Roope Huuhtanen saavutti viime syksynä taekwon-don mustan vyön. Jatkossa pohjoispohjalainen haluaa kehittyä yhä paremmaksi niin kamppailijana kuin ihmisenä.

Roope Huuhtanen seisoo valkoinen taekwondo-asu ja musta vyö yllään kasvotusten katsojaan päin kädet nyrkissä vyötärön korkeudella.

Oululainen Roope Huuhtanen, 26, ei ole antanut cp-vamman olla esteenä unelmiensa tavoittelulle. Ison kruunun pyrkimyksilleen hän sai viime syksynä, kun meriittilistalle liitettiin ITF taekwon-don 1. Danin musta vyö, jonka hän saavutti ensimmäisenä suomalaisena urheilijana, jolla on cp-vamma. Huuhtanen kiteyttää saavutuksensa ja elämänfilosofiansa ytimekkäästi.

– Vammojen ei saa antaa tuhota harrastuksia ja unelmia. Erilaiset vammat ovat toki este, mutta kovalla työllä on mahdollisuus päästä tavoitteeseen. Oleellista on, ettei koskaan saa antaa periksi, Huuhtanen sanoo.

Huuhtasen elämään mahtunut paljon. Jo hänen syntymänsä utajärveläisperheeseen ja selviytyminen ensimmäisistä elinviikoista on vähintäänkin pieni ihme. Huuhtanen syntyi hieman ennen 25. raskausviikon täyttymistä. Painoa vastasyntyneellä oli 760 grammaa ja pituutta 33 senttiä. Kaikki sujui onneksi hyvin.

– Vanhempani ovat kertoneet, että pääsin kotiin sairaalasta neljän kuukauden jälkeen, eli samoihin aikoihin kuin oikean syntymäpäiväni olisi pitänyt olla, Huuhtanen kertoo.

Virallinen diagnoosi

Vaikka pahin oli selätetty, alkoivat vanhemmat havaita poikkeavuutta pojassaan.

– He ovat kertoneet minun olleen hyvin jäykkä, mikä lisääntyi minua kosketettaessa, sillä minulla on hypersensitiivinen iho.

– Kotona minulla oli muokattu istumatuoli, joka vaihtui myöhemmin seisomatelineeksi missä istuin tuettuna. Kaikki liikkumisen opettelu tapahtui viiveellä, ja seisoin esimerkiksi vuoden ikäisenä varpaillani, koska kantapääni eivät venyneet lattiaan.

Huuhtanen sai samoihin aikoihin virallisen diagnoosin.

– Se oli spastinen diplegia. Vanhempani olivat epäilleet sitä jo aiemmin, mutta asia sai tuolloin vahvistuksen.

Hänellä oli myös varhain useita korvatulehduksia. Tulehduksia kirjattiin toistakymmentä ennen ensimmäistä korvien putkitusta ja kitarisojen poistoa. Vähitellen alettiin epäillä myös kuulovammaa.

– Kuulovamman mahdollisuus ilmeni ollessani reilun kolmen vuoden ikäinen, vaikka siihen saatiin varmuus vasta ollessani kuusivuotias. Sain tuolloin ensimmäisen kuulolaitteeni.

Jalat ongelmana

Vaikka Huuhtanen ei ollut samanlainen kuin ikätoverinsa, ei kouluaika tuottanut ongelmia. Vilkas poika viihtyi koulussa, eikä kiusaamista ilmennyt juuri lainkaan. Pihaleikit ja liikuntatunnit sen sijaan olivat raskaita.

– Kompastuin jatkuvasti sisäänkääntyneisiin jalkoihini. Erityisen vaikeaa oli luistelu, mistä ei tullut oikein mitään. Sen sijaan hiihdon onnistuin oppimaan jotenkuten.

Cp-vamma ei silti pyörinyt Huuhtasen mielessä, sillä kukaan ei ollut tehnyt siitä isompaa numeroa. Häntä itseään tilanne kuitenkin harmitti.

– Erityisen kiusallisia ja harmittavia olivat toistuvat kaatumiset. Mieltäni piristi ja kannusti kuitenkin mainio kaveriporukka, joka suhtautui minuun kannustavasti ja ymmärtäväisesti, vaikka menoni oli aina hitaampaa kuin muilla.

Isot operaatiot

Huuhtanen on jalkojensa tilanteen vuoksi joutunut käymään läpi kolme isoa leikkausta, joista kaksi ensimmäistä olivat akillesjänteiden pidennysleikkauksia.

– Vuonna 2004 jalkoihini tehtiin osteotomia, eli sääriluut katkaistiin ja jalat käännettiin oikeaan asentoon. Ennen leikkausta kieltämättä pelotti, mutta esilääkitys rauhoitti onneksi tuntemukset.

Leikkauksen jälkeen Huuhtanen joutui viettämään viitisen viikkoa pyörätuolissa. Kun oli aika nousta ylös, oli myös kävely opeteltava uudelleen. Samalla pelonsekaiset ajatukset hiipivät mieleen. Pelkäsin, että jalkani katkeavat heti kun niiden päälle laitetaan painoa. Vanhempani ja fysioterapeuttini lahjoivatkin minut jäätelöllä ensimmäisille askelille.

Hikiseen urakkaan tuli paljon kannustusta eri tahoilta

– Esimerkiksi opettajieni rohkaisu tuntui todella hyvältä. Muistan, kuinka kävelin hitaasti eteenpäin koulun pyörätuolirampilla kaiteesta kiinni pitäen. Kova työ tuotti kuitenkin lopulta tulosta ja kävely alkoi sujua vähitellen paremmin. Useiden viikkojen työn jälkeen olin jälleen täysin omilla jaloillani.

Rankat operaatiot ja kuntoutumiset läpikäynyt Huuhtanen haluaa kannustaa muita samanlaisia asioita kokevia.

– Periksi ei saa antaa koskaan, kehoa on vain kuntoutettava aktiivisesti. Myöskään pelolle ei saa antaa valtaa, sillä se syö voimat.

Laji löytyy

Ensimmäisen kipinän taekwon-doon Roope sai nähtyään ilmoituksen naapuripitäjässä alkavasta lajin harrastusryhmästä. Innostus syttyi välittömästi.

– Minua ovat kiinnostaneet lapsesta saakka erilaiset soturikulttuurit fantasiakirjallisuudesta lähtien, eli se oli yksi vaikutin innostu­miselleni.

– Vanhempani olivat aluksi epäileväisiä. He ajattelivat etten pärjäisi mukana pitkään, koska laji on hyvin potkuvaltainen. He antoivat minulle kuitenkin luvan kokeilla, ja siitä homma lähti käyntiin.

Päästyään salille Huuhtanen huomasi olevansa yksi muiden joukossa. Cp-vamma ei aiheuttanut syrjintää.

– En ole kuullut missään vaiheessa ikäviä kommentteja. Olen sen sijaan saanut valtavasti kannustusta ja rohkaisua.

Roope tekee treeneissä eri osa-alueet rajojensa puitteissa, sillä hänen jalkansa eivät nouse polvea ylemmäs.

– Se tarkoittaa sitä, että potkuni on suunnattu polviin tai nilkkoihin, hyppypotkut poislukien. Kilpailutilanteessa taas ottelen enemmän nyrkkeilypainotteisesti, sillä säännöt vaativat potkut vyön yläpuolelle.

Musta vyö toteutuu

Ensimmäiseen vyökokeeseensa Roope osallistui vuoden treenin jälkeen 13-vuotiaana. Vaikka tilanne oli uudelle tulokkaalle jännittävä, sai hän rohkaisua opettajansa sanoista.

– Hän painotti, että älä vertaa itseäsi muihin äläkä katsele muiden tekemistä. Keskity ainoastaan omaan suoritukseesi ja luota itseesi.

– Pärjäsin näiden sanojen avulla. Vyökokeen jälkeen tullut positiivinen palaute sai minut syttymään lajiin yhä enemmän.

Huuhtanen treenasi tämän jälkeen entistäkin aktiivisemmin. Lopulta taidot olivat karttuneet niin paljon, että hän päätti tavoitella 1. Danin mustaa vyötä. Ensimmäinen koe ei kuitenkaan sujunut hänen toivomallaan tavalla.

– Kokeen valvoja, Mestari, halusi nähdä minulta vieläkin terävämpää tekemistä. Epäonnistunut koe oli kieltämättä isku vasten kasvoja, sillä en ollut edes ajatellut epäonnistumista.

– Kävin kokeen jälkeisen illan asioita läpi mielessäni. Miettiessäni Mestarin perusteluita ymmärsin hänen kantansa ja asennoiduin harjoittelemaan entistä tiukemmin.

Kun uusi koe järjestettiin viime syksynä, oli oululaista Taekwon-Do Akatemiaa edustava Huuhtanen entistäkin valmiimpi.

– Mietin, että nyt on todellinen näytön paikka. Kaikki menikin todella hyvin, ja läpäisin kokeen. Kun Mestari ojensi mustan vyön minulle, oli oloni sanoin kuvaamaton.

– Vyön myötä saamani vastuu ja kunnia vetivät mieleni nöyrän kiitolliseksi, sillä lajin mustia vöitä on Suomessa kaikkiaan vain viitisensataa.

Tavoitteita riittää

Huuhtanen sanoo taekwon-don olevan hänelle paljon muutakin kuin pelkkä kamppailulaji.

– Se on elämäntyyli. Olen myös saanut paljon lisää rohkeutta ja uskoa kykyihini, mikä näkyy elämässäni ylipäätään.

Oululainen kokee saaneensa lajilta todella paljon pelkästään fyysisesti.

– Apua on tullut esimerkiksi jalkojeni läpsähtelyyn, tasapainooni sekä jäykkiin ja kankeisiin jalkoihini.

– Olen saanut lisää itsevarmuutta liikkumiseen ja kokonaisvaltaiseen kehon hallintaan. Koen, että ilman taekwon-doa olisin huomattavasti huonommassa kunnossa, ja istuisin todennäköisesti pyörätuolissa.

Huuhtasella riittää yhä paljon tavoitteita lajin parissa. Kirkkain päämäärä on selvä.

– Tavoitteenani on 9. Danin Suurmestarin arvo ja sitä kautta paljon omia oppilaita. Tästä minulla on jo nyt kokemusta, sillä olen toiminut kolme vuotta apuopettajana.

Hänen mielessään siintää tavoitteita myös siviilielämän suhteen. Oulun ammattikorkeakoulussa kirjasto- ja tietojenkäsittelyn tradenomitutkinnon suorittanut Huuhtanen on nyt kuitenkin työtön.

– Työskentelin aiemmin Oulun pääkirjastossa. Nautin työstä valtavasti ja ala tuntui omalta. Toivonkin löytäväni uutta sisätyötä, sillä jalkojeni ja korvieni vuoksi työmahdollisuuteni ovat rajalliset.


Kuka: Roope-Samuel Huuhtanen, 26.

Asuu: Oulussa.

Diagnoosi: Vuonna 1995 todettu spastinen diplegia.

Lempimusiikki: Melodinen heavy metal/ rock kuten Nightwish, Iron Maiden, AC/DC.

Motto: Koskaan ei saa mennä sieltä, mistä aita on matalin.


Tomi Olli, teksti
Studio P.S.V Reijo Koirikivi, kuva