Oppiminen on uusien taitojen ja tietojen tiedostettua tai tiedostamatonta omaksumista. Lapset kasvavat, kehittyvät ja oppivat vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja lähiympäristön kanssa. Lapset ovat synnynnäisesti uteliaita ja haluavat oppia uutta, kerrata ja toistaa asioita.
Oppiminen on kokonaisvaltaista ja sitä tapahtuu kaikkialla koko ajan. Oppimisessa yhdistyvät tiedot, taidot, toiminta, tunteet, aistihavainnot, keholliset kokemukset, kieli ja ajattelu.
Oppimisvaikeudet – kehityksen ja oppimisen haasteista
Jokainen lapsi oppii. Henkilö, jolla on cp-vamma, voi oppia uusia tietoja ja taitoja koko elämänsä ajan. Oppimisen haasteet ja vaikeudet ovat riippuvaisia elinympäristön tarjoamista mahdollisuuksista ja cp-vamman laadusta.
Kun lapsella todetaan cp-vamma, se herättää luonnollisesti vanhemmissa huolta ja ahdistusta lapsen kehityksestä ja selviytymisestä myöhemmin elämässä. Ammattilaisten ja vertaisten avulla vanhemmat voivat saada myönteisen näkökulman oman lapsen oppimiskykyyn ja sitä kautta voimia oman lapsen oppimisen tukemiseen.
Oppimisvaikeudet eivät liity vain koulunkäyntiin perinteisinä lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksina tai matemaattisena vaikeutena. Kehityksen ja oppimisen haasteita voi ilmetä syntymästä lähtien riippuen siitä, missä kohtaa cp-vamman aiheuttanut vaurio aivoissa on tapahtunut.
Kaikkien lähiaikuisten suhtautumisella lapseen on suuri merkitys. Jokaisen lapsen tulisi saada myönteinen kuva itsestään oppijana. Toiveikkuus on vanhempien ja lähiaikuisten voimavara.
Oppiminen ennen kouluikää
Koti on vauvan luonnollinen oppimisympäristö. Kodin äänet, esineet, ihmiset ja tunnelma houkuttelevat lasta. Siellä vauva kerää kokemuksia eli oppii. Vauvaa tai taaperoa ei pidä liiaksi suojella, vaan pikemminkin auttaa kokemaan uusia, joskus jännittäviä asioita.
Läheisyys vanhempien kanssa luo turvallisuutta. Vuorovaikutus lapsen omilla keinoilla on tärkeää oppimiselle. Jos lapsella on niukasti ilmaisukeinoja, hän saattaa reagoida itkulla lähes kaikkeen. Arjen rutiinit ja rauhoittelu kertomalla, mitä tapahtuu tai on tulossa, voivat helpottaa. Taaperoikäiselle lapselle voi näyttää esimerkiksi kuvin, mitä tehdään.
Kuivaksi oppiminen voi olla iso haaste lapselle ja vanhemmille. Yksilölliset erot voivat olla suuria. Vaivannäkö vaipatta olon opettelussa kannattaa. Lapsen käsitys ja ilo oman kehon hallinnasta maksaa vaivan. Kuivaksi opettelu mahdollistuu vanhempien ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden sitkeällä yhteistyöllä. Säännöllinen ja tiheä potalla istuminen sekä onnistumisen ylitsevuotava kehuminen lisäävät onnistumisen mahdollisuutta.
Terapioiden aloittamisen oikea-aikaisuudella on merkitystä. Esimerkiksi kokenut fysioterapeutti voi auttaa vanhempia ymmärtämään oman vauvan kehitystä ja toimimaan arjessa lapsen kehitystä ja oppimista tukevaan suuntaan. Myös muut terapiat voivat olla tarpeen.
Lapsi oppii leikkien uusia taitoja
Leikki lisää motivaatiota opetella vaikeitakin asioita. Vauvan leikkiminen on vanhemman tarjoamiin esineisiin/ympäristöön tutustumista tai laulu- ja liikkumisleikkejä. Samalla aistit kehittyvät. Tärkeintä on turvallinen ja hyvä yhdessäolo.
Taaperoiässä lapsen voi olla haastava osallistua leikkiin toisten lasten kanssa. Äänet ja nopeat liikkeet voivat pelottaa lasta. Koska taaperot vasta opettelevat vuorovaikutusta, aikuisen läsnäolo ja ohjaus on välttämätöntä. Jos lapsi tarvitsee fyysistä apua leikissä, silloin aikuisen rooli on olla hiljaisena avustajana.
Lapsi, jolla on cp-vamma, kehittyy leikissä ja kaikissa muissakin taidoissa samojen vaiheiden kautta kuin kuka tahansa muukin. On hyvä huomata, että jotkut osavaiheet voivat kestää pitempään cp-vammaisella lapsella. Vaikka hän saattaa tarvita avustusta leikin toteuttamisessa, lapsen on tärkeä kokea olevansa yhteisleikin täysivaltainen jäsen.
Päiväkodin kautta kohti koulua
Päivähoidon aloittaminen on usein ensimmäinen iso muutos lapsen elämässä. Vanhempien ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden yhteistyö alkaa.
Vasu-varhaiskasvatussuunnitelma tehdään yhdessä vuosittain. Siinä määritellään lapsen kehityksen vaihetta ja tuen tarvetta. Varhaiskasvatuksessa on käytössä kolmiportainen tuki.
Työntekijöillä ei välttämättä ole tietoa cp-vammaisuudesta. Siksi tiedon jakaminen cp-vamman vaikutuksesta lapsen arjessa on tarpeen.
Lapsiryhmässä toimiminen voi joskus olla aluksi haasteellista. Lasta ohjaavien aikuisten on tärkeää huomioida lapsen auttamisen määrä ja laatu pienestä pitäen. Jokaisen lapsen on hyvä yrittää itse turvallisessa ympäristössä.
Mallin näyttäminen, ohjaaminen “kädestä pitäen” , sanallinen ohjaaminen vaihtoehtoihin ja kannustaminen “minä uskon että sinä opit ja osaat”, auttaa lasta luottamaan omiin kykyihin. Liiallinen lapsen puolesta tekeminen tai puhuminen voi olla suorastaan vahingollista ja vaikuttaa lapsen motivaatioon ja itsetuntoon.
Terveydenhuollossa tehtävät neuropsykologiset testit antavat tietoa lapsen kehityksen kulusta ja mahdollisesta tuen tarpeesta. Tiedon pohjalta voidaan suunnitella tulevaa koulunaloitusta.
Vanhemmat saavat tietoa koulunkäynnin aloittamiseen liittyvistä asioista varhaiskasvatuksen erityisopettajalta tai lähikoulun rehtorilta. Vanhempien on syytä selvittää koulunkäyntiin liittyviä asioita ajoissa, että tarvittavista valmisteluista ehditään sopia.
Useimmiten lapsen ja perheen toiveena on aloittaa koulunkäynti samassa koulussa esikoulukavereiden kanssa. Jos tämä ei ole mahdollista, on toivottavaa, että päätökset ja järjestelyt tehdään yhteisymmärryksessä vanhempia kuunnellen.
Vaikeimmin vammaisen lapsen kohdalla tulee pohdittavaksi pidennetyn oppivelvollisuuden mahdollisuus.
Koulunkäynnin kolmiportainen tuki
Kunta tai kaupunki vastaa opetuksen järjestämisestä. Oppimisen tuen eri vaiheisiin liittyvät asiakirjat on tehtävä yhteistyössä oppilaan vanhempien kanssa.
Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaisen opetuksen ohella oppilaan ohjausta ja riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea koko perusopetuksen ajan. Tukea on annettava heti, kun tuen tarve ilmenee. Tuen tarvetta on syytä pohtia lapsen aloittaessa esikoulun tai esikoulun aikana.
Koulunkäynnin kolmiportainen tuki antaa pohjan jokaisen lapsen tai nuoren yksilöllisen koulupolun toteuttamiseen.
Yleinen tuki tarkoittaa yleensä yksittäisiä pedagogisia ratkaisuja sekä ohjaus- ja tukitoimia. Tuen aloittaminen ei edellytä erityisiä tutkimuksia tai päätöksiä.
Tehostetulla tuella tarkoitetaan oppilaan voimakkaampaa ja yksilöllisempää tukemista. Se perustuu moniammatillisen tiimin tekemään pedagogiseen arvioon ja sitä annetaan oppilaalle laadittavan oppimissuunnitelman mukaisesti. Jos tehostettu tuki ei riitä, hänelle tehdään pedagogiseen selvitykseen perustuva erityistä tukea koskeva päätös.
Oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), josta käy ilmi erityistä tukea koskevan päätöksen mukaisen opetuksen ja muun tuen antaminen. Tarkempaa tietoa kolmiportaisesta tuesta löydät täältä.
Jokaisessa koulussa toimii oppilashuoltoryhmä, jonka tehtäviin kuuluu ennaltaehkäisevä työ ja varhainen puuttuminen sekä koulun oppilashuollon kehittäminen.
Oppilashuoltotyöhön kuuluvat myös oppilaan oppimisen ja kasvun tuen tarpeen arviointi, suunnittelu ja seuranta. Oppilashuoltoryhmään kuuluvat koulun rehtori, oppilaan opettaja, laaja-alainen erityisopettaja, terveydenhoitaja, kuraattori sekä koulupsykologi. Tarvittaessa ryhmään kutsutaan muita jäseniä. Kokemus on osoittanut, että koulujen käytännöissä ja toimintakulttuurissa voi olla merkittäviä eroja.
Opettaja ja/tai erityisopettaja sekä vanhemmat määrittelevät yhteistyössä tuen tarvetta ja opettaja tekee tarvittavat asiakirjat. Oppimisen tuki voi olla erityisopettajan antamaa opetusta yksilöllisesti tai ryhmässä.
Lapsi voi opiskella tavallisessa luokassa ja saada sinne tarvittaessa erityisopetusta tai opiskella erityisluokassa osittain tai kokonaan. Lapsen osallisuuden toteutumisen kannalta on suotavaa, että hän opiskelee mahdollisimman paljon ikätovereidensa kanssa.
Haasteisiin vastataan yhteistyöllä
Koulunkäynnissä haasteita voi esiintyä esimerkiksi lukemisessa, kirjoittamisessa tai matematiikan käsitteiden omaksumisessa sekä tarkkaavaisuudessa, keskittymisessä tai oman toiminnan ohjaamisessa.
Avoin yhteistyö perheen, opettajan ja mahdollisen koulunkäynninohjaajan välillä auttaa löytämään oikeat ratkaisut. Jos opettajalla tai ohjaajalla ei ole tietoa cp-vammasta, apua voi tarjota esimerkiksi CP-liiton Tietopaketti koulupolun alkuun -opas. Lisätietoa löytyy myös Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin verkkosivuilta.
Lapsen terapeutit voivat osallistua verkostokokouksiin sekä käydä koulussa ohjaamassa apuvälineiden käytössä. Esimerkiksi kynän käytön haasteisiin on syytä vastata hankkimalla tietokone tai tabletti avuksi viimeistään, kun lapsi oppii lukemaan ja kirjoittamaan. Toimintaterapeutin konsultaatio ja sopivan laitteen arviointi helpottaa oikeanlaisen laitteen hankintaa. Opetuksen järjestäjä on velvollinen hankkimaan laitteen arvioinnin perusteella. Onneksi tänä päivänä koulussa käytetään tietotekniikkaa laajasti moneen tarkoitukseen.
Joskus apuvälineiden käyttö tai se, ettei voi osallistua juuri kuten muut, voi ahdistaa lasta. Tarve olla samanlainen koululainen kuin muut, on luonnollinen. Liiallinen vertailu ja kilpailu voivat olla opiskelun tai itsetunnon kannalta haitallista. Vanhempien ja koulun lähiaikuisten tulee huolehtia siitä, että lapsi tai nuori ja hänen koulukaverinsa ymmärtävät yksilöllisyyden merkityksen. Asiallinen tieto ja keskustelu ovat välineitä kohti kaikkien yhteistä koulua.
On tärkeää pohtia ajoissa lapsen koulussa tarvitseman avustuksen määrää. Lapsella, jolla on cp-vamma, ei automaattisesti ole oikeutta saada henkilökohtaista koulunkäynnin-ohjaajaa tuekseen. Useimmiten luokassa on luokan yhteinen ohjaaja, joka sopii opettajan kanssa avustamisesta. Kokemus on osoittanut, että alakoulun ensimmäisillä luokilla koulunkäynninohjaajan rooli lapsen koulunkäynnin sujumisessa on merkittävä. Kun omatoimisuus ja vastuu omasta toiminnasta lisääntyy, avustamista voidaan keventää koulupäivän aikana.
Koululuokassa lapsella on oikeus riittävään avustukseen esimerkiksi apuvälineiden käytössä, siirtymistilanteissa, oppiaineen suorittamisessa ja arjen asioiden hoitamisessa (pukeminen, riisuminen, ruokailu, wc:ssä käyminen, välineiden ja tavaroiden kuljettaminen). Lapsi, jolla on cp-vamma, saattaa tarvita enemmän aikaa koulussa toimimiseen. Lapsen, vanhempien, opettajan ja koulunkäynnin-ohjaajan on tärkeää suunnitella ajankäyttöä esimerkiksi tekemällä lukujärjestys, jossa on huomioitu kouluaineiden lisäksi arjen asiat. Näin lapsi ei tunne olevansa jatkuvasti myöhässä yhteisestä toiminnasta ja pystyy osallistumaan esimerkiksi ulkoiluihin.
Lapsi oppii myös, että soveltamalla on mahdollista osallistua kaikkiin toimintoihin yhdessä muiden kanssa. Opettajalla ja mahdollisella avustajalla on suuri rooli siinä, että koulupäivät osataan suunnitella niin, että tukea tarvitseva oppilas pääsee osallistumaan yhdenvertaisesti.
Mitä nuorempi lapsi on, sitä enemmän ja selkeämpää aikuisen ohjausta hän tarvitsee. Kasvaessaan hän oppii suunnittelemaan ja ottamaan vastuuta omasta toiminnastaan.
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sanastoa
Kolmiportainen tuki jaetaan yleinseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen.
Pedagoginen arvio tehdään, kun siirrytään yleisestä tuesta tehostettuun tukeen. Pedagoginen selvitys tehdään, kun siirrytään tehostetusta tuesta erityiseen tukeen. Opettaja laatii arvion tai selvityksen yhteistyössä vanhempien kanssa.
Eriyttäminen tarkoittaa sitä, että oppilas otetaan opetuksessa huomioon yksilönä, jolla on omanlaisensa historia, valmiudet, lahjakkuus, kyvyt, persoonallisuus, kehitystaso ja oppimisen tyyli. Tämä edellyttää opettajalta hyvää oppilaan tuntemusta ja pitkäjänteistä työskentelyä. Eriyttäminen ei tarkoita pelkästään eriytettyä materiaalia, kuten e-kirjaa ja monisteita. Opettaja voi tarjota esimerkiksi erilaisin opetusmenetelmin ja ryhmäjaoin eriyttää opetusta.
Oppiaineen painoalue tarkoittaa sitä, että oppilas opiskelee oppiaineesta ainoastaan keskeiset asiat. Arviointi tehdään yleisen opetussuunnitelman mukaan. Painoalueen valinnalla on tarkoitus edistää oppimista ja antaa aikaa opiskelulle.
Henkilökohtainen oppimisen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) on tehtävä aina, kun oppilas saa erityistä tukea. Opettaja voi järjestää verkostokokouksen, johon osallistuvat oppilas vanhempineen, oppilaan terapeutit, erityisopettaja, rehtori ja koulunkäynninohjaaja. Kokouksessa pyritään muodostamaan yhteistä käsitystä oppilaan oppimisesta. HOJKSissa käydään läpi esimerkiksi oppilaan vahvuudet ja onnistumiset, haasteet, tavoitteet ja käytännön teot. Vanhempien on hyvä myös tuoda HOJKS-keskustelussa esille lapsen sekä perheen jaksamiseen liittyviä asioita koulunkäynnin suhteen (esimerkiksi läksyjen määrä).
Oppiaineen yksilöllistäminen tarkoittaa oppiaineksen suunnittelemista yksilöllisesti oppilaan kyvyt ja taidot huomioiden. Tässä pyritään konkreettiin tavoitteisiin. Arviointi tehdään yksilöllisten tavoitteiden perusteella ja merkitään todistuksessa tähdellä *. Kaikkia oppiaineita ei ole välttämättä ole tarpeen yksilöllistää. Lapsella, jolla on cp-vamma, yleisin yksilöllistetty oppiaine on matematiikka.
Lapsen/nuoren osallisuus yhteiskunnassa tarkoittaa sitä, että lapsi on aktiivinen toimija ja oman ryhmän jäsen. Hänen ajatuksiaan ja mielipiteitään tulee kuulla ja huomioida. Lapsella/nuorella tulee olla mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään liittyviin asioihin. Hänellä on oikeus tulla ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Oppilaan osallisuuden varmistaminen varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa on nykypäivää.
Jokainen lapsi ja nuori on yksilöllinen oppija cp-vammasta huolimatta, ja sellaisena häntä tulee kohdella ja kunnioittaa.
Mervi Lahdenperä-Mustajärvi
varhaiskasvatuksen erityisopettaja, työnohjaaja, ohjaava opettaja
Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri
Artikkeli on julkaistu 5.6.2021.
