Tv-sarjaan etsitään näyttelijäksi nuorta, jolla on cp-vamma

Julkaistu 28.5.2021

Talvella 2021 kuvattavaan trilleriin etsitään näyttelijäksi nuorta miestä, jolla on cp-vamma. Aiempaa kokemusta näyttelemisestä ei tarvita.
– Ennen kaikkea etsimme nuorta sälliä, joka haluaa kasvaa näyttelijäksi, sarjan käsikirjoittaja Aleksi Puranen sanoo.

Korvessa kulkevi on oululaisen tuotantoyhtiö Whatevergroupin tuottama kuusiosainen nordic noir -trilleri. Sarjaa suunnitellaan kuvattavaksi talvella 2021–2022 Oulun seudulla.

Tarina on synkkä kuvaus kuvitteellisesta Pystyrannan kalastajakylästä, ennakkoluuloista ja ahdasmielisyydestä. Sarjan päähenkilö on nuori lukiolainen Johanna, jonka lapsuudenystävä Aapo löytyy surmattuna Johannan isän kalastusalukselta. Komisario Penttinen tutkii tapausta, ja Johanna yrittää todistaa olevansa syytön.

Tuotantoyhtiö etsii näyttelijää Aapon veljen, Tuomaksen rooliin. Tuomas on vuoden Aapoa nuorempi ja harrastaa veljensä kanssa larppaamista. Tuomas on osa tiivistä kaveriporukkaa, ja hänen kauttaan seurataan surevan nuoren selviytymistä kauheuksien keskellä.

Kun sarjan pääkäsikirjoittajalta Aleksi Puraselta (mm. Hevireissu, Wheels of Freedom) kysyy, miksi hän on halunnut kirjoittaa Tuomaksen hahmolle cp-vamman, hän huokaa.

– Pikemminkin miksi ei. Vammaisia ihmisiä on yhteiskunnassa ympärillämme, sen täytyy näkyä elokuvissa ja televisiossakin. Tuomaksen tarinan kaari ei kylläkään liity hänen vammaansa. Hänessä mielenkiintoisinta on kypsä asenne elämään ja kyky nähdä valoa. Cp-vamma on tavallaan vaate, joka hänellä on yllään, ihmisen sisin on kirjoittamisen kannalta olennaista, Puranen kertoo.

– Ennen kaikkea etsimme nuorta sälliä, joka haluaa kasvaa näyttelijäksi.

Sarjan ohjaa Jussi Hiltunen (mm. Sorjonen, Ivalo, Armoton maa). Hiltunen nostaa Tuomaksesta esiin tämän tavan piiloutua aurinkolasien taakse.

– Tuomas suree avoimesti, mutta tavallaan suojautuu pitämällä aurinkolaseja. Hän pystyy piiloutumaan julkisesti. Siinä on jotain todella kiehtovaa ja älykästä, vaikka samalla jotenkin nyrjähtänyttä.

Tuomaksen ruutuikä on viisitoista vuotta, eli hänen näyttelijän on uskottavasti näytettävä viisitoistavuotiaalta. Näyttelijän ikä voi olla 14–21 vuotta.

– Tai vaikka 35, jos nyt sattuu vielä teinipojalta näyttämään, Puranen lohkaisee.

Korvessa kulkevi tulee Suomessa katsottavaksi suoratoistopalvelu Elisa Viihde Viaplaylle.

Tuomaksen roolista kiinnostuneita pyydetään olemaan yhteydessä tuotanto-yhtiöön sähköpostilla osoitteeseen aaa@whatevergroup.fi 11.7.2021 mennessä.