Vielä mahtuu mukaan! Voimavaroja arkeen -ryhmät

4.4.2022 - 21.10.2022

Etä- ja lähitapaamiset


Hei perheet, kaipaatteko
lisää voimavaroja ja vertaistukea? 


Tulkaa mukaan koko perheen Voimavaroja arkeen –ryhmään.

Luvassa muun muassa rautakankijoogaa, aistirataseikkailuja, metsäretki yhdessä Malike -toiminnan kanssa, hauskaa toimintaa sisaruksille ja yhteisiä hetkiä nuotion äärellä makkaroita paistaen.

Tavoitteena on vahvistaa perheiden voimavaroja tarjoamalla omaan arkeen sopivia selviytymiskeinoja.
Toiminnasta voi saada uusia ideoita perheen vapaa-ajan harrastuksiin.
Tulkaa mukaan koko perheenä oivaltamaan ja oppimaan uutta!

Hakuaika kevään ryhmään on sunnuntaihin 20.3.2022 asti.

Hae mukaan täyttämällä hakulomake TÄÄLTÄ

Ammattilaisten ohjaama vertaistuellinen ryhmä on tarkoitettu perheille, joissa lapsella on joko cp-vamma, mmc tai hydrokefalia.

Järjestämme kaksi eri ryhmää vuoden 2022 aikana.

Kevään ryhmän aikataulu 

  • Tutustutaan ja pohditaan henkilökohtaisia tavoitteita ennen ensimmäistä tapaamista (etänä)
  • Tunteet -teemapäivä Nuuksiossa lauantaina 23.4.2022 
  • Apuja arjen haasteisiin -teemailtapäivä perjantaina Jaatisen Majalla 6.5.2022  
  • Vahvuudet -teemailtapäivä perjantaina Jaatisen Majalla 13.5.2022
  • Seikkailuja ja läsnäoloa -teemapäivä Nuuksiossa lauantaina 21.5.2022 
  • Loppukeskustelut jokaisen perheen kanssa erikseen (etänä)

Syksyn ryhmän aikataulu (alustava, voi tulla muutoksia) 

  • Tutustumista etänä
  • perjantai 2.9.2022 
  • perjantai 16.9.2022 
  • lauantai 1.10.2022 
  • Loppukeskustelut jokaisen perheen kanssa erikseen (etänä)

Etätapaamiset järjestämme Teams -etäyhteysalustan kautta. Teams on helppokäyttöinen, eikä vaadi osallistujalta kuin kameralla ja mikrofonilla varustetun tietokoneen tai mobiililaitteen.  

Toivottavasti osallistutte kaikkiin tapaamiskertoihin.
Ryhmään mahtuu kuusi perhettä.

Sovellamme toimintamme kaikille osallistujille sopivaksi.

Kustannukset? Me tarjoamme ohjelman, ruokatarjoilut sekä lapsille tarvittaessa omat avustajat.

Ryhmätoiminta on osa Voimavarana perhe -hankkeen toimintaa, jossa yhteisten toiminnallisten kokeilujen ja kokemusten kautta rakennetaan hyvää arkea kannattelevia osasia perheille.

Toimintaa rahoittaa STEA.

Kysy lisää

suunnittelija (perheet)

Sanna Tuisku-Lehto

044 401 0566