Kategoria: Etusivu

Sivu on päivitetty 28.5.2026.

Mitä palvelu on ja kenelle se on tarkoitettu

Uudessa vammaispalvelulaissa aiempi kuljetuspalvelu on nimellä liikkumisen tuki. Se on monimuotoisempi ja alueellisesti kattavampi palvelu, jossa perinteinen kuljetuspalvelu on yksi järjestämistavoista.

Sinulla on oikeus liikkumisen tukeen, mikäli kuulut vammaispalvelulain piiriin ja sinulla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa etkä pysty itsenäisesti käyttämään julkista joukkoliikennettä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia, voit hakea liikkumisen tukea vammaispalveluna.

Liikkumisen tukea myönnetään

• työ- ja opiskelumatkoihin
• työllistymistä tukevan toiminnan, työtoiminnan matkoihin
• muun tavanomaisen elämän matkoihin
• muiden vammaispalvelujen, kuten valmennuksen, erityisen osallisuuden tuen, tuetun päätöksenteon, vaativan moniammatillisen tuen ja lyhytaikaisen huolenpidon matkoihin.

Työhön, opiskeluun, työllistymistä tukevaan toimintaan ja vammaispalveluihin liittyviä matkoja myönnetään tarvittava määrä. Opiskelumatkat järjestetään vammaispalveluna toisen asteen opinnoista alkaen, sitä ennen niistä vastaa opetustoimi.

Muun tavanomaisen elämän matkoihin (ns. asiointimatkat) sinulla on oikeus on saada liikkumisen tukea vähintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa, ellet itse hae pienempää määrää.

Voit tehdä asiointimatkoja oman asuinkuntasi alueella, oman asuinkuntasi ja toiminnallisten lähikuntien välillä sekä oman asuinkuntasi ja oman elämän kannalta merkittävien kuntien välillä. Toiminnallisella lähikunnalla tarkoitetaan lähintä mahdollista kuntaa, josta tarvitsemasi palvelu on saatavissa. Oman elämän kannalta merkittävällä kunnalla tarkoitetaan kuntaa, jossa sinulla on tarve käydä toistuvasti perhe- tai ystävyyssuhteen, vapaa-ajan asunnon tai muun vastaavan syyn vuoksi.

Liikkumisen tukea ei ole tarkoitettu terveydenhuoltoon liittyviin matkoihin, kuten lääkäri- tai terapiakäynteihin. Tähän tarkoitukseen käytetään Kelan korvaamia taksimatkoja.

Neurologisissa vammoissa, kuten cp-vamma, mmc tai hydrokefalia, erityisiä liikkumisvaikeuksia aiheuttavat esimerkiksi liiketoimintojen rajoitukset, kuten poikkeavat liikemallit tai lihasjäykkyys. Julkisten liikennevälineiden käyttöön voivat vaikuttaa myös tasapainovaikeudet, kipuun, jaksamiseen tai kommunikaatioon liittyvät rajoitteet, suolen tai rakon toimintahäiriöt sekä näkemiseen, hahmottamiseen tai muistamiseen liittyvät vaikeudet.

Hakiessasi vammaispalvelua on myös osoitettava, että ensisijaiset palvelut (esimerkiksi sosiaalihuolto-, terveydenhuolto-, varhaiskasvatus- tai perusopetuslain mukaiset liikkumisen palvelut) ole sinulle sopivia ja riittäviä.

Uutta oikeuskäytäntöä:

Turun HAO, toiminnallinen lähikunta (2026)

Miten palvelu toteutetaan

Liikkumisen tuki voidaan toteuttaa yhdellä tai useammalla seuraavista tavoista:

1) kuljetuspalveluna
2) henkilökohtaisen avun avulla
3) saattajan avulla
4) antamalla vammaispalvelulain 32 §:ssä tarkoitettuna taloudellisena tukena henkilön käyttöön auto tai muu hänelle soveltuva kulkuneuvo
5) myöntämällä auton tai muun kulkuneuvon hankintaan vammaispalvelulain 32 §:ssä tarkoitettua taloudellista tukea
6) muulla soveltuvalla tavalla.

Hyvinvointialueella on oltava toteuttamistavoista käytössä ainakin henkilökohtainen apu sekä kuljetuspalvelu ja siihen tarvittaessa liitettävä saattajan apu tai tuki.

Lisäksi se voi harkintansa mukaan antaa käyttöösi auton tai muun kulkuneuvon taikka myöntää auton tai muun kulkuneuvon hankintaan tukea, jos liikkumisen tuen tarpeesi on runsasta. Tällöin sinulla on oikeus lisäksi saada muuta liikkumisen tukea vähintään 24 yhdensuuntaista matkaa vuodessa, ellet hae tätä pienempää määrää matkoja.

Lisäksi hyvinvointialue voi hakemuksestasi

• toteuttaa liikkumisen tuen joko kokonaan tai osittain siten, että sen määrä perustuu matkojen määrän sijaan euromäärään tai kilometri- ja euromäärään (sinulla on tarvittaessa oikeus siirtyä takaisin matkojen määrään perustuvaan liikkumisen tukeen)
• päättää liikkumisen tuen jaksottamisesta korkeintaan yhden vuoden ajalle.

Hyvinvointialueen on huolehdittava siitä, että oikeutesi liikkumisen tukeen toteutuu toteuttamistavasta riippumatta.

Jos liikkumisen tuki järjestetään 1. kohdassa tarkoitettuna kuljetuspalveluna, siitä peritään enintään julkisen liikenteen maksua vastaava maksu tai muun siihen verrattavan kohtuullinen maksu. Kuljetuspalvelumatkoja voidaan yhdistellä toteutettavaksi samalla kulkuvälineellä, jollei siitä aiheudu matkustusajan kohtuutonta pitenemistä tai muuta kohtuutonta haittaa vammaiselle henkilölle.

Uutta oikeuskäytäntöä:

Helsingin HAO, matkan omavastuu (2025)

Miten palvelua haetaan

Liikkumisen tukea haetaan hyvinvointialueelta.

Voit jättää hakemuksen hyvinvointialueesi sähköisen asiointipalvelun kautta tai hyvinvointialueen verkkosivuilta tulostettavalla hakulomakkeella, jonka postitat kotikuntasi tai asuinalueesi mukaan määräytyvään vammaissosiaalityön toimistoon. Löydät hakuohjeet ja yhteystiedot verkosta esimerkiksi asiasanoilla [hyvinvointialueen nimi] + liikkumisen tuki.

Useimmilla hyvinvointialueilla on käytössään alueellisia ja/tai paikallisia neuvontapisteitä, jonne voi soittaa tai joissa voi asioida kasvokkain.

Jos haet liikkumisen tukea ensimmäistä kertaa tai muutosta voimassa olevaan palveluun toimintakykysi muutosten perusteella, liitä hakemukseesi tarvittaessa vammaispalveluiden piiriin kuulumisen osoittava laaja lääkärinlausunto tai muu terveydenhuollon selvitys toimintakykysi rajoitteista. Jotkut hyvinvointialueet, kuten Helsinki, käyttävät määrämuotoista, kuljetuspalvelun hakemista varten kirjoitettua lääkärinlausuntomallia.

Jos olet entuudestaan vammais- tai sosiaalipalvelujen käyttäjä, hyvinvointialueella on asiakkuutesi perusteella tietoa toimintakyvystäsi. Muista tarkistaa sosiaalityön toimipisteestä, että niihin sisältyy riittävät tiedot liikkumisen tukeen oikeuttavien toiminnallisten vaikeuksien toteamiseksi.

Arvioi palvelutarpeesi

Seuraavat kysymykset auttavat sinua arvioimaan, olisiko sinulla oikeus vammaispalvelulain mukaisen liikkumisen tuen saamiseen:

• Onko liikkumisesi kävellen sujuvaa ja kivutonta? Millaisia fyysisiä liikkumisvaikeuksia sinulla on?
• Miten pitkiä matkoja tosiasiassa pystyisit liikkumaan joko apuvälinettä käyttäen tai ilman sitä? Kykenetkö liikkumaan vain hyvin lyhyitä matkoja?
• Ovatko joukkoliikenteelle tyypilliset toimintamallit sinulle fyysisesti kuormittavia? Pystytkö lukemaan aikatauluja tai opasteita, hahmottamaan ympäristöä ja tarvittaessa kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa? Pääsetkö pysäkille, pystytkö odottamaan pidempiä aikoja, saatko pysäytettyä oikean liikennevälineen, pääsetkö nousemaan siihen ja menemään istumapaikalle? Havaitsetko, missä olet ja missä pitää jäädä pois?
• Mikä merkitys ympäristötekijöillä, kuten pimeys, liukkaus, lumi tai asuinympäristön hankalat olosuhteet, on liikkumiskyvyllesi?
• Onko sinulla maha-suolialueen ongelmia tai suolen ja rakon toiminnan ongelmia, jotka rajoittavat liikkumistasi?
• Onko sinulla mielialan, keskittymisen, ajanhallinnan tai havaitsemisen ongelmia, jotka vaikeuttavat liikkumistasi?

Seuraavat kysymykset auttavat sinua arvioimaan, kuinka paljon matkoja ja millä tavalla järjestettyä palvelua tarvitset:

• Mihin tarvitsisit liikkumisen tukea – säännölliseen asiointiin, harrastuksiin tai osallistumiseen, ajoittain ystävien luokse menemiseen?
• Tarvitsetko avustajan tai kuljettajan erityistä avustamista kuljetuspalvelun yhteydessä ennen matkaa, matkan aikana tai perillä kohteessa
• Onko sinulla terveyteen ja toimintakykyyn liittyviä erityistarpeita liikkumisen tuen järjestämistavalle – invataksi, tuttutaksi tai yksinkulkuoikeus. Myös lääkärin on syytä ottaa kantaa näihin tarpeisiin.

Jos kysymys on lapsen hakemuksesta:

• Pystyisikö saman ikäinen lapsi liikkumaan vastaavat matkat itsenäisesti yleisillä kulkuneuvoilla, pyörällä tai kävellen?
• Ovatko kehitysvaihetta tukevat harrastukset tai vertaistapaamiset ajankohtaisia

CP-liiton kohderyhmään kuuluvat myös henkilöt, joilla on motorisen oppimisen vaikeus tai lievempiä motoriikan vaikeuksia.

Motorisilla toiminnoilla tarkoitetaan hermo- ja lihassolujen toiminnasta aiheutuvia toimintoja, jotka johtavat toivottuun liikkeeseen tai liikkeen muutokseen. Termi motoriikka viittaa liikkeisiin ja liiketoimintoihin.

Motorisissa taidoissa voi olla haasteita monista eri syistä. Siksi myös tuen muodot eroavat toisistaan. Haasteet motorisissa taidoissa voivat johtua vähäisestä arkiliikunnasta ja harjoituksen puutteesta. Motoriikan haasteiden taustalla voi myös olla vamma, sairaus tai motorisen oppimisen vaikeus.

Motorisen oppimisen vaikeus tai motoriikan oppimisvaikeus eli DCD (Developmental Coordination Disorder) on kehityksellinen neurobiologinen häiriö, missä on vaikeuksia oppia uusia motorisia taitoja. Motorisen oppimisen vaikeutta esiintyy 5-6 prosentilla lapsista. Vaikka motorisen oppimisen vaikeus diagnosoidaan pääsääntöisesti vasta yli 5-vuotiailla, merkit ovat nähtävissä jo paljon nuoremmilla.

Motorisen oppimisen vaikeus voi näkyä vaikeutena suunnitella ja ohjailla liikkeitä, kömpelyytenä, epätyypillisinä liikemalleina, liikkeiden hitautena ja epätarkkuutena, vaikeutena ajoittaa liikkeitä ja säädellä lihasvoimaa tai vaikeutena kehonhahmotuksessa, esineiden käsittelyssä tai käsialan selkeydessä. Ongelmat näkyvät useissa käytännön toiminnoissa, kuten kirjoittamisessa, pukeutumistilanteissa tai fyysisissä peleissä ja leikeissä. Myös suoriutuminen jokapäiväisissä motorista koordinaatiota vaativissa toiminnoissa voi olla olennaisesti heikompaa suhteessa ikätovereihin.

Oikeanlaiset tukitoiminnot vaikuttavat merkittävästi taitojen kehittymiseen ja oppimiseen. Innostun liikkumaan -sivustomme Skillilataamosta löydät runsaasti maksuttomia, ladattavia Skillikortteja, joiden avulla voi harjoitella erilaisia motorisia taitoja voi lapsen kanssa.

Mitä vanhemman on hyvä tietää motorisen oppimisen vaikeuksista -opas kertoo, mitä motorisen oppimisen vaikeuksilla tarkoitetaan ja miten lasta voi tukea hänen opetellessa motorisia taitoja.

Joskus uusien motoristen taitojen oppiminen voi olla lapselle haasteellista. Vanhempi on näyttänyt mallia, kannustanut ja tarjonnut lukuisia oppimista mahdollistavia kokemuksia, eivätkä taidon palaset siitäkään huolimatta oikein asetu kohdilleen. Silloin on mahdollista, että lapsella on motorisen oppimisen vaikeus.

Ratkaisevaa on se, miten aikuinen suhtautuu lapsen haasteisiin. Laiskuus kun voi olla jotain ihan muuta kuin laiskuutta. Lapsi saattaa yrittää enemmän kuin vanhempi ymmärtäkään. On tärkeää huomata, että lapsi yrittää kovasti. Lapsen vahvuuksien tunnistaminen ja omien tavoitteiden pohdinta on uusien taitojen oppimisen perusta. Minkä taidon oppiminen on tärkeää lapselle ja miksi? Ehkä siksi, että hän pääsisi mukaan supersiisteihin leikkeihin kavereiden kanssa?

Normaalipaineinen hydrokefalia eli nph on tuntemattomasta syystä yleensä ikäihmisille ilmaantuva aivo-selkäydinnesteen (likvori) kierron häiriö. Nph tunnistettiin vasta 1960-luvulla eikä sitä edelleenkään tunneta kovin hyvin. Nph:aa voidaan laajemmassa käsityksessä pitää ikääntyvien ihmisten hydrokefaluksen oireiden ilmentymänä. Tässä oppaassa Nph:lla tarkoitetaan ensisijaisesti idiopaattista (syy tuntematon) tautimuotoa erotuksena sekundaariseen (toissijainen) nph-oireistoon, jossa on taustalla tunnistettava aiheuttaja (esimerkiksi aivoverenvuoto). Sekä idiopaattisen että sekundaarisen nph:n oireisto on samankaltainen eikä hoidossakaan ole merkittävää eroa.

Esiintyvyys

Nph on hyvin harvinainen alle 50-vuotiailla, mutta yli 65-vuotiailla esiintyvyys on jo yhden prosentin luokkaa. Hoivakodeissa esiintyvyys on yli 10 prosenttia. Nph todetaan noin viidellä prosentilla dementiaa sairastavista. Suomessa voidaan edellisten lukujen perusteella arvioida olevan noin 11 000 henkilöä, joilla on nph.

Oireet

Nph:n klassinen oireyhdistelmä sisältää kävelyvaikeuden, muistivaikeuden ja virtsan karkailun. Oirekuva ei välttämättä sisällä kaikkia edellä mainittuja, mutta kävelyvaikeus on kaikilla sairastuneilla, ja se ilmenee melko usein ainoana selvänä oireena. Oireet tavallisesti alkavat hiljakseen pahentuen. Tavallisin ensimmäinen oire on liikkumisen vaikeus. Nph:lle tyypillisin kävelyhäiriön ilmentymä on lyhytaskelinen (”töpöttövä”) ja leveäraiteinen magneettimainen eteneminen. Erityisesti liikkeelle lähtiessä ja käännöksissä oire korostuu. Sen sijaan tasapainovaikeus tai huimaus eivät ole nph:lle tyypillisiä oireita.

Virtsankarkailu kehittyy usein asteittain: ensin on tihentynyttä virtsaamistarvetta, jota seuraa niin sanottu pakkoinkontinessi (virtsan karkaamista edeltävä pakottava virtsaamisen tarve) ja lopulta virtsa karkaa täysin hallitsemattomasti.

Nph saattaa häiritä erilaisia tiedon hankinnan, varastoimisen ja käyttämisen toimintoja eli niin sanottuja kognitiivisia toimintoja. Tyypillisiä oireita ovat lähimuistin häiriöt ja toiminnan ohjauksen vaikeudet. Yhteenvetona oirekuva vaihtelee melko paljon ja toisaalta moni muukin sairaus voi aiheuttaa samantyyppisiä oireita, mikä vaikeuttaa nph:n erotusdiagnostiikkaa.

Tutkimukset

Tutkimukset perustuvat esitietoihin ja lääkärin havaitsemiin neurologisiin löydöksiin. Jos epäily nph:sta herää riittävän vahvana, on pään magneettikuvaus (MK) ensisijainen menetelmä selvittää ovatko aivokammiot suurentuneet. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää myös pään tietokonetomografiaa (TT). Sairastuneilla on pään kuvauksessa tiettyjä erityispiirteitä, jotka erottavat ne muun tyyppisestä hydrokefaluksesta. Jotta diagnoosi voidaan asettaa, täytyy sairastuneella olla riittävästi sekä oireita että kuvantamislöydöksiä, jotka sopivat nph:aan.

Täyteen varmuuteen nph-diagnoosista on hyvin vaikea päästä, parhaimmillaan osuvuus on 80 prosentin luokkaa. Osassa nph-asiakkaita hoitavista yksiköistä tehdään täydentävinä tutkimuksina likvorin poistotesti tai niin kutsuttu infuusiotesti. Näkemykset näiden lisätestien hyödyllisyydestä vaihtelevat asiantuntijoiden kesken, sillä vakuuttavaa tutkimusnäyttöä ei ole. Yksinkertaistettuna nph-diagnoosin todennäköisyyttä voidaan arvioida esimerkiksi kolmiportaisesti: epätodennäköinen, mahdollinen, todennäköinen.

Hoito

Nph:n hoito on neurokirurgin tekemä sunttileikkaus, jossa liiallinen likvori kanavoidaan aivokammiosta joko suoraan verenkiertoon (ventrikuloatriaalinen suntti) tai vatsaonteloon (ventrikuloperitoneaalinen suntti). Päätös sunttileikkaukseen ryhtymisestä tehdään yhteisymmärryksessä potilaan ja leikkaavan neurokirurgin välillä. Suntti koostuu yleensä kolmesta osasta: kahdesta ohuesta letkusta (katetrit) ja niiden väliin liitetystä venttiilistä (läppä). Suntin materiaali on enimmäkseen pehmeää muovia.

Läppämekanismissa on yleensä pieni metallinen jousimekanismi, joka säätelee likvorin virtausta. Osa läppämekanismeista on säädettäviä, jolloin virtausvastusta voidaan magneettityökalulla muuttaa ihon läpi.

Leikkauksessa tehdään kaksi tai kolme pientä haavaa, joiden kautta suntti asennetaan ihon alle. Nukutuksessa tehtävä leikkaus kestää noin tunnin ja sairaalahoitoa tarvitaan joitakin päiviä riippuen potilaan voinnista ja oireista.

Sunttileikkaukseen liittyy harvakseltaan välittömiä haittavaikutuksia (komplikaatioita), kuten virheelliseen sijaintiin asennetut letkut, likvorivuoto haavasta ja verenvuoto leikkausalueelle. Myös nukutukseen liittyvät harvinaiset riskit (esimerkiksi keuhkokuume, laskimotukos, sydän- tai aivoinfarkti) täytyy huomioida leikkausriskejä arvioitaessa. Tyypillinen pohdintaa ja tasapainottelua vaativa komplikaatioihin vaikuttava asia on verenohennuslääkitys (antikoagulaatio). Se altistaa leikkauksen jälkeiselle verenvuodoille (myös viiveellä ilmaantuville vuodoille), mutta toisaalta suojaa laskimotukoksilta ja infarkteilta.

Seuranta leikkauksen jälkeen

Kotiutumisen jälkeen on yleensä tapana kutsua potilas seurantakäynnille, jossa leikkauksen tulosta arvioidaan. Pään uusintakuvauksella voidaan tarkistaa, ovatko aivokammiot pienentyneet ja muut nph:lle ominaiset muutokset korjaantuneet.

Leikkaus auttaa parhaiten kävelyvaikeuteen, ja siksi leikkausta edeltävässä hoitoarviossa sille asetetaan eniten painoarvoa. Virtsankarkailun ja muistivaikeuden helpottuminen on epätodennäköisempää, mutta mahdollista.

Valitettavasti suntin toimintahäiriöt (myöhäiskomplikaatiot) ovat melko yleisiä, ja vajaa puolet potilaista tarvitsee suntin korjausleikkauksen (sunttirevisio). Tavallisimpia sunttikomplikaatioita ovat suntin tukkeutuminen, liiallinen toiminta ja tulehdus. Niiden ilmaantumista ja ajankohtaa on vaikea tarkemmin ennakoida, mutta tilastollisesti riski on suurin leikkausta seuraavan vuoden aikana.

Suntin tukkeutumista on syytä epäillä, mikäli alkuperäiset sunttia edeltävät oireet palaavat. Suntin liiallinen toiminta voi olla oireetonta (ja harmitonta), mutta joskus aiheuttaa hankalaa päänsärkyä, joka tyypillisesti pahenee pystyasennossa. Jopa aivojen pinnalle ilmaantuva verensekainen nestekertymä (subduraalieffuusio tai -vuoto) on mahdollinen. Näiden komplikaatioiden selvittely vaatii pään uusintakuvantamista ja neurokirurgin konsultaatiota.

Mikäli suntin virtaushäiriö vahvistetaan, tarvitaan suntin korjausleikkaus, jossa vioittunut osa (tai koko suntti) vaihdetaan. Suntin tulehduksen tyypillisin oire on kuume, jonka selvittelyssä pyritään poissulkemaan muut kuumeen syyt. Suntin tulehdus hoidetaan antibiootilla ja suntin poistolla. Tulehduksen rauhoituttua suntti voidaan asentaa uudelleen.

Ennuste

Osa sairastuneista oirehtii niin vähäisesti, ettei sunttileikkaukseen kannata ryhtyä. Osalla taas oireet ja löydökset eivät riittävissä määrin tue nph-diagnoosia. Tällöin leikkauksen hyöty jää liian epätodennäköiseksi, että siihen kannattaisi ryhtyä.

Yleensä sairaus on kuitenkin etenevä, ja siksi tarvitaan oireiden seurantaa ja tarvittaessa uutta neurokirurgin konsultaatiota. Sunttileikkauksen teho säilyy yleensä melko pitkään, mutta alkaa jossain vaiheessa hiipumaan. Tällöin on ensisijaisesti syytä epäillä suntin toimintahäiriötä.

Vaihtoehtoisesti kyseessä voi olla ikääntymiseen ja aivojen muihin sairauksiin (esimerkiksi Alzheimerin tauti, vaskulaarinen dementia, Parkinsonin tauti) liittyvien muutosten aiheuttamaa hiipumista, johon ei suntin korjauksella tai asentamisella voida enää vaikuttaa.

Suntin toimintahaasteet

Suntti on laite, joka voi mennä rikki tai lakata toimimasta. Valtaosalle sen toimivuus on välttämätöntä, jopa elintärkeää. Epäiltäessä suntin toimintahäiriötä on päästävä pikaisesti tutkimuksiin.

Suntti voi muun muassa tukkeutua, hajota tai tulehtua. Suntin toimimattomuus tai sen ylivirtaus voi aiheuttaa selkeästi näkyviä oireita, esimerkiksi vetämätöntä oloa, päänsärkyä tai oksentelua. Oireet voivat olla hyvin yksilöllisiä eivätkä kovin helposti tulkittavissa.

Suntin toimintahäiriön mahdollisia oireita:

• Ennen suntin asettamista ilmenneiden oireiden palaaminen (esimerkiksi nph:ssa kävelyn vaikeudet, muistiongelmat, virtsankarkailu)
• Päänsärky
• Pahoinvointi
• Uneliaisuus
• Näköhäiriöt, ”kaksoiskuvat”, silmien valoarkuus
• Huimaus
• Suntin vastakkaisen puolen kasvojen puutuminen
• Oksentaminen
• Kiukkuisuus, pahantuulisuus
• Karsastus lisääntyy selkeästi

Suntin toimimattomuuteen liittyvä epämääräisyys saattaa aiheuttaa voimakasta huolta. Toimiva sunttisysteemi voidaan löytää hyvin haastavissakin tilanteissa. Toivo paremmasta ja vertaistuki auttavat.

Tutustu nph-oppaaseen (pdf)

sivu päivitetty 11.5.2026

Mitä cp-vamma tarkoittaa?

Cp-vamma (cerebral palsy) on liikkumiseen ja kehon hallintaan vaikuttava neurologinen vamma. Se johtuu varhaisessa kehitysvaiheessa syntyneestä aivovauriosta, aivojen kehityshäiriöstä tai joissain tapauksissa geneettisestä muutoksesta.

Cp-vamman vaikutukset vaihtelevat suuresti. Se voi ilmetä lievinä liikkumisen tai hienomotoriikan haasteina tai laaja-alaisempina toimintakyvyn rajoitteina. Vaihtelevuuden vuoksi cp-vammasta käytetään lääketieteessä myös termiä cp-oireyhtymä.

Cp-vamma edellyttää usein pitkäkestoista kuntoutusta. Kuntoutus, apuvälineet ja arjen tukipalvelut tukevat sujuvaa arkea ja omannäköistä elämää. Tuen tarve vaihtelee yksilöllisesti eri elämänvaiheissa.

Suomessa cp-vamma todetaan vuosittain noin 80–90 lapsella (noin kahdella tuhannesta vastasyntyneestä). Eri-ikäisiä cp-vammaisia ihmisiä on Suomessa arviolta 6 000–7 000.

Miten cp-vamma ilmenee

Cp-vamma vaikuttaa erityisesti liikkeen, asennon ja tasapainon hallintaan. Se voi näkyä esimerkiksi lihasjäykkyytenä (spastisuus), lihasvoiman heikkoutena, koordinaation vaikeuksina sekä hitaampina tai epätarkkoina liikkeinä. Liikkuminen voi olla kömpelöä, kuormittavaa ja väsyttävää.

Osalla cp-vamma vaikuttaa myös puheeseen, jolloin puhe voi olla epätarkkaa tai hidasta. Lisäksi cp-vammaan voi liittyä hahmottamisen vaikeuksia sekä aistien yli- tai aliherkkyyttä. Näönkäytön haasteet voivat näkyä esimerkiksi vaikeutena hahmottaa tilaa ja etäisyyksiä.

Cp-vamma ei ole sama asia kuin kehitysvamma, vaikka osalla henkilöistä voi olla myös kehitysvamma.

Cp-vamman vaikutukset ovat yksilöllisiä. Alla on kuvattu kootusti toimintakykyyn liittyviä haasteita, jotka eivät esiinny kaikilla henkilöillä, ja niiden vaikeusaste vaihtelee lievästä merkittävään.

Toimintakykyyn vaikuttavat tekijät

1. Liikkuminen ja motorinen toimintakyky

• Lihasjäykkyys (spastisuus), lihasheikkous tai tahdottomat liikkeet
• Liikkumisen vaikeudet, tuen tai apuvälineen tarve
• Tasapainovaikeudet ja koordinaation haasteet
• Liikkeen kohdistamisen vaikeus
• Niveljäykistymät ja nivelten virheasennot
• Kipu liikkeessä
• Liikkuminen voi olla kuormittavaa ja väsyttävää

2. Suun motoriikka ja syöminen

• Suun alueen motoriset häiriöt
• Nielemisvaikeudet

3. Aistit ja hahmottaminen

• Näkövamma tai näönkäytön haasteet
• Kuulovamma tai kuulon haasteet
• Hahmottamisen vaikeudet
• Aistiyli- tai aliherkkyys

4. Kommunikaatio

• Ääni- ja puhetoiminnot tai kommunikointi
• Puheen tuottamisen vaikeudet
• Kommunikointi voi vaatia vaihtoehtoisia keinoja
• Lukeminen tai kirjoittaminen

5. Kognitiivinen toimintakyky ja toiminnanohjaus

• Kognitiiviset häiriöt (esim. keskittymiskyky, ajanhallinta, havaitseminen, työmuisti, asioiden yhdistely ja järjestely, tehtävän loppuun saattaminen)
• Oman toiminnan ohjaus
• Oppimisen erityisvaikeudet

6. Psyykkinen hyvinvointi

• Masennus, ahdistus tai uupumus
• Mielialan haasteet
• Univaikeudet
• Fatiikki

7. Kehon perustoiminnot

• Kipu
• Ruuansulatus ja ravitsemus
• Suolen toiminta
• Rakon toiminta
• Hengitys

8. Muut sairaudet

• Epilepsia
• Osteoporoosi

Mistä cp-vamma johtuu?

Cp-vamma syntyy, kun aivojen liikkeestä ja kehon hallinnasta vastaavat alueet vaurioituvat ennen syntymää, synnytyksen aikana tai varhaislapsuudessa (yleensä ennen 2 vuoden ikää).

Taustalla voi olla esimerkiksi:

• hapenpuute
• aivojen kehityshäiriö
• aivoverenvuoto
• geneettinen muutos

Aivovaurio on pysyvä, mutta hermosto pystyy oppimaan ja mukautumaan. Kuntoutuksella voidaan tukea toimintakykyä ja arjessa selviytymistä.

Toimintakyvyn arviointi

Toimintakyvyn arviointi kuvaa sitä, miten ihminen toimii arjessa ja millaista tukea hän tarvitsee.

Arvioinnissa tarkastellaan esimerkiksi liikkumista, käsien käyttöä, kommunikointia, syömistä ja juomista sekä näön käyttöä. Näiden osa-alueiden kuvaamiseen käytetään kansainvälisiä luokitteluja:

• GMFCS – liikkuminen
• MACS – käsien käyttö
• CFCS – kommunikointi
• EDACS – syöminen ja juominen
• VFCS – näön käyttö

Luokitteluissa toimintakyky kuvataan asteikolla I–V, jossa I tarkoittaa vähäisiä rajoitteita ja V suurta tuen tarvetta.

Cp-vamman eri muodot

Cp-vammaa voidaan kuvata kahdella tavalla: liikkumisen mukaan sekä sen mukaan, mihin kehon osiin vamma vaikuttaa. Liikkumisen mukaan cp-vamman päämuodot ovat:

• spastinen cp-vamma, jossa lihasjäykkyys vaikeuttaa liikkumista (yleisin)
• dyskineettinen cp-vamma, johon liittyy tahdosta riippumattomia liikkeitä
• ataktinen cp-vamma, jossa korostuvat tasapainon ja koordinaation vaikeudet

Kehon alueen mukaan cp-vammaa kuvataan seuraavasti:

• hemiplegia – toinen puoli kehosta
• diplegia – pääasiassa alaraajat
• tetraplegia – kaikki raajat

Harvinaisempia muotoja ovat esimerkiksi:

• monoplegia – yksi raaja
• triplegia – kolme raajaa

Tukea tarvitaan elinikäisesti

Cp-vammaisen henkilön terveyttä ja toimintakykyä on tuettava elinikäisesti. Vaikka cp-vamma ei sinänsä ole etenevä, sen oirekuva yleensä muuttuu iän myötä ja useimmiten vaikeutuu merkittävästi aikuisiässä.

Iän myötä ilmenevät liitännäisoireet ja toimintakyvyn alentuminen jäävät helposti tunnistamatta. Tämä voi vaarantaa itsenäisyyden, elämänlaadun, sosiaaliset vuorovaikutussuhteet ja työkyvyn. Oikea-aikaiset palvelut ja tukitoimet ovat välttämättömiä selviytymisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kannalta.

Kohtaa jokainen yksilöllisesti

Kohtaamisessa on tärkeää tehdä tilanteesta rauhallinen ja antaa kommunikoinnille riittävästi aikaa. Koska kommunikointikeinot ovat erilaisia eri ihmisillä, kannattaa selvittää, miten kommunikointi sujuu parhaiten kyseisen ihmisen kanssa.

• Anna henkilölle tilaa käyttää omaa kommunikointikeinoaan.
• Henkilöllä saattaa olla mukana tulkki, mikä helpottaa kommunikointia.
• Ota katsekontakti henkilöön itseensä ja osoita näin, että haluat keskustella hänen kanssaan, et tulkin tai avustajan kanssa.
• Jos sinun on vaikeaa ymmärtää puhetta, älä esitä, että ymmärsit, vaan kysy uudelleen ja varmista, että ymmärsit oikein.
• Puheen tuottamisen ongelmat eivät automaattisesti tarkoita ajattelukyvyn heikentymistä. Tärkeintä on kohdata jokainen ihmisenä ja yksilöllinen tilanne huomioiden.

Artikkeliin ovat antaneet asiantuntijapanostaan
Ira Jeglinsky-Kankainen, yliopettaja, kuntoutus
Juha-Pekka Kulmala, kliinisen biomekaniikan dosentti, akatemiatutkija
Helena Mäenpää, lasten neurologian erikoislääkäri, LT, kuntoutuksen erityispätevyys.

Tutustu cp-oppaaseen (pdf)

Hydrokefalia tarkoittaa aivo-selkäydinnestekierron häiriötä. Hydrokefalia ei ole itsenäinen tauti tai sairaus, vaan enemmänkin oireyhtymä. Hydrokefaliassa aivoselkäydinkierto on jostain syystä estynyt eikä toimi normaalilla tavalla. Hydrokefalia voi johtua monesta tekijästä ja alkaa missä iässä tahansa, jopa ennen syntymää tai vasta aikuisiällä. Hydrokefalia diagnosoidaan vuosittain Suomessa noin 50 lapsella. Hydrokefalian hoito on kirurginen korjaava toimenpide: joko suntin asetus tai endoskooppinen eli tähystämällä tehty toimenpide.

Hydrokefalia on seurausta erilaisista aivoihin ennen syntymää tai syntymän jälkeen kohdistuvista vaurioista, jollaisia ovat muun muassa aivojen kehityshäiriöt, tulehdukset, aivoverenvuodot, aivotraumat sekä aivokasvaimet. Lapsen ennuste riippuu ensisijaisesti hydrokefalian taustalla olevasta aivovauriosta tai rakenteellisesta poikkeavuudesta, ei aivoselkäydinnestekierron häiriöstä, hydrokefaliasta.

Raskauden aikana voidaan huolellisilla, toistuvilla ultraäänitutkimuksilla ja tarvittaessa sikiön magneettitutkimuksella selvittää sikiön hydrokefalian syytä ja seurata sen kehittymistä. Jo sikiöaikana ja erityisesti syntymän jälkeen on kiinnitettävä huomiota pään kasvuun. Kaikki pään kasvuun viittavat muutokset eivät liity hydrokefaliaan.

Hydrokefalian vaikutus elämään riippuu oireiden kokonaisuudesta sekä suntin toimivuudesta. Hydrokefalia voi esiintyä itsenäisesti, mutta siihen voi myös liittyä muita liitännäissairauksia tai -vammoja. Tyypillisempiä ovat meningomyeloseele eli mmc, cp-vamma ja epilepsia. Hydrokefalian kanssa on mahdollista elää hyvin tavallistakin elämää.

Mistä hydrokefalia johtuu

Selkäydinneste muodostuu aivojen sisällä aivokammioiden (sivuaivokammiot ja 4. aivokammio) seinämän suonipunoksessa (plexus chorioideus). Sivuaivokammioista aivo-selkäydinneste virtaa kolmanteen aivokammioon ja sieltä edelleen kapean aivonesteviemärin (aquaeductus Sylvii) kautta neljänteen aivokammioon, josta se kulkeutuu selkäydinkanavaan ja aivojen pinnalle, josta se imeytyy takaisin verenkiertoon. Hydrokefalia aiheutuu epätasapainosta aivoselkäydinnesteen tuotannossa ja takaisinimeytymisessä, jolloin aivokammiot laajenevat ja kallon sisäinen paine kohoaa. Vauvoilla aivokammioiden kasvusta seuraa pään ympäryksen kasvun kiihtyminen, isommilla lapsilla yleisiä oireita ovat päänsärky, pahoinvointi ja oksentelu sekä karsastus ja tasapainovaikeudet. Jos aivo-selkäydinnesteen imeytyminen takaisin verenkiertoon on häiriintynyt, kyseessä on niin sanottu kommunisoiva hydrokefalia. Jos taas kyseessä on aivo-selkäydinestekierron estyminen esimerkiksi vuodon, kasvaimen tai rakenteellisen poikkeavuuden seurauksena, kyseessä on niin sanottu obstruktiivinen hydrokefalia.

Keskoslapsilla tavallisin hydrokefalian syy on aivoverenvuoto, joka on tapahtunut syntymän aikoihin. Muita hydrokefalian syitä ovat aivojen synnynnäiset rakenteelliset poikkeavuudet, mmc:een liittyvä Chiari-malformaatio, aivoverisuonimalformaatioihin liittyvien vuotojen jälkitilat, tulehdukset, aivokystat, aivokasvaimet ja jotkut harvinaiset aineenvaihduntasairaudet. Perinnöllinen hydrokefalia (lähinnä X-kromosomaalinen aivonesteviemärin ahtaus) on harvinainen.

Miten hydrokefaliaa hoidetaan

Hydrokefaliaa hoidetaan useimmiten asettamalla suntti. Se on ihon alla kulkeva, yleensä silikoninen, venttiilillä varustettu muutaman millimetrin paksuinen letku. Suntin yläpää sijoitetaan sivuaivokammioon ja alapää yleensä vatsaonteloon. Suntin venttiilin tarkoituksena on estää nesteen virtaaminen väärään suuntaan ja säädellä nesteen virtausta paineen perusteella. Läppälaitteita on monenlaisia, mutta tavallisesti aluksi asetetaan avautumispaineeltaan matalapaineläppä, koska lapsi on pääasiassa vaakatasossa ja normaali aivopaine on matala.

Kun lapsi oppii istumaan ja kävelemään ja on suuren osan päivästä pystyasennossa, vaihdetaan yleensä avauspaineeltaan keskipaineinen läppä tai magneettisuntti, jossa avauspainetta voidaan säädellä tarvittaessa ulkoisella laitteella. Suntin sijasta voidaan joissakin tapauksissa suorittaa kolmannen aivokammion pohjan puhkaisu, jossa aivoselkäydinnesteelle tehdään tähystyksellä uusi kanava tukkeutuneen tilalle.

Aivonesteviemärin ahtauma on helposti hoidettavissa, mutta monilokeroisen rakkulaisen rakennepoikkeavuuden aiheuttaman hydrokefalian hoito on jo huomattavasti haasteellisempaa.

Hydrokefalia ja mmc

Kolmasosalla lapsista, joilla on synnynnäinen hydrokefalia tai joille hydrokefalia kehittyy alle 1-vuotiaana, on meningomyeloseele eli mmc. Mmc:een liittyvä hydrokefalia johtuu yleensä Chiari 2 -malformaatiosta, jossa pikkuaivojen alaosa sekä usein myös ydinjatkos on työntynyt niska-aukkoon (formen magnum) aiheuttaen näin aivoselkäydinnestekierron estymisen. Mmc:een voi liittyä myös aivonesteviemärin ahtaus.

Arviolta 80–95 prosentille lapsista, joilla on mmc, kehittyy hydrokefalia

Suntin toimintahaasteet ja oireet

Suntti on laite, joka voi rikkoontua tai lakata toimimasta. Valtaosalle sen toimivuus on välttämätöntä, jopa elintärkeää. Epäiltäessä suntin toimintahäiriötä on päästävä pikaisesti tutkimuksiin. Vanhempien tulee seurata aktiivisesti lapsen suntin toimivuutta. Suntti voi muun muassa tukkeutua, hajota tai tulehtua.

Suntin toimimattomuus tai sen ylivirtaus voi aiheuttaa selkeästi näkyviä oireita, esimerkiksi vetämätöntä oloa, päänsärkyä tai oksentelua. Oireet voivat olla hyvin yksilöllisiä eivätkä kovin helposti tulkittavissa. Oman haasteensa muodostaa se, että pieni lapsi ei osaa välttämättä kertoa tuntemuksistaan ja olotiloistaan.

Suntin toimintahäiriön mahdollisia oireita:

• Päänsärky
• Pahoinvointi
• Uneliaisuus
• Näköhäiriöt, kaksoiskuvat, silmien valoarkuus
• Huimaus
• Suntin vastakkaisen puolen kasvojen puutuminen
• Oksentaminen
• Kiukkuisuus, pahantuulisuus
• Karsastus lisääntyy selkeästi
• Käsittelyarkuus: Vauvaa ei pysty käsittelemään normaalisti (esim. vaipanvaihto) ilman, että vauva selkeästi ilmaisee huonoa oloaan
• Itkuisuus: Kun vauva itkee ja itku on erilaista kuin tavallisesti
• Yleinen olotila: Vanhempi tai joku muu havaitsee, ettei kaikki ole kohdallaan

Suntin toimimattomuuteen liittyvä epämääräisyys saattaa aiheuttaa vanhemmille voimakasta huolta. Pahimmillaan sunttiongelmat rasittavat koko perheen arkea ja vievät voimia. Näissä tilanteissa kannattaa hankkia kaikki tieto, tuki ja vertaistuki. Joskus sunttiongelmat voivat kasaantua, mutta ne menevät valtaosalla jossain vaiheessa ohi. Toimiva sunttisysteemi voidaan löytää hyvin haastavissakin tilanteissa. Toivo paremmasta ja vertaistuki auttavat vaikean elämäntilanteen yli.

Tutustu hydrokefaliaoppaaseen

Kun potilaalla on mmc tai hydrokefalia. Tuet, palvelut ja toimintakyvyn arviointi lääkärin työssä -opas

Hydrokefalia-posteri