Työssäni lastenpsykiatrina kohtaa hyvin monentyyppisiä lasten ja perheiden pulmia. Tavallisimpia lasten oireita ja ongelmia ovat ahdistuneisuus ja pelot (koskee jopa 10 prosenttia lapsista), käytös- ja aggressio-oireet (koskee noin 5–15 prosenttia lapsista) sekä keskittymisvaikeudet (koskee noin 5–10 prosenttia lapsista). Tällaiset oireet ovat hyvin tavallisia kaikilla lapsilla, mutta erityisen tavallisia ne ovat lapsilla, joilla on muita haasteita – ovat ne sitten fyysisen tai neuropsykiatrisen terveyden tai vaikkapa elämänolosuhteiden haasteita.
Erityislapsen vanhemmuus voi haastaa alusta lähtien eri tavalla kuin niiden lasten vanhemmuus, joilla ei ole erityistarpeita. Kaikki pienet lapset tarvitsevat hoitajaa lähes joka hetki. Voi kuitenkin olla vielä intensiivisempää sitoutua lapsen tarpeisiin silloin, kun hänen kasvuunsa ja kehitykseensä liittyy merkittäviä huolia, pelkoa sairauden tai vamman vaikutuksista tai arjen haasteita. Osa lapsista tarvitsee vielä kasvaessaankin kokoaikaista apua syömiseen, liikkumiseen, toiminnanohjaukseen tai leikkiin.
Erityistarpeisilla lapsilla nähdäänkin muita enemmän käytös- ja tunne-elämän oireita ja ongelmia. Tämä koskee esimerkiksi kokonaiskehitykseltään viiveisiä, lapsia, joilla on cp-vamma ja niitä lapsia, joilla on jonkinlainen aivoihin vaikuttava tila, kuten epilepsia, sairastettu infektio tai vaikkapa traumaattinen aivovamma. Näinpä on ymmärrettävää, että erityislapsen vanhemmuus voi haastaa muita enemmän lapsen käytöksen ja tunne-elämän tuen tarpeisiin liittyvissä asioissa.
Vaikeita tilanteita tulee eteen kaikille vanhemmille
Mitä ovat vaikeat tilanteet lapsen kanssa? Lastenpsykiatrin näkökulmasta vaikeita tilanteita ovat muun muassa sellaiset, joissa lapsi haastaa joko voimakkaan tunnereaktionsa tai vaikkapa väkivaltaisen käytöksensä takia, tai joissa vanhemmalle tulee itselleen hankala, kurja tai esimerkiksi ahdistunut olo lapsen toiminnasta. Tällaisiin tilanteisiin saattavat lukeutua hetket, joissa lapselle annetaan ohjeita tai lasta joudutaan kieltämään, tai sitten lapsen pitäisi tehdä asioita, joista hän ei pidä tai jotka pelottavat häntä.
Lapsen tunnereaktio edellä mainituissa tilanteissa voi olla hyvin voimakas. Esimerkiksi vielä alakouluikäinen, tavanomaisesti kehittynyt lapsi voi saada toisinaan raivokohtauksia. Näiden yhteydessä voi tavaraa lentää, tulee lyömistä, puremista tai potkimista, tai lapsi puhuu itsetuhoisesti tunnekuohunsa johdosta. Tai lapsi vaikuttaa olevan niin ahdistunut, itkuinen ja tolaltaan, että hänen rauhoittamisensa tuntuu vanhemmasta mahdottomalta. Mitä viiveisempi lapsi on kokonaiskehityksen tai tunne-elämän kehityksen osa-alueilla, sitä vaikeampaa hänen on osata toimia meidän aikuisten toivomalla tavalla, kun on ”iso tunne päällä”. Sama koskee sellaisia lapsia, joilla on vaikkapa neuropsykiatrisen erityisyyden takia hyvin iso tunneskaala tai jotka ovat vain persoonaltaan voimakkaan tulistuvia, nopeatempoisia tai toisaalta jumiutuvia.
Mitä tehdä vaikeassa tilanteessa lapsen kanssa?
Suomalaisen sanonnan mukaan vahinko ei tule kello kaulassa. Näin ei myöskään aina tule vaikea tilanne lapsen kanssa. Mutta silti on tärkeä muistaa ennakoinnin merkitys, jos vanhempana toivoo vaikeiden tilanteiden vähenevän arjessa. Kaikkien lasten kanssa – mutta erityisesti niiden lasten kanssa, joilla on erityispiirteitä – kannattaa ottaa käyttöön tunteita herättävien asioiden ennakointi sanallisesti, piirtämällä, leikkimällä ja/tai päiväohjelman avulla. Jos tulossa on vaikkapa rokotus, lapsi voi tarvita useita kertoja sen ääneen sanomista ja kuvien avulla näyttämistä, mitä on tulossa. Vaikka lapsi asian ymmärrettyään voikin näyttää kielteisiä tunteita, kuten pelkoa, ärtymystä tai pettymystä, ennakointi auttaa häntä kohtaamaan varsinaisen vaikean tilanteen, eli tässä tapauksessa rokotuksen helpommin. Ennakointi kannattaa siis ottaa osaksi perheen arkea.
Joskus ennakoinnista riippumatta lapselle tulee hyvin voimakas tunnekuohu aivan yhtäkkiä. Nämä voivat olla niin äkillisiä tilanteita, että vanhempikin tuntee hetken neuvottomuutta eikä osaa heti toimia. On normaalia, että tällaisissa tilanteissa myös aikuisen aivojen stressivastesysteemi aktivoituu. Tällöin aikuisessakin voi nousta kehollisten reaktioiden, kuten sykkeennousun ja hengityksen kiihtymisen ohella vaikkapa ärtymyksen tunteita, pelkoa tai ahdistusta. Joidenkin tekee mieli poistua tilanteesta – tällöin kyseessä on pakoreaktio, ja toisten taas tekee mieli huutaa – tällöin kyseessä on taistele-reaktio. Vaikka tilanne tuntuisi vaikealta, olisi hyvä, jos aikuinen kykenisi pysyttelemään mahdollisimman rauhallisena, laskemaan omaa vireystilaansa ja ajattelemaan, että tästäkin selvitään. Lapsi nimittäin tarvitsee rauhallisen aikuisen tuomaa turvaa ja tunnesäätelyapua ihan konkreettisesti tunnekuohussa ollessaan. Vihainen tai todella ahdistunut aikuinen ei pysty rauhoittamaan lasta.
Tilanteet pitää ensin turvata, sitten jutellaan
Vaikeassa tilanteessa lapsen kanssa on kaikkein tärkeintä aivan ensin varmistaa kaikkien tilanteessa olevien ihmisten turvallisuus. Se tarkoittaa, että jos lapsi tai nuori satuttaa itseään tai muita, rikkoo tavaraa tai uhkaa näillä, aikuinen ottaa tilanteen haltuun ja huolehtii, että uhat eivät toteudu. Aikuinen antaa lapselle lyhyet, selkeät ohjeet: ”istu alas!”, ”älä lyö!” ja niin edespäin. Ohjeet toistetaan muutaman kerran, ja lasta pyritään näin auttamaan hillitsemään käytöstään. Jos tämä ei auta, ja lapsi jatkaa uhkaavaa tai väkivaltaista käytöstä, häntä voidaan ohjata johonkin sopivaan, turvalliseen paikkaan tai tilaan rauhoittumaan aikuisen valvonnassa. Pienen lapsen voi toki napata syliin rauhoittumaan.
Viimesijaisin keino tilanteen jatkuessa vaarallisena on fyysinen rajaaminen eli kiinnipito, jolla turvataan lasta, kunnes pahin tunnekuohu helpottaa ja vaarallinen toiminta väistyy. Kiinnipito on kuitenkin hyvin voimakas puuttuminen itsemääräämisoikeuteen, ja sitä tulisi käyttää vain tilanteissa, joissa ei ole muita vaihtoehtoja. Kuitenkin meidän aikuisten vastuulla on huolehtia, että lapsi ei joudu vaaraan, joten joskus kiinnipito on välttämätön. Tällaisten tilanteiden jälkeen lapsen kanssa tulisi keskustella tai vaikka piirtää auki ihan rauhassa, mitä rajaamistilanteessa tapahtui. Keskustelujen aika ei kuitenkaan ole vielä silloin, kun lapsi on pois tolaltaan, vaan vasta kun kaikki ovat rauhoittuneet.
Arjen tunnesäätelykeinojen vinkkilista
Kun tilanne on pysäytetty siten, että kukaan ei ole vaarassa ja pahin tunnekuohu on väistymässä, voidaan lasta auttaa rauhoittumaan erilaisten tunnesäätelykeinojen avulla. Tunnesäätelykeinoja on todella monenlaisia, ja jokaisen on hyvä haeskella niistä itselleen parhaiten sopivia.
Seuraavassa on vinkkilista kotona helposti kokeiltavista tunnesäätelykeinoista. Näitä voit harjoitella ensin itse, ja etsiä sitten lapsen kanssa hänelle mieluisia keinoja.
Näiden keinojen myötä toivotan sinulle paljon voimia ja iloa vanhemmuuteen. Muista, että vanhemmuus on maratoni eikä pikamatka. Kaikki se työ, jonka vanhempana nyt teet erityislapsesi hyväksi, maksaa itsensä takaisin myöhemmin.
Muista myös, että sinä riität vanhempana. Voit ja osaat auttaa lastasi oppimaan paljon hyödyllisiä taitoja, joihin kuuluvat myös tunteiden ja käytöksen säätelytaidot.
Tunnesäätelykeinoja kokeiltaviksi:
- Palleahengitys tai hengitysharjoitukset
- Kymmeneen tai sataan laskeminen
- Maadoitusharjoitus aistiärsykkeisiin keskittyen
- Lihasten tietoinen jännittäminen ja rentouttaminen vuorotellen
- Jääpalan pitäminen suussa, kylmän veden valuttaminen käsille, tulinen karkki tai muu voimakas mutta turvallinen ärsyke
- Fyysinen tekeminen, kuten hyppiminen, korttelin ympäri juokseminen, yleisliike, punnerrukset, puutarhatyöt
- Sanomalehden repiminen, hernepussin heittely (esimerkiksi sopivaan kohtaan seinässä) tai stressipallon puristelu
- Musiikin kuuntelu, instrumentin soittaminen, laulaminen tai hyräily
- Digipelien pelaaminen, lukeminen
- Palapelit, älypelit
- Muovaileminen ja piirtäminen
- Myönteiset tai rauhoittavat ajatukset (”ei hätää”, ”kaikki järjestyy”)
- Hyvää oloa tuottavat mielikuvat, kuten ”mielipaikka”-tai turvapaikka-harjoitukset
- Myönteiset mielikuvat siitä, miten asiat olisivat, jos ne olisivat hyvin
Riikka Riihonen
lastenpsykiatrian EL, LT, lasten ja nuorten kognitiivinen psykoterapeutti
Artikkeli on julkaistu 18.5.2022.
