Vaikuttamistyötä voi tehdä eri tavoilla ja monilla kentillä.
Vaikuttamistyötä, aktivismia, kansalaisosallistumista tai poliittista vaikuttamista – ihmisiä toimii monilla eri kentillä ja hieman eri keinoin, mutta usein päämäärä on sama: halutaan vaikuttaa yhteiskuntaan, saada aikaan muutos. Tämän toteaa myös Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Pekka Koskinen, joka kollegoineen on tehnyt tutkimusta suomalaisesta vammaisaktivismista. Tutkimusta varten haastateltiin aktiivisesti vaikuttamiskentällä toimivia vammaisia henkilöitä.
– Ihmiset toimivat monenlaisilla kentillä samaan aikaan. Yksi tapa vaikuttaa ei näyttäisi sulkevan muita tapoja pois, Koskinen toteaa.
Yhteiskunnallista muutosta voidaan edistää vallitsevien rakenteiden ulkopuolelta: mielenosoitusten, julkisten tempausten tai hiljaisten protestien kautta. Jotkut näkevät politiikan hyväksi väyläksi vammaisliikkeen teemojen edistämiselle ja osa ei voi edes kuvitella menevänsä mukaan. Nykyisellä vaikuttamistyön kentällä monella on tarve jakaa tietoa, olla esillä ja tuoda epäkohtia näkyväksi.
– Epäkohtia voi tuoda esille monella tavalla, mutta sosiaalinen media on tässä melko keskeinen väylä, Koskinen toteaa.
Perinteisempinä pidetyt vaikuttamisen keinot kuten yhdistystyöskentely sekä järjestöjen kautta lausuntopyyntöjen tekeminen tai lakihankkeiden edistäminen ovat monelle edelleen tärkeitä tapoja vaikuttaa.
– Yhdistystyö nähtiin tutkimuksessamme arvokkaana asiana. Samalla tuotiin esiin huoli siitä, miten jatkuva mittaaminen ja tulosten osoittaminen koettiin esteeksi vaikuttavalle vaikuttamistyölle.
Kritiikkiä tuli myös järjestöjen näennäisosallistumisesta poliittisessa prosessissa: moni haastatelluista kyseenalaisti, miten paljon lausunnot lopulta vaikuttavat poliittiseen päätöksentekoon.
Muutos on kuin spiraali
Suomalaisen vammaisaktivismin kentällä eri sukupolvet toimivat vierekkäin: Vaikka tiedetään, että vammaisten ihmisten oikeudet ovat yhteiskunnassa laajentuneet, moni kokee, että vammaisliikkeessä on ollut elinvoimaisempiakin jaksoja. Nuorempi sukupolvi taas näkee, että nyt tapahtuu aika paljonkin.
– Vammaisaktivistit korostivat, että vaikka Suomi ei ole mikään paratiisi, niin edistystä on tapahtunut. Moni koki vammaisuuteen liittyvien käsitystenkin laajentuneen.
Millaista muutosta Koskisen haastateltavat peräänkuuluttivat?
– Vammaisten ihmisten täysimääräistä osallisuutta. Moni toi esille, miten järjestöjen hallituksissa tulisi olla vammaisia henkilöitä. Näin mielipiteet ja kokemukset tulevat niiltä ihmisiltä, joita vammaisuus henkilökohtaisesti koskettaa.
Koskinen näkeekin, että jotta vammaisliikkeen sanoma tulee kuulluksi, vammaisia ihmisiä tarvitaan päättäville paikoille. Samalla joukon moniäänisyys tulee tunnistaa: yksi henkilö ei voi puhua koko vammaisliikkeen puolesta.
Vaikka some on tällä hetkellä keskeinen paikka vaikuttaa, monelle se näyttäytyy samaan aikaan vieraana ja luotaantyöntävältä.
– Sosiaalinen media voi tulla perinteisten vaikuttamispaikkojen rinnalle, mutta se ei voi korvata fyysistä läsnäoloa, Koskinen toteaa.
Jatkossakin tarvitaan esteettömiä kokoustiloja, rentoja kohtaamispaikkoja sekä kaupunkien läpi virtaavia marsseja. Erilaisia todellisuuksia rinnakkain.
Lue lisää: Spiral of progress. Disability activists’ perception of the societal and political position of disabled people in Finland. Koskinen P., Kauppila A. ja Mietola R.
”Asiat muuttuvat kuuntelemalla”
Vuonna 2021 kunnallisvaaleissa Carola Lithén sai ennätysmäärän ääniä ja hänestä tuli kunnanhallituksen ensimmäinen naispuheenjohtaja koko Mustasaaren 676 vuoden historiassa. Lihastautia sairastavan Lithénin koti sijaitsee parinsadan metrin päässä virastotalosta, jossa hän kokoustaa lähes päivittäin joka viikko.
– Mustasaaressa tapahtuu nyt paljon. Ja tietysti se ei ole minun ansiotani, mutta olen osa sitä. Se tuntuu uskomattomalta.
Lithénin ura politiikan parissa alkoi vuonna 1988, kun hän 22-vuotiaana lähti kunnallisvaaliehdokkaaksi nuorisopolitiikassa mukana olleen ystävänsä pyynnöstä.
– Kaikki naureskelivat minulle, että kuka sinua äänestäisi. Itsekin toivoin, ettei kukaan äänestäisi, koska en tiennyt politiikasta mitään, Lithén naureskelee.
Mutta toisin kävi. Lithén valittiin valtuustoon ensiyrittämällä. Heti ensimmäisissä kokouksissa hän ymmärsi löytäneensä paikkansa – keskustelua yhteiskunnallisista asioista, tätä hän halusi lisää.
Kunnallispoliitikon uransa alussa Lithén vältteli puhetta vammaisasioista.
– Pelkäsin, että leimautuisin vammaiseksi, joka puhuu politiikassa vain vammaisasioista, ja sitä en halunnut. Se oli vähän typerää, mutta olin nuori.
Ajatukset menivät ohitse ja toisella valtuustokaudellaan Lithén valittiin vammaisneuvoston puheenjohtajaksi. Nykyään hän ottaa vahvasti kantaa vammaisasioihin politiikassa. Myös koulutus- ja nuorisoasiat ovat hänelle tärkeitä ja kiinnostus teemoja kohtaan vei hänet opiskelemaan kasvatustiedettä ja pedagogiikkaa Åbo Akademin tiedekuntaan Vaasaan. Politiikan lisäksi Lithén on tehnyt pitkän uran psykologian, sosiologian ja sosiaalipolitiikan opettajana.
Lithén on vaikuttanut laajasti myös yhdistyskentällä: Hän on ollut mukaa Lihastautiliiton hallituksessa ja Folkhälsanin yhdistystoiminnassa varapuheenjohtajana. Kun Lithéniä pyydettiin Vaasan seudun CP-yhdistyksen puheenjohtajaksi, hän suostui mielellään. Nyt cp-yhdistyksen puheenjohtajuus on siirtynyt eteenpäin, mutta yhdistystoiminnasta Lithén ei luovu.
– Yhdistystyö on minulle tärkeää. Haluan olla näyttämässä vanhemmille, että elämä vamman kanssa onnistuu hyvin ja apua löytyy. Ja toisaalta, kun olen itse tarvinnut apua, on yhdistystoiminnasta löytynyt ystäviä, jotka ovat heti tulleet apuun.
Lithén on monille tuttu näky Mustasaaressa. Häneen ollaan yhteydessä matalalla kynnyksellä ja hän laskeskelee olleensa mukana täyttämässä satoja hakemuksia ja oikaisupyyntöjä ihmisten kanssa.
– Jos pystyn ja osaan, haluan auttaa. Olen itse saanut niin paljon yhteiskunnalta, perheeltäni ja ystäviltäni.
Lithén kannustaa menemään mukaan paikkoihin, joissa asioista päätetään, tai liittymään puolueeseen, vammaisorganisaatioon tai -yhdistykseen.
– Muutos saadaan aikaan puhumalla, mutta ennen kaikkea kuuntelemalla. Kuulemalla toisen pelot ja vastaamalla niihin. Siihen minä uskon.
Vuosikymmenien vaikuttamistyön jälkeen Lithén näkee, että muutosta yhteiskunnassa on tapahtunut. Välillä vammaisten henkilöiden oikeudet ja asiat ovat olleet enemmän esillä ja välillä vähemmän.
– Meidän tulee aktiivisesti rakentaa yhteiskuntaa, se ei ole valmis. Erityisesti toivon, että vammaisilla henkilöillä olisi enemmän mahdollisuuksia päästä työelämään.
”Tärkeintä on aloittaa jostain”
Petteri Törnbergin kipinä vaikuttamistyöhön syttyi aikuisiällä hänen toimiessaan yrittäjänä: yrityksen sosiaalisen median kanavat tarjosivat paikan nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita.
– Huomasin, miten julkaisujani luettiin, minua kuunneltiin ja ihmiset ottivat minuun yhteyttä.
Törnberg on kauppatieteiden maisteri ja työskentelee yritysneuvojana Helsingin kaupungilla. Vaikka talousasioiden hallitsemisesta on ollut hyötyä, on itselle täytynyt myöntää, että pelkille numeroille sydän ei pala.
– Haluan olla enemmän tekemisissä ihmisten kanssa ja raivata tietä yhdenvertaisuudelle.
Nykyään hän toimii Uudenmaan CP-yhdistyksen hallituksessa sekä puheenjohtajana Vaikuttajaverkostossa, jonka hän perusti vuonna 2021 Hanna Nyforsin kanssa. Vaikuttajaverkoston tavoitteena on nostaa esiin yhteiskunnan epäkohtia ja vaikuttaa ihmisten, joilla on erityistarpeita, osallisuuteen. Yhdistys järjestää vertaistapaamisia sekä kohtaa päättäjiä ja työnantajia.
– Meillä fokuksena on se, miten asioita saadaan tapahtumaan. Haluamme vahvistaa luottamusta eri toimijoiden välillä.
Keskusteluissa työnantajien kanssa Törnberg on huomannut, että harva tunnistaa työntekijöiden, joilla on vamma tai erityistarpeita, osaamista.
– Uskallan väittää, että työntekijöiden moninaisuus parantaa sitä, miten koko työyhteisössä ihmiset kohtelevat toisiaan ja apua uskalletaan kysyä avoimemmin. Loppupelissä tällainen muutos myös lisää yrityksen tuottavuutta, Törnberg uskoo.
Hän toivoo, että ihmisten erityistarpeet nähtäisiin yhteisinä asioina.
– Meillä on yhteiskunnassa sellainen asetelma, että vammaisen henkilön pitäisi olla hirvittävän kiitollinen siitä, jos hänelle tarjotaan työtä: töihin pitäisi saapua aina iloisena ja olla mahdollisimman tuottelias.
Yhteiskunnassa vallitseviin asenteisiin tarvitaan Törnbergin mukaan muutosta ja muutoksessa media on avainasemassa. Kuva vammaisuudesta on edelleen liian suppea.
Uutisia seuratessa häntä huolestuttaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus.
– Ajattelen, että yhteiskunta on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki on.
Törnberg näkee, että tapoja edistää yhdenvertaisuutta on monia: tärkeää on löytää tapa, joka tuntuu itselle luontevalta, ei aiheuta stressiä ja jossa saa hyödyntää omia vahvuuksia.
– Tärkeintä on aloittaa jostain, vaikkei ihan heti tietäisikään mitä konkreettisesti tekee. Se kirkastuu matkan varrella.
”Yhdistyksillä on valmius vaikuttaa”
Yläkoulussa Jari Rummukainen lähti kaverinsa pyynnöstä mukaan Pohjois-Karjalan CP-yhdistyksen iltaan. Tapaamisesta hän muistaa yhdistysväen pohdinnat siitä, miten parantaa ammattilaisten ymmärrystä cp-vammasta sekä kahvinjuonnin. Kahvi ei Rummukaiselle maistunut, mutta kiinnostus yhdistystoimintaan heräsi.
– Tuli tunne, että tämä on minulle tärkeää. Aloin kulkea mukana tapahtumissa ja yhtäkkiä olin mukana yhdistyksen hallituksessa, Rummukainen muistelee.
Nyt Rummukaisella on takana 30 vuotta yhdistystyöskentelyä. Hän toimi Pohjois-Karjalan CP-yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2003–2014 ja vuonna 2016 hän palasi puheenjohtajaksi. Myös CP-liiton hallituksen toiminta on tullut vuosien aikana tutuksi ja tälläkin hetkellä hän istuu hallituksessa.
Rummukainen näkee, että kun yhdistys on vahva, se myös pystyy vaikuttamaan eri tahoihin. Hän on tiimipelaaja. Tittelit eivät ole tärkeitä, vaan ihmisiltä tulevat palautteet.
– Parasta ovat aidot kohtaamiset ja keskustelut, jotka olemme yhdistyksenä mahdollistaneet.
Yhdistystoiminta on tarjonnut paikan, josta Rummukainen on tarkkaillut yhteiskunnan muutoksia.
– Maailma on muuttunut hyvin hektiseksi. Paikallisyhdistys joutuu reagoimaan hyvinkin nopeasti muun muassa sosiaalipuolen muutoksiin paikallistasolla.
Myös asenteet vammaisuutta kohtaan ovat Rummukaisen mielestä koventuneet arkipäivän asioissa.
– Olen huomannut ihan omassa liikkumisessa, miten vammattomat ihmiset ovat yhä kärsimättömämpiä ja jopa aggressiivisempia. Toivon, että jokainen miettisi miten käyttäytyä toista kohtaan.
Rummukainen näkee, että tulevaisuudessa yhdistysten tulee tehdä enemmän yhteistyötä. Hän toivoo, että yhdistysten toimintaedellytykset säilyisivät.
– Yhdistyksillä on valmius vaikuttaa ulkopuoliseen maailmaan. Olemaan suvaitsevaisia toisiamme kohtaan. Kuulemaan erilaisia ajatuksia ilman tuomitsemista.
Rummukainen on elänyt tätä ajatusta todeksi lapsesta asti. Silloin siskot ottivat hänet mukaan leikkeihin, ja työnsivät Rummukaista rattaissa pitkin Joensuun Mutalan hiekkateitä.
– Olen kasvanut hyvin sosiaalisessa ympäristössä. Se on antanut minulle itsevarmuutta olla vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa.
Tämä on kantanut tähän päivään asti ja se on viesti, joka on Rummukaisen vaikuttamistyön ytimessä.
– Muistetaan, että jokaisen elämä on aarre.
”Uskon lujasti yhteistyöhön”
Jyrki Pinomaalle luontainen tapa reagoida asioihin on ollut kirjoittaminen. Vuosien aikana hän onkin jakanut ajatuksiaan ja tunteitaan kahden monivammaisen lapsen isyydestä ja koko perheen elämästä. Lapset ovat nyt kasvaneet aikuisiksi, mutta Pinomaa toimii edelleen aktiivisesti vaikuttamistyön kentällä.
– Minulla on ollut tarve vaikuttaa ja osallistua julkiseen keskusteluun. Motiivinani ovat aina olleet omat poikani. Ajattelin, että jos saan heidän palvelunsa sujumaan, siitä voisivat hyötyä muutkin.
Erityisesti tarve vaikuttaa asioihin syntyi, kun byrokratia tuli osaksi perheen arkea. Vuodet ovatkin osoittaneet Pinomaalle, että lainsäädäntö sinällään on Suomessa melko hyvällä tolalla, mutta soveltaminen ei. Kaikkea pitää hakea, kaikesta pitää taistella ja aina pitää todistella.
– Uskon, että vaikuttamista tapahtuu silloin, kun pääsee jotenkin toisen ihon alle. Siihen tarvitaan esimerkkejä elävästä elämästä. Siksi olemme jakaneet niin paljon perheemme tarinaa.
Pinomaa on yrittänyt saada eri tahot ymmärtämään, että perhe pitäisi nähdä kokonaisuutena. 1990-luvulla Lastensuojelun Keskusliiton projektissa Pinomaata pyydettiin piirtämään kuvio, jossa hän kuvaisi eri tahot ja ihmiset, joiden kanssa perhe oli tekemisissä.
– Kuvioon tuli 70 eri ihmistä. Kuvio osoittaa, miten perhe jää kaiken keskelle yksin. Kaikki tieto kulkee perheen kautta. Perheet tarvitsevat palveluohjaajia.
Aikaa on kulunut, ja byrokratiassa onnutaan edelleen. Työt eivät lopu.
– Onhan vuosikymmenten aikana asiat toki menneet eteenpäin. Mutta valtavan iso ongelma meillä on se, että päättäjät ja byrokraatit vaihtuvat koko ajan. Kun saa yhden hallitusporukan ymmärtämään mistä tässä on kyse, tulee uusi porukka tilalle.
Pinomaa on tyytyväinen, miten esimerkiksi laitosasumista alettiin Suomessa purkaa 2010-luvun alusta. Mutta vammaispolitiikka ei ole muuttunut samassa tahdissa.
– Vammaisten ihmisten palvelujen rakenne perustuu siihen ajatukseen, että vammaiset ovat hoivaobjekteja, vaikka YK:n vammaissopimuksessa sanotaan, että jokainen on oman elämänsä subjekti.
Pinomaa on talouspuolen osaaja ja työurallaan hän on työskennellyt muun muassa Aspa-säätiön toimitusjohtajana. Hän on toiminut vammaisjärjestöjen luottamustehtävissä vuodesta 1987 niin paikallisella, kansallisella kuin globaalilla tasolla. Tällä hetkellä hän on esimerkiksi Inclusion Europe -verkoston puheenjohtaja.
Pinomaa haluaa muistuttaa, että kukaan ei tee vaikuttamistyötä yksin. Ryhmässä on voimaa ja mitä enemmän ihmisiä on mukana, sitä voimakkaampi on ryhmän ääni.
– Uskon lujasti yhteistyöhön.
Hän näkee, että vammaisliikkeen taustalla ovat aina olleet vanhemmat, jotka ovat hakeneet apua lapselleen.
– Aikuistuneet lapset ottavat itse roolinsa liikkeessä, mutta kaikkien kohdalla tämä ei ole mahdollista. Vanhemmat voivat tehdä oman lapsensa äänen silloin kuultavaksi.
Pinomaa kannustaa vanhempia lähtemään mukaan yhdistystoimintaan. Hän tietää, ettei se välttämättä ole helppoa, kun alussa mieli voi myllertää.
– Itsekin epäilin aluksi mukaan menemistä. Mutta tällä kokemuksella ja tietopohjalla mitä minulla nyt on, sanoisin että ehdottomasti mukaan. Siellä on tietoa ja siellä on ihmisiä, jotka ymmärtävät tilanteenne.
Tekstit: Elisa Kaartinen
Jokaisella on oikeus vaikuttaa
Tarvitsemme monenlaista vaikuttamistyötä, koska yhteiskunnallisia epäkohtia on paljon, ja ne voivat olla keskenään hyvin erityyppisiä. Minusta on hienoa, että nykyaikana aktivismi voi olla rohkeaa ja vaatia radikaaleja muutoksia, mutta silti kiinnitetään huomiota myös lempeyteen ja siihen, että erilaiset ihmiset voivat olla mukana.
Eri ihmisille sopii erilaiset vaikuttamisen muodot ja siksi on tärkeää, että on monia tapoja osallistua. Yhdenvertaisuutta lisää se, että käydään kriittisesti läpi jääkö joku ryhmä ulos, kenen ääni kuuluu ja kenen ei, ja että näitä esteitä myös aktiivisesti puretaan.
Pienemmälläkin porukalla voi saada muutoksia aikaiseksi! Kannattaa vain rohkeasti tarttua toimeen ja muistaa, että oikeus vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin kuuluu kaikille. On tärkeää osata määritellä selkeät ja konkreettiset tavoitteet. Parhaimmat vaikuttamisen muodot riippuvat tilanteesta. Mutta yleisellä tasolla poliitikkoja kohtaan toimii parhaiten joko koordinoidut isot kampanjat tai vaihtoehtoisesti henkilökohtaiset yhteydenotot.
Helsingissä meillä on vammaisneuvosto, jonka puheenjohtajana on vasemmistoliiton Sirpa Puhakka. Hänen kauttaan meidän valtuustoryhmämme on saanut aktiivisesti tietoa kaupunkitason kysymyksistä. Mutta yleisesti ottaen vammaiskysymykset jäävät helposti paitsioon.
Minusta on harmillista, jos vammaisia ihmisiä kuullaan vain niin sanotuissa vammaisasioissa. Meidän pitäisi varmistaa, että vammaisilla ihmisillä on mahdollisuus tulla kuulluksi kaikissa poliittisissa kysymyksissä.
Valitettavasti tällä hetkellä hallitus kohdistaa valtavat leikkaukset juuri järjestökenttään. Osalta jopa leikataan rahoitus kokonaan. Nämä leikkaukset ovat lyhytnäköisiä ja tulevat pitkällä aikavälillä kalliiksi. Toisaalta nykyään poliittisia päättäjiä on helpompi tavoittaa ja päätöksentekijät ovat aiempaa enemmän tilivelvollisia ihmisille sosiaalisen median kautta.
Mai Kivelä on vasemmiston kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu. Ennen poliitikon uraa hän toimi aktiivisesti yhteiskunnallisissa liikkeissä ja järjestöissä.
Kuva: Henri Salonen
