Aamu ja salaperäinen seteli -lastenkirja muistuttaa, että myös pyörätuolin kanssa voi temmeltää ja touhuta.
Saija Uusi-Viitala, esikoisteoksesi Aamu ja salaperäinen seteli (Myllylahti) päähenkilö on Aamu, joka rakastaa seikkailuja ja liikkuu pyörätuolilla. Millainen kirja on ja miten se sai alkunsa?
Kirja sai alkuna, kun lapseni Aurora oli saamassa ensimmäistä pyörätuoliaan. Halusin tuoda pyörätuolia hänelle näkyväksi tarinan kautta, selittää lapselle mitä seuraavaksi tapahtuu ja että pyörätuolin kanssa voi temmeltää ja touhuta. Lopputulos jäi kuitenkin hyvin laihaksi. Löysin vain yhden kirjan, jossa mukana oli apuvälineellä liikkuva lapsi. Niinpä aloin itse kirjoittaa kirjaa. Käsikirjoitus valmistui alkuvuonna 2021 ja kustantajan löysin vuonna 2023. Oli lopulta hyvä, ettei ensimmäistä versiotani kirjasta painettu, koska Aurora ehti kasvaa ja tehdä pyörätuolin kanssa juttuja, jotka sitten sainkin mukaan tarinaan.
Toivon, että apuvälineitä käyttävät lapset saavat Aamu ja salaperäinen seteli -tarinasta samaistumiskohteen, jollaisia lastenkirjallisuudessa ei juuri ole. Silti kirja on ihan kaikille seikkailun nälkäisille vauvasta vaariin.
Millaista palautetta olet saanut kirjasta?
Kirja ilmestyi toukokuussa 2024 ja olen saanut siitä vain positiivista palautetta. Erityisesti vanhemmat, joiden lapsella on toimintarajoite, ovat olleet innoissaan. Moni on pitänyt tärkeänä sitä, että tarinassa pyörätuoli ei ole pääasia, eikä sitä ole korostettu liikaa. Olen myös kuullut, että tarina on herättänyt hyvää keskustelua perheissä, joissa lapsilla ei ole vammaa.
Myös kirjan kuvitusta on kehuttu kovasti. Pyysin kirjan kuvittajaksi Karin Niemeä ja hän loihti tarinan eloon kuvillaan.
Olet kirjastoalan ammattilainen. Miten mielestäsi lastenkirjallisuudessa tuodaan esiin vähemmistöjä? Millainen merkitys lastenkirjallisuuden kuvastolla ja tarinoilla on?
On ilahduttavaa huomata, että viime vuosina lastenkirjoista on löytynyt yhä monipuolisempia tarinoita esimerkiksi sateenkaariperheistä tai eri kulttuuritaustoista tulevista ihmisistä. Hahmot, joilla on jokin toimintarajoite, on totuttu näkemään kirjoissa sivuosassa. Siksi tarvitsemme enemmän tarinoita, joissa vammaiset henkilöt ovat pääosassa. Lapsille on tärkeää, että he saavat samaistumispintaa ja näkevät, että apuvälineiden kanssa voi yhtä lailla seikkailla.
Mitä lapsesi Aurora on opettanut sinulle vanhempana?
Yllätyn joka päivä siitä, miten Aurora löytää tavat ja keinot tehdä asioita omalla tavallaan. Hän on opettanut sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä.
Millaisia tarinoita tarvitsemme?
Tuntuu, että tässä ajassa ja maailmantilanteessa tarvitsemme tarinoita, jotka tuovat lohtua sekä iloisia seikkailutarinoita. Kaikenlaisia, monipuolisia tarinoita. Haluaisin Auroran kasvavan sellaiseen maailmaan, jossa hän on hyväksytty ja kelpaa juuri sellaisena kuin on. Ettei tarvitsisi taistella omasta tilasta.
Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Kirjoittaminen on ollut iso osa omaa identiteettiäni jo ihan pienestä asti. Kirjoittamalla pystyn välittämään ihmisille erilaisia tunteita, herätellä ajattelemaan asioita ja tuomaan itselleni tärkeitä teemoja, kuten apuvälineitä, esille.
Tällä hetkellä työ- ja perhe-elämä vievät paljon aikaa, mutta toivon kirjoittavani ja julkaisevani teoksia lapsille ja nuorille myös tulevaisuudessa. Aamun seikkailuja on pöytälaatikossa lisää, eli kirjalle on tarkoitus saada jatkoa.
Kirjavinkkisi lapsille tai nuorille, joilla on vamma?
Aamu ja salaperäinen seteli -kirjan lisäksi suosittelen lapsille Elizabeth Lairdin Viidakkokoulua, jossa simpanssi tutkii maailmaa pyörätuolin kanssa. Myös Sari Airolan kuvakirjassa Lumiyö päähenkilö Lyytillä on toimintarajoite. Isommille koululaisille vinkkaisin Ilona Ahdin ja Miila Westin Stop Secret – Hikisukka Hirmuinen, joka on ilmestynyt vasta tänä vuonna ja Reija Kaskiahon Maantiekiitäjää.
Kirjailijasta
Olen 38-vuotias kirjastoalan ammattilainen, lastenkirjailija, äiti ja omaishoitaja. Oma sukunimeni on Rajamäki, mutta julkaisin esikoisteokseni tyttönimelläni Uusi-Viitala.
Perheeseeni kuuluu puoliso, juuri eskarin aloittanut 5-vuotias Aurora ja 2,5-vuotias Miona.
Jos olisin eläin, olisin ehdottomasti panda! Pehmeä ja pyöreä, vähän kömpelö, joka rakastaa unelmointia, nukkumista ja syömistä.
Voimavaroja arkeeni antavat työ, lasten kanssa vietetty aika, hyvät leivoskahvit, kirjat ja suoratoistopalvelut.
Teksti: Elisa Kaartinen
