Koiraurheilija Sami Mälkille eläimet ovat opettaneet luottamusta, määrätietoisuutta ja sen, ettei asioita aina pidä ottaa niin vakavasti.
Voit kuunnella jutun luettuna tästä.
Vihreä tekonurmi tuntuu pehmeältä sukkien alla. Isoon teollisuushalliin rakennetun nurmen joukossa on pieniä kumirouhepalasia, jotka lisäävät pitoa. Sitä tarvitaan, sillä nyt treenataan ihan tosissaan. Kentän reunalla seisova 50-vuotias koiraurheilija Sami Mälkki on pukenut liivin päälleen, jotta Inka-koira tietää, että nyt pitää kuunnella. Sitten mennään!
– Maahan, paikka, kierrä, istu. Hienosti, hyvä tyttö, Mälkki ohjeistaa bouvier-rotuista Inkaa, joka tekee kuten pyydetään, häntä iloisesti viuhtoen.
– Putki!, Mälkin ääni kajahtaa, ja Inka syöksyy kohti putken punaista suuta. Toisessa päässä odottaa riemukkaasti taputtava Mälkki sekä herkut pohjattomista taskuista.
Tämä on Mälkin ja Inkan oma kupla. Sinne eivät kantaudu ulkomaailman äänet.
– Kun astun Inkan kanssa kisakentälle, keskityn vain häneen. Suljen pois kaiken muun, pian 20 vuotta tokoa harrastanut Mälkki kertoo.
Toko on koirien tottelevaisuuskoe, jossa testataan, miten koira noudattaa ohjaajan antamia ohjeistuksia ja miten heidän välinen yhteistyönsä sujuu.
– Toko on parikilpailu. Kyse ei ole ikinä vain itsestä tai omasta suorituksesta. Ei voi tietää liukastuuko toinen tai hapuileeko oma ote. Kaikki tehdään yhdessä.
Mutta millaisten mutkien kautta Mälkki päätyi tokon pariin? Aloitetaan ihan alusta.
Kaksin maailmaan
Keväällä 1973 Mälkin vanhemmat odottivat toista lastaan. Vanhempien laskujen mukaan lasketun ajan olisi pitänyt osua kesäkuunpuoleen väliin, mutta Mikkelin keskussairaalan lääkäri ilmoitti ajaksi kuukauden aikaisemmin. Kun synnytys ei ollut alkanut toukokuun puolivälin jälkeen, lääkäri puhkaisi lapsivesikalvon. Samalla äidin maha kuvattiin ja huomattiin, että perheeseen olikin syntymässä kaksoset.
Mälkki syntyi seitsemän minuuttia ennen 300 grammaa pienempää veljeään. Molemmat saivat hätäkasteen. Myöhemmin Mälkin huulet alkoivat sinertää, hänet siirrettiin lämpökaappiin ja kytkettiin hengityskoneeseen.
Hengityskone hengitti Mälkin puolesta kaksi kuukautta, kunnes Mälkin isälle Harry Mälkille sanottiin, että poika on irrotettava koneesta, vaikkei vielä tiedetty pystyikö pieni hengittämään omilla keuhkoillaan.
– Sinä hengitit, ja sain elämäni suurimman lahjan, muistelee Harry Mälkki kyseistä päivää.
Myöhemmin Mälkillä todettiin cp-vamma sekä kuulo- ja puhevamma. Mikkelin keskussairaalassa sanottiin, että Mälkki tulisi ole- maan koko ikänsä pyörätuolissa. Isän mukaan lapsi päätti toisin.
Lukuisia toistoja
Mälkistä kasvoi aktiivinen lapsi, joka oli aina menossa. Pellosniemi Mikkelissä tarjosi pie- nelle lapselle metsäisän ja rauhallisen kasvu- ympäristön, jossa sai temmeltää ja opetella omia rajoja.
Mälkki katsoi ensin mitä vuotta vanhem- pi veli ja kaksoisveli puuhasivat, ja teki sen jälkeen itse perässä. Kun Mälkki nousi pystyyn pinnasängyssä, veljet vetivät kumoon ja Mälkki yritti uudestaan. Kun veljet kiipesivät puihin, oli Mälkinkin mentävä. Tuli kolhuja ja tikkejä, mutta vauhti ei hidastunut.
– Jo lapsena hänestä huokui tarve yrittää uudelleen ja uudelleen, Mälkin isä muistelee.
Pellosniemen metsät vaihtuivat kaupunkimaisemiin vuodenvaihteessa 1975–1976, kun Mälkin perhe muutti Helsinkiin. Näin Mälkki pääsi Lastenlinnaan säännöllisen kuntoutuksen piiriin ja siirtyi kolmannella luokalla Ruskeasuon kouluun. Tuolloin myös Mälkin isä liittyi Uudenmaan CP-yhdistyksen jäseneksi. Myöhemmin hänestä tuli niin yhdistyksen kuin CP-liiton hallituksen puheenjohtaja.
Kipinä kilpailemiseen syttyi koululaisena Helsingissä: Mälkki aloitti kisaamaan uinnissa. Vapaa- ja rintauinti olivat hänen vahvuuksiaan ja niin kulta-, hopea- kuin pronssimitalejakin kertyi koulujen uintikisoista.
Yhteiskunta ei ole valmis
Lapsuudessa ja nuoruudessa oli aikoja, jolloin omasta kodista ulos meneminen oli pelottavaa. Mälkkiä kiusattiin ja haukuttiin, nähtiin vamman vuoksi erilaisena.
– Se kasvatti todella paljon. En päästänyt huuteluja ihon alle, Mälkki miettii nyt.
Yksin ei myöskään tarvinnut pärjätä. Kaksoisveli piti Mälkin puolia ja kavereista tuli yhteisiä. Hevostalli muodostui koululaisen pako- paikaksi. Mälkki piti eläimistä, vaikkei omassa lapsuudenperheessä lemmikkejä ollutkaan.
Peruskoulun jälkeen Mälkin piti tuumata hetki, mitä haluaisi tehdä isona. Oma polku kulki ensin Järvenpäähän tietoliikennepainotteiselle merkanttilinjalle ja lopulta Kemijärvelle atk-merkonomiopintoihin. Opiskelijana Mälkki pääsi Ylelle ensin kahden viikon harjoitteluun, jonka jälkeen työsopimusta jatkettiin määräaikaisilla sopimuksilla.
Vuonna 1999 työpaikka vakinaistettiin ja Mälkki työskenteli lähes 20 vuoden ajan Ylellä tele- eli tieto- ja viestintätekniikan asiantuntijana. Töiden ohella hän opiskeli tietoliikenne- työteknikoksi Rastor-instituutissa.
Teleala muuttui valtavasti Mälkin työuran aikana: kännykät tulivat markkinoille ja internet mullisti kaiken. Kiinnostavan työn lisäksi Yle tarjosi muutakin.
– Ylellä minua arvostettiin työntekijänä, minuun luotettiin ja sain paljon vastuuta.
Mälkki uskoo, että työnantajia pelottaa palkata ihmisiä, joilla on vamma tai jotka ovat sairauseläkkeellä. Taustalla on ehkä pelko siitä, että työntekijä jäisi heti kotiin. Mälkki toivoo, että ihmisille annettaisiin enemmän mahdollisuuksia.
– Kuten minäkin pääsin Ylelle kokeilemaan ja sain jalan oven väliin.
Mälkki jäi Yleltä työttömäksi vuonna 2017, kun Yle ulkoisti telepalvelut. Viime vuosina hän on hakenut töitä ja huomannut, että kun hakemuksessa mainitsee cp-vamman, ei kutsua haastatteluun tule. Mutta kun vamman jättää mainitsematta, pääsee haastatteluun. Mälkki haluaisi tehdä töitä ja auttaa muita.
– Lukuisista yrityksistä huolimatta en ole löytänyt mielenkiintoista ja koulutustani vastaavaa työtä.
– Tavallaan yhteiskunta on julma, se ei ole vieläkään valmis erilaisiin ihmisiin, Mälkki miettii.
Rajoja rikkomassa
Internet ei mullistanut vain telealaa. Se myös toi yhteen Mälkin ja hänen vaimonsa.
Vuonna 2004 Mälkki tapasi internetin keskustelupalstalla Ninan. Juteltavaa riitti, erityisesti koirista. Pian selvisi, että heillä on yhteinen tuttu. Tämä rohkaisi tapaamaan kasvotusten ja se oli sitten menoa.
Jo ennen Ninan tapaamista Mälkki oli haaveillut omasta koirasta, mutta vastuu lemmikistä mietitytti. Ninalla oli entuudestaan kokemusta bouvier-rotuisista koirista, ja pian pariskunnan yhteisessä kodissa tepasteli Hugo. Tästä alkoi Mälkin matka koiraurheilun parissa.
Nykyään pariskunnan kerrostaloasunnossa Hyrylässä tassuttaa Inkan lisäksi labradorinnoutaja Laku. Mälkin päivät kuluvat eri lajeja treenaten: Inka harjoittelee tokoa ja Laku jäljestämistä. Uutena lajina mukaan on tullut rally-toko. Mälkki käy myös päivittäin uimassa – ilman koiria kuitenkin.
Nyt 50-vuotiaana Mälkki ei ole varma mitä tekee seuraavaksi, mutta onneksi on seuraavat 50 vuotta aikaa miettiä sitä.
– Minulle on tullut tarve näyttää ihmisille, että kuulun tähän yhteiskuntaan ja haluan rikkoa rajoja.
Kaikki perustuu luottamukseen
– Toko on hyvä keino ihan vain kouluttaa omaa koiraa, mutta minulle kilpaileminen on aina ollut tärkeää, Mälkki kertoo.
Cp-vamman vuoksi Mälkki kilpailee tokossa poikkeusluvalla. Se tarkoittaa sitä, että kokeessa hän saa jättää juoksuliikkeet välistä ja pakkoliikkeet huomioidaan tahattomina.
Inkan kanssa treenatessa Mälkki toistaa liikkeitä niin monta kertaa, että lihakset muistavat ohjeet, vaikka kilpailuissa jännitys iskisikin. Mutta vaikka kaksikko tekisi kaiken oikein, ympäristö asettaa lajissa omat haasteensa: kilpailuradalle voi lentää lintu, tai toinen koira voi alkaa haukkua kesken suorituksen. Kun ympäristö on epävarma, korostuu kilpaillessa luottamus toiseen.
Mälkki kilpaili ensimmäistä kertaa tokossa yli 10 vuotta sitten Hugon kanssa. Ensimmäiseen kilpakaveriinsa hän luotti vuoren- varmasti: oli selvää, että he onnistuisivat.
Inkan kanssa kisoja on takana vähemmän, ja Mälkki ei vielä voi olla aivan varma, menevätkö asiat niin kuin pitäisi. Luottamusta pitää rakentaa jatkuvasti, vaikka erinomaisella tiellä jo ollaankin: kesällä 2023 Mälkki ja Inka tekivät loistosuorituksen tokon SM-kisoissa saamalla alokasluokasta ykkös- tuloksen.
– Se oli uskomatonta, en ollut uskaltanut edes haaveilla SM-tason kilpailuista.
Tokossa on neljä kilpaluokkaa: alokas-, avoin-, voittaja- ja erikoisvoittajaluokat. Mälkki haluaa edetä luokasta toiseen rauhassa. Kiirettä ei ole.
Inka ymmärtää pakkoliikkeitä
Vuosien varrella Mälkki on opetellut lukemaan koiria, niiden eleitä, hännän, korvien ja suupielien asentoa. Jokaisella koiralla on oma tapansa viestiä: jotkut ilmaisevat innostuneisuutta häntää heiluttamalla, jotkut hyppimällä, kutsuhaukkumalla tai juoksemalla ympyrää. Jotain oppii samalla myös itsestään.
– Inka on opettanut minulle määrätietoisuutta ja sen, ettei asioita pidä ottaa liian vakavasti.
Mälkki näkee cp-vammansa koiraurheilussa rikkautena – se on terävöittänyt molempien kykyä lukea toisiaan ja tilannetta.
– Inka on oppinut ymmärtämään minua ja pakkoliikkeitäni.
On tullut aika antaa tämän kaksikon jatkaa harjoituksiaan. Vihreä tekonurmi kutsuu leikkimään, hassuttelemaan sekä yrittämään uudelleen ja uudelleen. Ympäröivän maailman äänet hiljenevät, kun Mälkki ja Inka astuvat omaan kuplaansa.
Inka
Luonne: Inkalla on bouvierin luonteelle ominaisesti tarve omaan tilaan. Hän on rauhallinen, ja pilkettä silmäkulmasta löytyy. Joskus Inka myös tykkää komentaa.
Vahvuudet: Kilpailutilanteessa Inka kuuntelee hyvin ja antaa kaikkensa.
Inka on opettanut: Määrätietoisuutta ja sellaista asennetta, että tämä ei ole niin vakavaa. Inka on opettanut, että me olemme tiimi, ystäviä.
Inka inhoaa: Aikaisin heräämistä.
Teksti ja kuvat: Elisa Kaartinen
