Ystävämme Leo-Pekka Tähti

Kaikkihan nyt Lepen tuntevat. Huippu-urheilijasta ilmestyneen kirjan myötä pääsimme kurkistamaan jopa Tähden tarkoin varjeltua yksityiselämää. Vertaistukea Tähti kaipaakin eniten siihen, miten elää elämäänsä julkisuuden henkilönä.

Paraurheilija Leo-Pekka Tähti katsoo kameraan hymyilleen. Lyhyet vaalea tukka, vaalea parta ja viikset. Yllä harmaa paita jossa sponsoreiden logoja. Taustalla vehreä puu ja vettä.

”Et sinä poika vaaleella leivällä urheile!”

Tällaisia kommentteja huippu-urheilija Leo-Pekka Tähti, 38, joutuu kuuntelemaan tuntemattomilta ihmisiltä kauppareissuilla. Makkarapaketti herättää vitsailua ”peruskuntokauden jatkumisesta”. Ja annas olla, jos ostoksina on olutta.

– Aina tulee sellainen olo, että mitähän ihmiset ajattelevat. Väitän, että aika moni kärsii julkisuudesta. Olisi kiva joskus vaan olla, Tähti pohtii.

Julkisuuden henkilönä eläminen ei ole aina herkkua. Kaikki tunnistavat, eikä aina jaksaisi hymyillä ja rupatella Porin Prismassa tuntemattomien kanssa.

Tähdestä lokakuussa 2020 julkaistussa elämäkerrassa Leo-Pekka Tähti (Tammi) mainitaan, että mies on Suomen kuuluisin vammainen. Se tuntuu samaan aikaan raskaalta ja hienolta.

– En halua olla mikään stereotypia. En halua antaa itsestäni sellaista kuvaa, että olisin joku arjen sankari tai voittanut jo yhden taistelun elämässäni. Pyörätuoli ei ole muokannut valintojani. Koska minulla on synnynnäinen selkäydinvamma (meningomyeloseele eli mmc), minua ei voi edes verrata sellaisiin tyyppeihin, keneltä lähtee 18-vuotiaana jalat alta.

Hienoa kuuluisuudessa on se, että Tähti on pystynyt tuomaan sopivissa tilanteissa tasa-arvoasioita esiin. Tasa-arvo on myös mennyt Suomessa parempaan suuntaan.

– Yksi selkeä esimerkki tästä on se, kun minut valittiin vuoden urheilijaksi vuonna 2016. Toki vaikutin valintaan itse urheilusaavutuksillani, Tähti toteaa.

Japaniin, ehkä jopa Pariisiin?

Elo–syyskuussa järjestettyjen Tokion paralympialaisten jälkeen seuraava etappi on Japanissa järjestettävät MM-kisat. Sen jälkeen tulevaisuus urheilun parissa on epävarmaa.

– Jatko on kiinni siitä, missä kunnossa kroppa on ja mikä sponsoritilanne on. Valmentajani Juha Flinck varmasti jatkaa, sillä hän on kannustanut kilpailemaan vielä Pariisin paralympialaisissa vuonna 2024, Tähti kertoo.

Itse hän ei ole aivan vakuuttunut Pariisista. On tullut muutakin, kuten muiden valmentamista ja siskon kanssa perustettu markkinointialan firma. Se olisi kiva saada pyörimään kunnolla. Alku on lähtenyt kivasti käyntiin.

Mutta mahdollista Pariisiin asti jatkaminen on, vaikka Tähti ei ole enää huippu-urheilijaksi nuori. Hän on säilynyt pitkään ilman suurempia kremppoja – mitä nyt kyynärpäässä pyörii tälläkin hetkellä irtopaloja. Ne eivät onneksi häiritse harjoittelua, joten leikkaukset saavat odottaa. Nyt ei ole oikea aika toipua leikkauksista, sillä Tokiosta haetaan kultaa.

– En ole muuhun tyytyväinen kuin kultaan 100 metrillä. 400 metrillä finaalipaikka kelpaa.

Kesän kunto lupaa hyvää: Tähti kelasi toukokuussa Sveitsissä T54-luokan nopeimman ajan kahteen vuoteen. Puolassa kesäkuussa järjestetyissä EM-kisoissa Tähti voitti kultaa sekä 100 että 400 metrillä.

Tämän CP-lehden mennessä painoon Tokion kisat olivat käynnissä eivätkä tulokset ehtineet lehteen. Suomesta Tokioon matkasi 17 urheilijaa, joista kuusi kilpaili yleisurheilussa. Tähden tapaan Toni Piispasen ja Amanda Kotajan kesän tulokset lupasivat mitalisijaa. T54-luokassa kilpaili myös Tähden valmentama Esa-Pekka Mattila.

Tulevaisuuden toivot

Suomen yleisurheilun huippunimet ovat olleet samoja jo pitkään. Pula Suomen tulevista kelauksen mitalitoivoista huolestuttaa Tähteä. Kovimmat kilpakumppanit tulevat tällä hetkellä Thaimaasta, Kiinasta, Meksikosta ja Australiasta.

Kotimaasta ei ole löytynyt Tähdelle manttelinperijää. Lisäksi muutkin Suomen mieskelaajien parhaat alkavat olla yli kolmikymppisiä.

– Meiltä loppuvat urheilijat kesken. Ruohonjuuritasolla ei olla tehty tarpeeksi, että löydettäisiin oikeat talentit, seuraavat paraurheilijanalut.

Sen lisäksi että urheilijat pitäisi löytää, heille pitäisi saada sopivat välineet. Sen jälkeen heidät pitäisi saattaa nopeasti osaaviin käsiin, mutta ratakelaamista ymmärtävät valmentajat ovat Suomessa harvassa.

Lopulta eniten on kiinni urheilijasta itsestään.

– Pitää olla intohimoa ja pirusti lahjakkuutta. Moni luovuttaa liian nopeasti. Vaatii ainakin 5–6 vuotta kovaa duunia ennen kuin tulokset näkyvät.

Tähti muistuttaa, että myös vanhempien asema on tärkeä. Heidänkin on ymmärrettävä, mitä huippu-urheilu vaatii. Tähden oma isä on tästä malliesimerkki. Hän kulkee yhä huoltajana kisamatkoilla ja valmistaa Tähden kelaustuolit.

Nuorten paraurheilija-alkujen rekrytoiminen onkin yksi niistä asioista, joiden parissa työskenteleminen kiinnostaa Tähteä urheilu-uran jälkeen.

– Voisin vaikka järjestää leirejä, joissa olisi mahdollista päästä kokeilemaan eri lajeja. Itse voisin helposti jo opettaa kahta lajia.

Tähti ei itse innostu harrastelusta.

– Henkilökohtaisesti minulla on vahvasti huippu-urheilulasit päässä. Pelit ja leikit on muita varten, Tähti kuittaa.

Toisaalta urheilu-uran jälkeisessä elämässä olisi mukavaa ottaa välillä vähän rennommin.

– Olisi kivaa, ettei tarvitsisi niin hemmetisti puristaa hammasta, vaan voisi tehdä työtä pilke silmäkulmassa. Yrittäjyys on oma juttuni. En näkisi itseäni suuren yrityksen toimitusjohtajana, Tähti miettii.

Yrittäjyys myös mahdollistaisi etätyön tekemisen Espanjan talviasunnolta. Maasta, jossa hän ei ole kaikkien tuntema. Missä ruokakoriin saa poimia mitä tahtoo ilman, että kukaan tuijottaa.  Missä saa vain olla.

Ystäväkirjassa Leo-Pekka Tähti

Lempinimi: Lepe, Leksa, Leotsa.
Ikä: 38.
Perheeni: Isä, äiti, isosisko. Tyttöystävä Merche asuu Espanjassa.
Asun: Porissa
Paras ystäväni: Jari Nieminen. Tutustuimme koripallon kautta.
Lempiruokani: Pastaruoat. Oma bravuurini on chorizopasta. Vielä ei ole tullut kutsuja kokkiohjelmiin.
Lempitv-sarjani: Tositarinat kuten Pablo Escobarista kertonut sarja Narcos. Penkkiurheilulajini ovat yleisurheilu, koris sekä valikoivasti jalkapallo ja jääkiekko.
Lempibändini: Olen kaikkiruokainen. Olisi hienoa nähdä Metallica vielä livenä.
Salainen paheeni: Roskaruoka. Hesburgerin mega-ateria, kebab ja makkaraperunat. Jos joku tuo suklaalevyn, tuhoan sen kyllä äkkiä.
Harrastan: Padelin pelaamista.
Jos olisi aikaa, harrastaisin: Padelin pelaamista lisää sekä sitwakea eli soveltavaa vesilautailua. Sitwake on raaka laji, jossa kaatuu väkisinkin. Ensimmäisellä kerralla uskalsin hyppyriinkin, enää en.
Lempiaineeni koulussa: Liikunta ja maantieto. Olin hikari kartoissa ja osasin piirtää maapallon, kun ihmistä piirtäessä lopputulos oli tikku-ukko.
Inhokkiaineeni koulussa: Uskonto ja musiikki. Laulukokeet olivat kamalimpia.
Lempiluonteenpiirteeni: Huumorintaju.
Luonteenpiirteeni, jota haluaisin kehittää: Ryhmäsosiaalisuus. Olen porukassa ennemminkin tarkkailija.
Lapsuuden toiveammattini: Ei oikeastaan ollut.
Supervoimani: Se, kun pystyn harjoituksissa pääsemään rutiinitason yli. Kun harjoittelee paljon, siitä voi tulla virkamiesmäistä.
Viisaus, jonka olen oppinut: Isä sanoi aina, että virheitä voi tehdä, mutta vääryyttä ei saa kärsiä.
Haluaisin osata: Enemmän kieliä. Ranskaa olisi reteä osata.
Lempieläimeni: Koira, erityisesti ranskanbulldogini Nelson.
Paras lukemani kirja:  Luen mieluiten elämänkertoja. Marko Jantusen kirja oli vaikuttava.
Eniten inhoan: Sitä, kun menee pihviravintolaan ja saa kuivan pihvin nokan eteen.
Mistä pidän eniten: Niistä hetkistä, jolloin ei ole kiire minnekään.
Hartain toiveeni: Terveys. Ja läheisille ihmisille toivon kaikkea hyvää.
Paras muistoni: Ensimmäiset paralympialaiseni Ateenassa 2004 ja sieltä saatu kultamitali 200 metriltä. Fiilis oli pöllistynyt. Omat vanhemmat olivat herkistyneinä katsomossa, vanhempia näkee harvoin tunteellisina. 200 metriä oli sivumatkani, ja vasta välierän jälkeen tiesin, että sataprosenttisella suorituksella olisi mahdollisuuksia mitaleille. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin ollut mihin tahansa mitaliin tyytyväinen. 200 metrin voiton jälkeen satanen oli henkisesti helppo, paineet olivat karisseet.
Ikävin muistoni: Läheisen haasteet. Isä on pari kertaa kolkutellut taivaan portteja. Nyt hän voi hyvin, oli Puolassakin EM-kisoissa mukana.
Kenet haluaisin tavata: Ehkä Mika Häkkisen. Häntä tuli lapsuudessa ja nuoruudessa seurattua, olen aina tykännyt formuloista.
Minusta tulee isona: Menestynyt yrittäjä.
Terveiseni CP-lehden lukijoille:  Liikkukaa ja käyttäkää Suomen luontoa hyväksi. Pyörätuolilla voi tehdä yllättävän paljon juttuja, jopa suunnistaa. Nauttikaa liikunnan riemusta, olkaa aktiivisia, tehkää asioita joista nautitte. Unelmoikaa.

Teksti ja kuva:
Lissu Kiviniemi


CP-lehden palautelomake

Artikkeli oli hyödyllinen
Artikkeli oli selkeästi kirjoitettu
Artikkelin aihe oli kiinnostava