Viisi asiaa, jotka tuovat iloa Lauran arkeen

Laura Ellilä on 42-vuotias turkulainen. Hän asuu Turun keskustassa yhdessä miesystävänsä Tapion ja Pumpuli-kissan kanssa. Ellilä on aktiivisesti mukana Turun CP-yhdistyksen toiminnassa. Hän toimii yhdistyksen aikuisvastaavana ja kuuluu myös CP-liiton aikuistoimikuntaan. Ellilä tykkää elää ihan tavallista elämää. Tällä hetkellä hänen arkensa täyttyy lähinnä työhausta ja harrastuksista.

1. Kuoro

Turun Mikaelin seurakunnan Aboa Gospel -kuoro on tuonut iloa elämääni jo reilut 10 vuotta. Esitämme monipuolisesti afroamerikkalaista gospelia, elokuvamusiikkia ja kevyemmän klassisen musiikin helmiä. Kalenteristani on vähintään keskiviikkoillat aina varattu kuorolle. Kuoromme on esiintynyt aina New Yorkissa asti. Parasta on tietysti yhdessä laulaminen ja hulvattoman hauska kuoroperhe. Kivaa on myös, että esityksiin saa aina laittautua, bling blingiä unohtamatta.

Kuvassa noin 50 henkinen kuoro seisoo tai istuu järjestäytyneissä riveissä, kaikki katsovat kameraan ja hymyilevät.
Aboa Gospel -kuoro

2. Pumpuli

Olen aina ollut kissaihminen. Pumpuli-kissa muutti meille noin 6 vuotta sitten Kokkolasta asti. Se tykkää leikkiä kilisevillä palloilla ja onkileluilla ja joskus myös hyppii kirjaimellisesti pitkin seiniä. Pumpulia on mukava silitellä ja parasta on, kun se iltaisin hyppää kainalooni nukkumaan.

3. Pubivisat

Kerran ohimennen osallistuimme pubivisaan ja jäimme koukkuun. Kolmihenkisen joukkueemme nimi on Rolling Wheels. Visailukausi kestää vuoden, jonka aikana kerätään pisteitä ja parhaat pääsevät finaaliin. Palkinnot eivät ole huimat, mutta voittajat saavat mainetta ja kunniaa. Visailu on hyvää aivojumppaa sosiaalista kanssakäymistä unohtamatta.

4. Uinti

Olen uinut käytännössä aina. Käyn uimassa keskimäärin kerran viikossa. Tykkään uida matkaa. Yleensä uin noin tunnin, ja siinä ajassa ehdin uida kilometrin. Uinti on parasta liikuntaa ja hetki omien ajatusten kanssa.

5. Kuntosali

Muutama vuosi sitten innostuin kuntosalilla käymisestä. Aluksi kävin maksullisella salilla ja kokeilin personal traineriakin. Nykyään käyn oikeastaan vain kaupungin esteettömällä kuntosalilla. Ehdottomasti paras laite on SkiErg-hiihtolaite, sillä saa hoidettua koko vartalon kerralla kuntoon. Pyrin hiihtämään 2–3 kilometriä kerralla, jotta tulee kunnolla hiki.

Kysy lisää

viestintäpäällikkö

Eeva-Liisa Kiviniemi

0447478612