17.7.2026 - 22.7.2026
Pajulahden liikuntakeskus, Nastola
Etsittekö paikkaa, jossa nuori saa kokeilla, onnistua ja tulla nähdyksi omana itsenään?

Rohkeutta lähteä -osittainen perhekurssi on tarkoitettu 13–17-vuotiaille nuorille, joilla on cp-vamma, mmc tai hydrokefalia sekä heidän läheisilleen. Yläikäraja ei ole ehdoton, vaan kurssi sopii myös nuorille aikuisille, jotka asuvat perheensä kanssa.
Osittaiselle perhekurssille nuori saa tulla yhdessä vanhempiensa kanssa ja jäädä sitten kurssille kokeilemaan omia siipiään turvallisessa ympäristössä, yhdessä muiden nuorten ja osaavien työntekijöidemme kanssa. Kurssilla nuoret tutustuvat toisiinsa pelien ja leikkien kautta. Heille järjestetään toiveidensa mukaista toimintaa, johon jokainen pääsee mukaan. Tarkoituksena on saada kokemus itsenäisestä osallistumisesta, joukkoon kuulumisesta ja siitä, että apua voi ottaa vastaan myös itselle vieraammilta aikuisilta.
Nuori saapuu kurssille yhdessä vanhempien ja sisarustensa kanssa 17.7.2026. Vanhemmat ja sisarukset yöpyvät Pajulahdessa yhden yön, minkä jälkeen nuoret jäävät keskenään loppukurssille. Läheiset ovat tervetulleita vierailemaan kurssilla uudestaan sen päättymispäivänä 22.7.2026. Tarvittaessa CP-liitto järjestää liikkumisen apuvälinettä käyttävän nuoren paluumatkan kotiin taksimatkana.
Lisätietoja Pajulahdesta löydätte täältä.
Miten mukaan?
Kurssille valitaan kahdeksan nuorta perheineen (huom. tälle kurssille nuori ei voi osallistua yksin, vaan joku perheenjäsenistä tulee mukaan viikonloppuun). Valinnassa otetaan huomioon elämäntilanteen kuormittavuus, tiedon ja tuen tarve sekä mahdollinen aiempi osallistuminen. Tavoitteena on koota nuoren tilanteen näkökulmasta mahdollisimman vertaistuellinen ryhmä. Osallistujat valitsee CP-liiton Versotiimi.
Kursseille osallistuminen on maksutonta eikä sinun tarvitse olla cp-yhdistyksen jäsen. Matkat ovat omakustanteiset. Hakiessasi kurssille voit samalla hakea CP-liitolta tukea matkakustannuksiisi sosiaalisilla, terveydellisillä tai taloudellisilla perusteilla.
Hakulomakkeen kurssille löydät tästä (linkin avautumisessa voi kestää hetki). Hae mukaan viimeistään 15.4.2026.
Liitä hakemukseen nuoren uusin kuntoutussuunnitelma tai lääkärinlausunto, jossa näkyvät nuorelle asetetut diagnoosit ja toimintakykytiedot (esim. word-, pdf- tai jpg-tiedostot käyvät). Tarvitsemme niitä nuoren turvallisuuden ja hyvän kurssikokemuksen varmistamiseksi.