Vuosista Viis! vertaisviikonloppu Moijalassa 26. – 28.8.2022

26.8.2022 - 28.8.2022

Kello: 16.00 - 13.00

Moijala


Tule mukaan viettämään kesän viimeistä viikonloppua Moijalaan vertaisten kanssa.

Tapahtuma on tarkoitettu CP-liiton kohderyhmään kuuluville, jotka ovat täyttäneet 55 vuotta. Osallistujan ei tarvitse olla CP-yhdistyksen jäsen. Ohjelmassa on keskusteluja ja rentoutumista, hyvää ruokaa ja saunomista perinteiseen Moijalan tyyliin. Osallistujien on mahdollista vaikuttaa viikonlopun sisältöön.

Tapahtuma on osallistujalle ja mukaan tarvittavalle henkilökohtaiselle avustajalle maksuton.

Käytäntömme matkakorvausten maksamisesta on muuttunut 1.1.2022.

Uuden ohjeistuksen mukaan emme automaattisesti korvaa osallistujien matkakuluja.

Matkakustannusten korvausta on ollut mahdollista hakea ilmoittautumisen yhteydessä CP-liitosta. Se voidaan myöntää esimerkiksi osallistujan vammasta aiheutuvan erityistarpeen perusteella. Korvaus myönnetään pääsääntöisesti halvimman matkustustavan mukaan. Oman auton käytöstä korvaamme enintään sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen.

Mahdollinen matkakorvaus maksetaan jälkikäteen. Matkat korvataan CP-liiton matkustussäännön mukaisesti edullisimman, julkisen liikenteen vaihtoehdon mukaan kotoa kotiin. Muista kuin julkisilla kulkuvälineillä tehtävistä matkoista on sovittava etukäteen aikuistoiminnan suunnittelijan kanssa.

Hämeenlinnan rautatieasemalta järjestämme yhteiskuljetuksen Moijalaan.

Tapahtumassa on yleisavustajia, joilta voi saada apua pieniin avun tarpeisiin.  Jos tarvitset enemmän apua päivittäisissä toimissa, otathan mukaan oman avustajan.

Ilmoittautumaan pääset tästä

Ilmoittautumislinkki on avoinna 24.7. saakka.

Paikkoja on rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Mukaan mahtuneille lähetämme sähköpostia heinäkuun viimeisellä viikolla.

Kysy lisää

suunnittelija (aikuistoiminta)

Heidi Huttunen

040 589 5893

aikuistoiminnan assistentti

Riikka Seppälä

044 491 6826