Eläköön! -oppimateriaali tukee lasten kokonaisvaltaista kasvua ja ymmärrystä moninaisuudesta.
Oppimateriaaleja valmistava Edita Oppiminen lähti luomaan uutta oppimateriaalikokonaisuutta esi- ja alkuopetuksen opettajien tarpeesta: tarvittiin materiaalia, joka tukisi eheää kouluarkea ja koululaisten kokonaisvaltaista kasvua. Näin syntyi Eläköön!-oppimateriaalikokonaisuus, joka on ollut alakoulujen käytössä syksystä 2024 alkaen.
Oppimateriaalissa yhdistyvät eri oppiaineet, ja sen läpi kulkee joukko huolella suunniteltuja hahmoja, jotka kuvastavat Suomen moninaista väestöä.
– Halusimme luoda hahmoja, joihin mahdollisimman moni koululaisista voisi samaistua, kertoo Editan liiketoimintapäällikkö Reena Linna, joka vastaa alakoulun oppimateriaalien konseptoinnista ja tuotekehityksestä.
Oppimateriaalissa seikkailevat hahmot ovat keskenään erilaisia niin ulkoisesti kuin sisäisestikin: mukana on lapsia, joilla on monenlaisia temperamentteja, perhetaustoja, ihonvärejä kuin myös tapoja liikkua. Tekijät halusivat tietoisesti rikkoa ennakkoluuloja.
Yksi hahmoista on esimerkiksi tummaihoinen lapsi, joka puhuu täydellistä suomea ja rakastaa lukemista.
– Mukana on myös pyörätuolia käyttävä Hilkka. Hilkka rakastaa luontoa ja valokuvausta, ja löytää omien mielenkiinnon kohteidensa pariin, Linna kuvailee.
Tekijöille oli tärkeää, ettei Hilkkaa kuvata avuttomana tai avun kohteena, vaan toimijana muiden lasten joukossa. Tätä ei kuitenkaan korosteta materiaalissa tai kirjoiteta auki, vaan osoitetaan Hilkan toiminnalla.
Materiaalin suunnitteluvaiheessa Linna kollegoineen selvitti, miten alakoululaiset suhtautuivat hahmoluonnoksiin. Kävi ilmi, että monelle lapselle pyörätuoli oli vieras: se liitettiin vanhuksiin tai sairastumiseen. Jotkut luulivat pyörätuolia rattaiksi.
– Oppikirjat ovat tiedon lisääjiä. On tärkeää, ettemme anna hahmoista väärää kuvaa, minkä vuoksi materiaalin kuvat tarkistettiin pyörätuolia käyttävällä henkilöllä, Linna painottaa.
Eläköön! -oppimateriaali on otettu koulumaailmassa hyvin vastaan. Linna muistelee kohtaamista, jossa eräs äiti kertoi, että hänen apuvälineitä käyttävälle lapselleen vastaava materiaali olisi ollut tärkeä itsetunnon vahvistaja.
– Suomeen mahtuu erilaisia kokemusmaailmoja. Oppimateriaali voi tehdä nämä näkyväksi, Linna toteaa.
Teksti: Elisa Kaartinen
CP-lehden palautelomake
Kysy lisää
Aamu ja salaperäinen seteli -lastenkirja muistuttaa, että seikkailut kuuluvat kaikille.