Turvallisemman tilan periaatteet Suomen CP-liitto ry:ssä
Turvallisemman tilan periaatteet koskevat Suomen CP-liiton tapahtumia, kursseja ja muuta toimintaa. Suomen CP-liiton tapahtumien tulee olla turvallisia ja yhdenvertaisia kaikille osallistujille.
Turvallisempien tapahtumien periaatteet koskevat tapahtumien osallistujia, henkilökohtaisia avustajia tai yleisavustajia, liiton työntekijöitä, yhteistyökumppaneita ja tapahtuman esiintyjiä. Osallistujat hyväksyvät periaatteet ilmoittautumisen yhteydessä.
Periaatteita päivitetään tarpeen mukaan.
Tapahtuman osallistujana:
- Huolehdi osaltasi, että keskustelussa kaikki saavat mahdollisuuden puhua ja tulla kuulluiksi.
- Yritä käyttää kieltä, joka on ymmärrettävää kaikille osallistujille.
- Kunnioita toisen kokemusta ja itsemäärittelyä. Älä yleistä omaa kokemustasi muita koskevaksi tai tee oletuksia toisten kokemuksista, elämäntilanteesta tai identiteetistä. Ota huomioon ihmisten erilaiset mielipiteet, uskomukset ja näkökulmat.
- Älä kuvaa tapahtumaan osallistuvaa henkilöä tai laita tietoa sosiaaliseen mediaan ilman hänen lupaansa, edes tietokoneen ruudulta.
- Älä häiritse ketään sanallisesti, koskemalla tai tuijottamalla. Kunnioita ihmisten fyysisiä ja emotionaalisia rajoja. Ei tarkoittaa aina ei.
- Älä puhu hyökkäävästi tai käytä henkilöön käyviä puheenvuoroja paikalla olevia tai tilaisuudesta poissaolevia kohtaan.
- Muuta käytöstäsi, jos toinen sitä pyytää. Pyydä tarvittaessa anteeksi.
- Jos kohtaat häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, kerro siitä tapahtuman vastuuhenkilölle.
- Kerro muusta avuntarpeestasi, toiveistasi tai palautteesta tapahtuman aikana, jotta työntekijät voivat korjata asian paikan päällä.
- Jos voit, puutu huomaamaasi häirintätilanteeseen. Pyydä häiritsijää lopettamaan ja osoita tukesi häirintää kokeneelle.
Mikäli turvallisemman tilan pelisääntöjä rikotaan
Jos osallistuja rikkoo turvallisemman tilan pelisääntöjä, häntä huomautetaan asiasta.
Mikäli sääntöjen rikkominen jatkuu tai on vakavaa, tapahtuman järjestäjillä on velvollisuus puuttua tilanteeseen ja tarvittaessa keskeyttää henkilön osallistuminen tapahtumaan joko tilapäisesti tai kokonaan.
Toistuvasta tai vakavasta sääntöjen rikkomisesta voi seurata osallistumiskielto kaikkeen liiton toimintaan ja tapahtumiin ja/tai poistaminen keskusteluryhmistä.
Ohjeistus koskee sekä etä- että kasvokkaisia tapahtumia.
Päivitetty 3.3.2025