Oikeusasiamies: Pyörätuolilla pääsee entistä useammin äänestämään esteettömästi

Julkaistu 10.6.2021

Oikeusasiamiehen kanslia teki 31.5. ja 1.6. ennalta ilmoittamattomia tarkastuksia kahdeksan eri kunnan kuntavaalien ennakkoäänestyspaikkaan Etelä-Suomen alueella. Tarkastuksen kohteina olivat Tampere, Akaa, Hämeenlinna, Janakkala, Siuntio, Kirkkonummi, Vantaa ja Espoo.

Tarkastusten tavoitteena oli selvittää äänestyspaikkojen esteettömyyttä, vaalisalaisuuden turvaamista ja äänestysjärjestelyjä. Tarkastuksilla arvioitiin myös koronasta johtuvien poikkeusjärjestelyjen sujuvuutta äänestyspaikoilla. Tarkastuksen toimittajista toinen liikkui pyörätuolilla.

Yleisenä havaintona oli, että edelleen ennakkoäänestyspaikoista ilmoittamisessa ja opastamisessa oli parantamisen varaa. Havaintojen mukaan tarkastetuilla äänestyspaikoilla oli otettu asianmukaisesti huomioon vallitseva koronatilanne ja siihen liittyvät terveysturvallisuusasiat.

OA piti myönteisenä, että ennakkoäänestyspaikat alkavat yhä enemmän olla esteettömiä. Äänestyspaikoista löytyy myös aikaisempaa useammin esteettömiä äänestyskoppeja tai -paikkoja, joissa pyörätuolia tai muita liikkumisen apuvälineitä käyttävät äänestäjät voivat tehdä äänestysmerkintänsä vaalisalaisuuden säilyttäen ja mahdollisimman omatoimisesti.

Pääset lukemaan oikeusasiamiehen ratkaisun kokonaisuudessaan tästä linkistä.

OA:n yhtenä erityistehtävänä on vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisen edistäminen, suojeleminen ja seuranta. Tehtävä perustuu Suomen ratifioimaan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksista tehtyyn yleissopimukseen. Tämän vuoksi tarkastuksilla kiinnitetään erityistä huomiota esteettömyyteen ja vammaisten henkilöiden osallistumismahdollisuuksiin.

LÄHDE: EDILEX LAKIKANAVA