä vaikuttamistoiminta valtakunnallisesti ja paikallisesti sekä yksilöllistä sosiaaliohjausta että neuvontaa sisältävä asiakastyö. Vaikuttamistoiminta sisältää muun muassa lausuntojen ja kannanottojen kirjoittamista. Lisäksi asiantuntija tukee jäsenyhdistyksiä tapahtumien tai muun toiminnan järjestämisessä ja kokouskäytännöissä.  Tehtävä edellyttää: -  korkeakoulututkintoa sosiaali-, terveys-, kasvatus- tai käyttäytymistieteen alalta...

Suomen CP-liiton kannanotto: Kuljetuspalvelujen luotettavuus on varmistettava

Julkaistu 11.4.2022

Kelan korvaamissa matkoissa ja vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuksissa on toistuvasti suuria ongelmia, joita ei ole edelleenkään onnistuttu ratkaisemaan järjestöjen toistuvista vaatimuksista huolimatta. Kuntien ja Kelan on pikimmiten varmistettava, että ongelmat ratkaistaan. Suomen CP-liitto on saanut kohderyhmiltään runsaasti viestejä kohtaamistaan ongelmista: Kuljetuspalvelujen ammattitaidottomuus aiheuttaa turvattomuuden tunnetta ja vaaratilanteita. Esimerkiksi pyörätuolia ei ole osattu kiinnittää autoon oikein.Toistuvat myöhästelyt...

Suomen CP-liiton lausunto vammaispalvelulainsäädännön uudistuksesta

Julkaistu 6.4.2022

1. Vastaajan taustaorganisaatio  Vammaisjärjestö [Suomen CP-liitto ry]  Yleistä hallituksen esitysluonnoksesta  2. Ovatko esitysluonnoksen pykälät selkeitä?  Kyllä pääosin  Perustele tarvittaessa kantasi  Pykälät ovat selkeitä, mutta hämmentävällä tavalla monelta osin ristiriidassa lain ja yksittäisten palvelujen tarkoitusta, tavoitetta ja toimeenpanoa koskevien yksityiskohtaisten perustelujen kanssa.     3. Tukevatko pykälien perustelut hyvin lain soveltajaa?  Eivät pääosin  Perustele tarvittaessa kantasi  Pykälien perustelut...

Hei lähihoitaja! Tule meille töihin Laajasalon palveluasunnoille.

Julkaistu 6.4.2022

Etsimme asumistyöntekijää (vastuuhoitajaa) Suomen CP-liiton Laajasalon palveluasunnoille. Oletko ystävällinen, reilu ja reipas? Tule meille töihin! Tarjoamme hyvin resursoidun työyhteisön sekä palkkaluokan G19 C lisäksi kokemuksesi ja osaamisesi mukaan 200–300 euron mukaista tehtäväkohtaista lisää. Voit myös esittää oman palkkatoiveesi. Tehtäviisi kuuluu vammaisten asukkaidemme avustaminen kaikissa päivittäisissä toimissa. Pääset myös osallistumaan työvuorojen organisointiin sekä osaamisesi mukaan joko...

Vetoomus sosiaali- ja terveysministeriölle: Vammaisten tulkkauspalveluiden kokonaistilanteen arviointi käynnistettävä pikaisesti

Julkaistu 31.3.2022

Arvoisa sosiaali- ja terveysministeriö, monet vammaiset henkilöt tarvitsevat tulkkausta lähes kaikessa elämässään, mutta sen toteutuminen ontuu, koska eri hallinnonaloilla säädökset ovat hyvin erilaisia ja osin puutteellisia tai ristiriitaisia. Tilanne on sekava eikä tulkkauksen saaminen edes lääkärikäynnille ole turvattua. Tästä syystä me allekirjoittaneet tahot pyydämme tapaamista, jotta voisimme alustavasti arvioida yhteisvoimin maamme tulkkauspalveluiden kokonaistilanteen kehittämistä. Samasta...

CP-liitto etsii viestinnän harjoittelijaa

Julkaistu 30.3.2022

Suomen CP-liitto ry etsii viestinnän harjoittelijaa monipuolisiin järjestöviestinnän tehtäviin. Olet taitava kirjoittaja ja kielenkäyttäjä, hallitset verkkoviestinnän ja sosiaalisen median kanavat ja pystyt myös itse valokuvaamaan. Olet oma-aloitteinen, tulet hyvin erilaisten ihmisten kanssa toimeen ja olet innokas oppimaan uutta. Tuot uusia näkemyksiä toimintatapoihimme positiivisella tavalla. Ehdotat asioita rohkeasti, ryhdyt toimeen ja saatat asiat kunnialla loppuun. Sinulla...

Hae CP-liitolta apurahaa itsenäisen elämän tukemiseen

Julkaistu 10.3.2022

Suomen CP-liitto jakaa vuosittain apurahoja cp-yhdistysten jäsenille itsenäisen elämän tukemiseen. Vuonna 2022 apurahoja jaetaan yhteensä 2 000 euroa. Myönnettävän apurahan suuruus on enintään 500 euroa/henkilö. Mihin apurahoja myönnetään? Apurahoja myönnetään CP-liiton kohderyhmään kuuluvien henkilöiden itsenäistymiseen tähtääviin toimintoihin, kuten opintomatkoihin, matkailuun, harrastamiseen sekä muihin erityisesti itsenäistymistä tai itsenäistä elämää tukeviin hankkeisiin niiltä osin, kun niihin ei...

Vastaa CP-liiton kyselyyn yksinäisyydestä ja hyvinvoinnista

Julkaistu 10.3.2022

Hei nuori tai aikuinen, joka kuulut kohderyhmäämme. Toivoisimme, että kävisit vastaamassa yksinäisyyteen ja hyvinvointiin liittyvään kyselyymme. Haluaisimme tietää miten voit, ja onko sinulla läheisiä ihmisiä ympärillä. Miksi kysymme? Siksi, että olet meille tärkeä ja haluamme kehittää toimintaamme, jotta se vastaisi entistä paremmin tarpeitasi. Toiminnalla tarkoitamme tapahtumia, kokoontumisia, kursseja, palveluja ja yhdistysten kanssa tekemäämme yhteistyötä, mutta...

Vastaa kyselyyn vihapuheen ja häirinnän ilmenemisestä

Julkaistu 8.3.2022

Vastaa oikeusministeriön tilaamaan kyselyyn vähemmistöryhmiin kohdistuvan vihapuheen ja häirinnän ilmenemisestä ja sen vaikutuksista turvallisuuden tunteeseen. Kyselyyn voi vastata, vaikka ei itse ole kohdannut vihapuhetta tai häirintää. Kyselyn tuloksia hyödynnetään tilannekatsauksen päivittämisessä. Lisäksi tuotetaan tietoa siitä, minkälaisia toimenpiteitä tulisi edelleen kohdentaa vihapuheen ja häirinnän ennaltaehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Kyselyyn voi vastata suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi: Suomenkielinen kysely Ruotsinkielinen kysely Englanninkielinen kysely Samassa osoitteessa halukkaat voivat...

Valtti-ohjelman avulla etsitään lapsille ja nuorille liikuntaharrastuksia

Julkaistu 2.3.2022

Daria löysi luistelusta rakkaan harrastuksen Valttien avulla – Valtti-ohjelman haku vuodelle 2022 on auki. Luistelu osoittautui Darialle napakympiksi, eikä vähiten sen takia, että Valtit löysivät hänelle juuri sopivan harrastuspaikan. Suomen Paralympiakomitean koordinoimassa Valtti-ohjelmassa etsitään 6–23-vuotiaille erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille liikuntaharrastusta. Ohjelmaan mukaan valitut lapset ja nuoret saavat henkilökohtaisen Valtin eli harrastuksen pariin saattajan,...

Mitä vanhemman on hyvä tietää motorisen oppimisen vaikeuksista -opas on ilmestynyt

Julkaistu 23.2.2022

CP-liiton uusi Mitä vanhemman on hyvä tietää motorisen oppimisen vaikeuksista -opas löytyy nyt verkkosivuiltamme sähköisenä ja tietenkin maksutta. Lempeästi ja kannustavasti kirjoitettu opas kertoo, mitä motorisen oppimisen vaikeuksilla tarkoitetaan ja miten lasta voi tukea hänen opetellessa motorisia taitoja. Opasta voi tilata maksutta myös paperisena versiona lähettämällä meille sähköpostia osoitteeseen toimisto@cp-liitto.fi.Suomen CP-liiton kohderyhmään kuuluvat ihmiset, joilla...

CP-liiton kesän 2022 kurssiesite on ilmestynyt, hae mukaan!

Julkaistu 20.1.2022

Kiinnostaisiko tulla kesällä CP-liiton kurssille? Kohdata vertaisia, saada tietoa ja tukea, löytää mielekästä tekemistä, edistää omaa osallisuutta? Kesän 2022 kurssiesite on julkaistu ja löytyy osoitteesta cp-liitto.fi/sova. Lue lisää ja hae mukaan! Kurssiesite löytyy myös suoraan täältä.

Tule kurssitöihin Suomen CP-liittoon!

Julkaistu 4.1.2022

Etsimme sosiaalisen valmennuksen kursseillemme   AvustajiaAikuisten ja nuorten kursseille tarvitsemme taitavia ja hyviä avustajia, jotka mahdollistavat kurssilaisten osallistumisen toimintaan. Avustajan työ on auttamista perustoiminnoissa (pukeutuminen, ruokailu, peseytyminen, wc-toiminnot ja liikkuminen). Apuna käytetään henkilönostimia ja muita siirtämisen apuvälineitä, mutta hyvä kestävyys- ja lihaskunto helpottavat merkittävästi työstä suoriutumista. LähityöntekijöitäPerhekursseille tarvitsemme osaavia lähityöntekijöitä, jotka toteuttavat lapsiryhmille suunniteltua ohjelmaa...

Suomen CP-liiton tavoitteet aluevaaleihin 2022

Julkaistu 16.12.2021

Tammikuussa 2022 ovat aluevaalit, joissa valitaan päättäjät hyvinvointialueille. Suomen CP-liitolla on vaaleihin kolme teemaa, joiden tavoitteena on edistää vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Kannustamme nostamaan teemoja esiin ehdokkaiden kanssa vaalitilaisuuksissa ja -keskusteluissa sekä erityisesti verkkokeskusteluissa. 1. Hyvinvointialueet tekevät vammaispoliittisen ohjelman Vammaispoliittisessa ohjelmassa on huomioitava YK:n vammaissopimuksen toteutumisen seuraaminen ja vammaisten ihmisten palveluiden toteuttaminen yksilöllisten tarpeiden...