Pikkuinen ihme

Tiina ja Jukka Kumpuvuori saivat esikoisensa 12 vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen. He ovat nostaneet esiin vammaisten pariskuntien kohtaamaa syrjintää sekä raivanneet tietä muille tuleville vanhemmille.

Voit myös kuunnella jutun luettuna tästä.

Turun Tuomaansillan syvennykseen asettuu kolmihenkinen Kumpuvuoren perhe: Tiina, Jukka ja Skruttet eli Pikkuinen. Skruttet on hellittelynimi ruotsiksi, jota käytetään, kun puhutaan erityisen rakastavasti toisesta.

Sillan takana kohoaa Turun tuomiokirkko, joka on tälle perheelle kovin merkityksellinen. Siellä Tiina ja Jukka Kumpuvuori sanoivat toisilleen tahdon vuonna 2009. He olivat tavanneet toisensa seitsemän vuotta aiemmin Kynnys ry:n mielenosoituksessa. Palo vaikuttaa asioihin oli vetänyt heitä kohti toisiaan. Jukka piti siitä, että Tiinalla oli paljon mielipiteitä ja Tiina uppoutui Jukan ruskeisiin silmiin. Rakkautta ensisilmäyksellä siis.

Tuomiokirkko on perheelle tärkeä paikka toisestakin syystä. Vuonna 2023 hartaasti odotettu ja toivottu Pikkuinen sai siellä nimen. Nimen, joka tässä jutussa jää salaisuudeksi. Muuten kaikesta puhutaan avoimesti, koska niin Kumpuvuoret ovat tottuneet toimimaan.

He ovat vuosien aikana kertoneet lapsettomuudestaan ja kohtaamistaan esteistä, joita kenenkään ei pitäisi kohdata. He ovat pitäneet ääntä, jotta muut vammaiset pariskunnat pääsisivät vähän helpommalla.

Vanhemmuuden kyseenalaistaminen

Kumpuvuorille haave lapsesta tuli ajankohtaiseksi pian häiden jälkeen. He yrittivät lasta noin vuoden, kunnes varasivat ajan lapsettomuustutkimuksiin Tyksin (Turun yliopistollinen keskussairaala) Naistenklinikalle.

Ennen klinikalle menoa Kumpuvuoret miettivät, miten heidän kannattaisi valmistautua tapaamiseen. Aivan kuten ketkä tahansa, he halusivat lapsen, mutta heillä oli aavistus, ettei heitä katsottaisi kuten muita tutkimuksiin tulijoita. Jukalla on selkäydinvamma ja Tiinalla cp-vamma. He päättivät, että Tiina tulisi tapaamiseen ilman pyörätuolia – jospa se vähentäisi ammattilaisten mahdollisia ennakkoluuloja.

Etukäteen he eivät kuitenkaan aavistaneet, millaista kohtelua tapaamisella saisivat. Lapsettomuustutkimus julkisella puolella jätti molempiin syvän trauman.

– Minulle puhuttiin kuin en ymmärtäisi mitään ja kysyttiin, että tiesinhän pienen lapsen juoksevan, Tiina kertoo tapaamisesta.

Kumpuvuorien kyky toimia vanhempina kyseenalaistettiin täysin. Tiina muistaa koko tilanteen harmaana, hän ei kuullut tai nähnyt mitään. Jalat eivät kantaneet.

– Meille sanottiin, että tarvitsemme ammattilaisten lausuntoja siitä, että olemme kykeneväisiä hoitamaan lasta. Kenen vammattoman pitäisi toimia näin? Ei kenenkään, Tiina alleviivaa.

Kumpuvuoret tiesivät, että tapaamisella oli menetelty epäasianmukaisesti. Näin totesi myös myöhemmin aluehallintovirasto, jonne pariskunta teki kantelun tapaamisesta.

Kumpuvuoret eivät kuitenkaan palanneet Naistenklinikalle. He siirtyivät hoitoihin yksityiselle puolelle, jossa kohtelu oli alusta asti kunnioittavaa.

Maailman kipein asia

Kumpuvuorien matkaan on mahtunut: Kun lapsettomuushoidot yksityisellä puolella käynnistyivät, Jukka sai kuulla, että hänen selkäydinvammansa vaikutti siittiöiden laatuun. Kumpuvuoret siirtyivät koeputkihedelmöitykseen, mutta alkion kiinnittymisessä oli haasteita.

Myös muita vaihtoehtoja mietittiin, mutta Kumpuvuoret tiesivät vammaisten ihmisten kokevan adoptioprosessissa syrjintää. Jos ei Suomen päässä niin viimeistään lapsen lähtömaassa. Myöskään sijaisvanhemmuus ei ollut heitä varten.

– Vammaisten pariskuntien lapsettomuus on tabu. Ei meiltä naimisiinmenon jälkeen kysytty, milloin aiomme perustaa perheen, Tiina kertoo.

Kumpuvuoret puhuvat vammaisten pariskuntien lapsettomuudesta näkymättömänä asiana: sitä ei ole olemassa. Siihen liittyvä suru jää pariskunnan välille, kodin seinien sisälle.

– Se on hiljaista surua, Tiina miettii.

Hoidot rytmittivät pariskunnan arkea vuosia. Tarkalleen ottaen 12 vuoden ajan. Tiina kertoo vuosien sisältäneen alakuloisuutta, totta kai.

– Lapsien näkeminen oli vaikeaa. Jos haluat lapsia, muttet saa, niin se on maailman kipein asia.

Tiinalle oli luontevampaa käydä läpi pariskunnan kokemuksia vertaistukiryhmissä, käsitellä tilannetta ja omia tunteita. Jukka suuntasi ajatuksensa aina eteenpäin, ei antanut pettymyksen tunteelle tilaa.

Vuosiin on mahtunut vaikeita vaiheita, mutta yhteinen haave ei sammunut. Vaikka tietysti vuosien varrella piti miettiä myös sitä, että ollaankin ihan vain kaksin. Mutta hoitoja jatkettiin ja samalla niihin turtui.

– Olemme molemmat jääräpäitä, eikä luovuttaminen ollut vaihtoehto, Jukka kertoo.

Seuraava hoito kannatteli. Tiesin, että meillä oli mahdollisuus, Tiina jatkaa.

Ihme

Tiina ja Jukka Kumpuvuorella oli jäljellä yksi alkio. He olivat päättäneet, että se olisi viimeinen. Kun raskaustesti näytti positiivista, olo oli varovainen.

– Olin saanut keskenmenoja aiemmin. Tuntui epätodelliselta, kuin olisin ollut unessa, Tiina kertoo.

Raskausajan pariskunta vietti hiljaiseloa, uutista ei levitelty ympäriinsä. Tiinan raskautta myös seurattiin ahkeraan hänen ikänsä sekä raskausmyrkytysriskin vuoksi: Tiinan äiti oli saanut raskausmyrkytyksen odottaessaan Tiinaa ja tämän kaksoisveljeä. Raskausmyrkytyksen eli pre-eklampsian syitä ei täysin tunneta, mutta suvussa esiintyneet tapaukset voivat altistaa myrkytykselle. Kaikki sujui kuitenkin hyvin, ja tammikuussa 2023 Pikkuinen saapui maailmaan. Tiinasta ja Jukasta tuli vanhempia.

Nyt Pikkuinen on puolitoistavuotias ja täynnä virtaa. Vanhemmat kuvaavat lastaan energiseksi, määrätietoiseksi ja huumorintajuiseksi. Energiaa on niin paljon, että Pikkuinen aloitti juuri taaperoiden parkour-ryhmässä. Arki lapsen kanssa on ollut uuden opettelua: on pitänyt miettiä miten saada aikataulut järjestymään ja millaisia rajoja lapsi tarvitsee. Pikkuinen kasvaa vauhdilla ja vanhemmat huomaavat jo nyt, miten empaattinen kaveri on kyseessä.

– Ti-Ti Nallen konsertissa hän meni ottamaan yksin seisovan lapsen kädestä kiinni. Silloin minulta meinasi tulla itku, Tiina kertoo.

Kumpuvuorista on tullut vanhempia, mutta suru vuosia kestäneestä lapsettomuudesta ei ole hävinnyt. Tiina kertoo, että nyt kun perheessä on taapero, trauma lapsettomuustutkimusten alkumetreiltä on aktivoitunut uudestaan.

– Lapsettomuuden kokemus elää yhä. Ei se lähde koskaan. Arpi on niin syvällä, koska haava oli auki niin pitkään.

Samoista ovista

Pariskuntaa kuunnellessa tulee selväksi, että asioita ei tarvitse kaunistella. Esimerkiksi lapsen koliikki ja jatkuva itkeminen oli vanhemmille haastavaa aikaa.

– Vanhemmuus on ihanaa, mutta myös erittäin raskasta, kun on omat fyysiset haasteet, Jukka toteaa.

Haasteita on tullut eteen yllättävissäkin paikoissa, alkaen synnytysosastolta.

– Sairaalan hoitopöytä oli liian korkealla. Emme saaneet ensikontaktia lapseen tai päässeet häntä lähelle, Tiina kertoo.

Tilanne on nyt korjattu, koska Kumpuvuoret eivät anna asioiden vain olla. Nykyään Tyksin synnytysosastolta löytyy madallettu hoitopöytä ja matala vauvansänky.

– Olemme vieneet asioita eteenpäin silloinkin, kun ne eivät tule hyödyttämään meitä. Me emme enää mene sairaalaan synnyttämään, mutta toivottavasti olemassa oleva pöytä on siellä jotakuta toista perhettä varten, Tiina kertoo.

Kumpuvuorille paras apu lapsenkasvatukseen liittyvissä asioissa on tullut vertaisilta.

Lapsen hoitoon liittyvien apuvälineiden puute ja ammattilaisten olematon tietämys on yllättänyt Tiinan matkan varrella. Ratkaisut on pitänyt etsiä itse, usein internetistä englannin kielellä. Jukan ahkeralla etsimisellä he ovat löytäneet kotiinsa säädettävän hoitopöydän ja tuolin, joka mahdollistaa vanhemmille lapsen kanssa lattialla leikkimisen. Myös lapsen sänky piti nikkaroida itse.

– Paras apu lapsenhoitoon on ollut vertaistuki, muut vammaiset vanhemmat, Tiina kertoo.

Hän toivoo, ettei heitä vanhempina syrjittäisi tai nähtäisi erilaisina. Että heillä olisi tasapuolinen pääsy kaikkiin lastenjuhliin ja harrastuksiin.

– Minä en aio mennä varastojen takaovista sisään. Haluan mennä ihan samoista ovista kuin kaikki muutkin vanhemmat, Tiina toteaa.

Uskallusta puuttua

Lapsiperhearjessa Kumpuvuorille tulee jatkuvasti vastaan tilanteita, joissa yhdenvertaisuus ei toteudu. Näin kävi esimerkiksi viime kesänä, kun Pikkuisen päivähoito siirtyi heinäkuuksi toiseen päiväkotiin. Kyseessä oli uusi rakennus, jonne Kumpuvuorille kerrottiin olevan esteetön sisäänpääsy. Kun perhe saapui päiväkodille, he huomasivat, että pihalla oli kynnys, jonka yli oli vaikea päästä ja ilmoittivat asiasta.

– Ratkaisuna tilanteeseen kaupungin työntekijät toivat kynnyksen päälle juoksuhiekkaa, Tiina kertoo.

Hiekka esti Kumpuvuorien liikkumisen päiväkotiin täysin. Pikkuinen jäi kotiin lakkoon vanhempiensa kanssa ja alkoi ahkera viestittely ympäri kaupunkia. Vasta kun asia vietiin tiedoksi Turun pormestarille, piha asfaltoitiin parissa päivässä.

Vuonna 2010 lakitoimisto Kumpuvuoren perustanut Jukka Kumpuvuori toivoo, että vammaisjärjestöt ajaisivat vahvemmin jäsentensä oikeuksia.

– Syrjintä on jokapäiväistä, eivätkä vammaiset itse aina jaksa tai uskalla puuttua asioihin. Totta kai jatkuva puuttuminen on kuormittavaa, mutta meidän mielestämme niin pitää tehdä. Muuten paha on saanut vallan, Jukka Kumpuvuori toteaa.

Perheen matka Turun Tuomaansillalta on jatkunut viereiseen Tuomaanpuistoon. Sieltä löytyy aidattu leikkipuisto, jossa on kohotettu hiekkalaatikko. Sellainen, jonka viereen vanhempi pääsee pyörätuolilla rakentamaan hiekkakakkuja lapsen kanssa.

– Tähän ollaan rakentamassa Turun toista esteetöntä leikkipuistoa, Jukka kertoo.

Tässä vaiheessa on helppo arvata, että kiitos tästäkin kuuluu Kumpuvuorille. Itse asiassa koko kolmihenkinen perhe oli mukana allekirjoittamassa kantelua leikkipuiston esteellisyydestä.

– Ura on hyvä aloittaa jo varhain, Jukka toteaa ja katsoo hymyillen Pikkuista.

Teksti ja kuvat: Elisa Kaartinen