Vapaaehtoisena CP-liitossa

CP-liitossa vapaaehtoiset saavat mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä, oppia uutta ja tilaa tunnistaa omat vahvuutensa.

Cp-yhdistyksissä voi toimia monenlaisissa vapaaehtoistehtävissä ympäri Suomea. Lisäksi CP-liiton aikuistoiminta kouluttaa vapaaehtoisia esimerkiksi vertaistukijoiksi, kokemuspuheenvuorojen pitäjiksi sosiaalisen valmennuksen kursseille tai tulevaisuudessa oppilaitosvierailijoiksi.

– Tarvitsemme erilaisia tarinoita ja kokemuksia, jotta cp-vamman moninaisuus tulee näkyväksi, toteaa CP-liiton aikuistoiminnan suunnittelija Heidi Huttunen.

Huttunen korostaa, että vapaaehtoisuus tarjoaa mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä muiden hyväksi. Samalla itsekin saattaa oppia jotain uutta ja kokea, että voi vaikuttaa asioihin. Huttunen korostaa, että itse tekemisestä tulee saada jotain, jotta työtä jaksaa tehdä.

– Vaikka vapaaehtoistyö antaa paljon, myös vapaaehtoisen oma jaksaminen on tärkeää. Omista rajoista ja hyvinvoinnista on pidettävä huolta.

Vapaaehtoisen hyvinvointi on yksi keskeinen osa koulutusta, joka kaikkien CP-liiton aikuistoiminnan vapaaehtoisten tulee käydä. Koulutuksessa käydään läpi vapaaehtoistoiminnan perusteita ja periaatteita, vapaaehtoisen oikeuksia ja velvollisuuksia sekä jokaisen omia voimavaroja.

Viime marraskuussa Moijalan kurssikeskuksessa pidetyssä koulutusviikonlopussa osallistujat saivat pohtia omia vahvuuksiaan ja etsiä itselleen sopivia tapoja osallistua vapaaehtoistoimintaan.

– Jotta tietyissä rooleissa voi toimia, pitää oman vammaisuuden kanssa olla sinut, Huttunen muistuttaa.

Vapaaehtoisuus vaatii voimavaroja. Omista kokemuksista puhuminen voi olla raskasta, joten omien rajojen tunnistaminen on tärkeää. Vapaaehtoisten koulutuksiin voi myös tulla, vaikkei vielä olisi ihan varma, haluaako toimintaan sitoutua.

– Toki vapaaehtoistyö antaa monelle paljon, mutta kalenterissa pitää olla tilaa omille tärkeille asioille ja läheisille, ennen kuin harkitsee vapaaehtoistyötä, Huttunen toteaa.

Kahdeksan ihmistä kahdessa rivissä ulkovaatteissa. Maa on peittynyt lumaan ja aurinko paistaa.
Moijalan kurssikeskuksen tuttu ja turvallinen ilmapiiri tarjosi vapaaehtoistoimijan koulutukseen
viime marraskuussa osallistuneille mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Tunnelmaan
liittyi haikeutta, sillä koulutus oli viimeinen CP-liiton tapahtuma Moijalassa.

Jaana Märsynaho on CP-liiton vuoden vapaaehtoinen

”Osallistava, vuorovaikutteinen ja jäsenistön huomioon ottava. Innovatiivinen, rohkea ja luottamustoimissaan vastuullinen. Märsynahon tekemisessä näkyvät jäsenyhdistysten arvo ja merkitys. Hänen ansiosta Oulun seudun yhdistyksen toiminta on aktivoitunut, ja hän toimi muun muassa kantavana voimana viime keväisen yhdistysten yhteistyötapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa”. Muun muassa näin CP-liiton hallitus perusteli  oululaisen Jaana Märsynahon valintaa CP-liiton vuoden vapaaehtoiseksi 2024.

Henkilö katso hymyillen kameraan, vaaleat puolimittaiset hiukset, musta paita, jossa pitkät pitsahihat ja kaulassa värikäs huivi.
Jaana Märsynaho on vuoden vapaaehtoinen.

Onneksi olkoon, Jaana Märsynaho! Miltä nyt tuntuu?

– Yllättyneeltä, mutta iloiselta! Olen ollut näissä piireissä vasta noin kymmenisen vuotta eli en kovin kauaa.

Miten päädyit mukaan yhdistystoimintaan?

– Osallistuin Oulun seudun CP-yhdistyksen tapahtumaan ja vuosikokouksessa minut valittiin yhdistyksen hallituksen varajäseneksi. Siitä sitten ovat asiat kehkeytyneet niin, että olen ollut vuodesta 2018 yhdistyksen puheenjohtaja.

Mitä yhdistystoiminta on sinulle antanut?

– Olen saanut yhdistystoiminnasta tietoja, taitoja ja verkostoja – jopa ystäviä. Viime huhtikuussa Oulussa järjestetty cp-yhdistysten vertaistapahtuma oli mieleenpainuva ja yhdistysten välinen yhteistyö ja vertaistuki onkin lempiaiheeni, josta jaksan aina puhua. Myös työssäni kirjastonhoitajana olen voinut hyödyntää yhdistystoiminnasta saamiani oppeja ja kontakteja.

Miksi kannattaa lähteä mukaan yhdistystoimintaan?

– Yhdistystoiminnan kautta saa tärkeää tietoa mm. kuntoutuksesta ja vammaispalveluista, mutta myös vertaistukea. On helpottavaa huomata, ettei olekaan tuntemuksineen yksin, vaan että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Nuorille sanoisin, että yhdistystoiminta näyttää hyvältä ansioluettelossa ja voi jopa edesauttaa työllistymistä.

Miten näet yhdistystoiminnan tulevaisuuden?

– Haasteita on näköpiirissä, mutta tulevaisuus ei suinkaan ole toivoton. Avoimuutta pitää lisätä ja uusia toimintamuotoja miettiä. Nuoret eivät innostu kokouksissa istumisesta. Voisiko hallinnollista työtä jotenkin vähentää? Uskon, että yhdistystoiminta tarjoaa tulevaisuudessakin merkityksellisiä kohtaamisia – niin verkossa kuin livenä.

Miten aiot juhlistaa palkintoa?

– Kotona avaan skumppapullon ja omassa yhdistyksessä kakkukahvitellaan.

Jaana Märsynaho sai Vuoden vapaaehtoisen kunniakirjan sekä kukkaset syysliittokokouksen jälkeisellä illallisella 26.10.2024. Sitä ennen hänet oli valittu syysliittokokouksessa toiselle kaudelle hallituksen varsinaiseksi jäseneksi huimalla äänimäärällä.

Teksti ja kuva: Lissu Kiviniemi


CP-lehden palautelomake

Artikkeli oli hyödyllinen
Artikkeli oli selkeästi kirjoitettu
Artikkelin aihe oli kiinnostava

Kysy lisää

suunnittelija (aikuistoiminta)

Heidi Huttunen

040 589 5893

toiminnanjohtaja

Juha Lappalainen

0440 199 687