MC Cepari räppää suunsa puhtaaksi

Mika Leminen, 24, tunnetaan paremmin artistiminänsä kautta. MC Cepari käsittelee rapriimeissään tabuiksikin miellettyjä aiheita, kuten vammaisiin kohdistuvaa vihaa, ableismia ja vammattomiin kohdistuvaa vihaa ja turhautumista.

Pyysit, että tässä haastattelussa keskitytään enemmän musiikkiisi, sillä aiemmissa antamissasi haastatteluissa huomio on kiinnittynyt enemmän vammaisuuteen ja henkilökuvaasi. Mistä luulet tämän johtuvan?

– Kun valitsee artistinimekseen ”MC Cepari” ja tekee provoisoivia lauluja vammaisuuteen liittyen, ei ole ihme että haastatteluissakin puhutaan ensin siitä. Itse musiikista puhuminen on jäänyt haastatteluissa vähemmälle muihin uusiin artisteihin verrattuna. Luulen, että tämä johtuu siitä, että minulla on erilainen tarina ja erilaista kerrottavaa kuin useimmilla muilla artisteilla vamman takia. Erilaisuus on kiinnostavaa.

– Miksi vammaisuus ja oma lähestymistapani biisintekoon on sitten kiinnostavaa? Näen pari syytä. Vammaisuudesta tai vammaisten oikeuksista ei vieläkään puhuta paljon medioissa tai muualla, ei esimerkiksi niin paljon kuin rodullistettujen tai HLBT+-ihmisten oikeuksista. On todella tärkeää, että Yhdysvalloissa Black Lives Matter -liikkeen avulla on noustu poliisiväkivaltaa vastaan. Yhtä tärkeää olisi kuitenkin huomioida tilastollisesti ylikorostunut mustiin vam-maisiin ihmisiin kohdistuva poliisiväkivalta.

– Toinen syy on se, että vahvan ja räävittömän, suunsa puhtaaksi puhuvan ja vammaisen ihmisen arkkityyppi puuttuu valtamediasta. En itse ainakaan ole nähnyt mediassa oman artisti-minäni kaltaisia vammaisia hahmoja ennen Pertti Kurikan Nimipäiviä. Yleensä lehtien vammaiskuva on joko surullinen uhri tai iloinen inspiraatio. Tämä vammaiskuva saattaa johtua siitä, että nämä kuvat on ollut helppo syöttää vammattomalle valtaväestölle.

Mikä innosti sinut alun perin tekemään sanoituksia ja säveltämään?

– Yläasteella aloin töhertämään riimejä vihkoon kun tunneilla oli tylsää. Se oli hauskaa ajanvietettä ja oiva pakokeino. Vaikka olin hyvä oppilas, en viihtynyt koulussa kovin hyvin koululuokkani takia. Kaikenlaista metelöintiä ja kiusausta tapahtui luokassa koko ajan. Lukion ekalla luokalla sitten tein ensimmäisen oman sävellykseni käyttäen Guitar Pro 6 -ohjelmaa nuotittamiseen. Tein myös silloin ensimmäisen kokonaisen sanoitukseni. Laulu oli englanninkielinen rock-biisi ja se kertoi viikatemiehen (kuoleman) kanssa väittelystä.

Miten kuvailisit itseäsi muusikkona?

– Ekat julkaisuni ovat olleet rap metallia, tai siksi olemme tuottajani kanssa sitä kuvailleet. Halusimme kuitenkin tehdä erilaista rap metallia, kuin mitä 90-luvun lopun numetal edusti. Haimme vaikutteita doom metallin puolelta ja toisaalta death- ja black metallin puolelta. En ole genrepuristi, eli voisin räpätä tai laulaa monenlaisten biittien päälle. Rap metal tuntui ekoilla julkaisuilla hauskalta, mutta haluan ehdottomasti kokeilla muitakin tyylejä, kuten emotrappia ja pop-punkia. Pidän myös perinteisistä hip hop biiteistä ja uudemman trapin biiteistä. Biitin isoin tehtävä on mielestäni tukea biisiä ja räppäystä sekä luoda musiikillinen tunnelma räpin ympärille. Erilaiset biitit toimivat erilaisiin sanoituksiin. Ajattelin aiemmin, että olen itse sisältö edellä menevä räppäri. Sittemmin on tullut kokeiltua myös muunlaisten biisien tekoa. Pääasia on, että tavoiteltu tunnelma välittyy kuulijalle.

– Haluan olla kokonaisvaltainen muusikko ja vaikuttaa myös biitteihini, en pelkästään räpätä. Olen ollut mukana omien biittieni tekoprosessissa ja aion olla jatkossakin. Tänä keväänä olen myös ottanut musiikin tuottamista haltuun, kun aiemmin olen vain säveltänyt.

Kenelle teet musiikkiasi?

– Teen musiikkia tällä hetkellä pääasiassa itselleni. Koska kuitenkin tavoittelen ammattimaista tekemistä, pitää miettiä yleisöäkin. Yksi yleisön osa on muut vammaiset ihmiset. Ensimmäinen EP:ni oli ehkä selvimmin tälle yleisölle tarkoitettu. Toisaalta halusin tuoda omia ongelmiani esille myös vammattomien korviin, koska halusin herättää vammaisuudesta keskustelua. Räppiä kuuntelevat on yksi yleisö, toinen on rockin kuuntelijat. Jatkossa haluaisin tehdä myös kaupallisempaa musiikkia, jolloin helpoin reitti on laajentaa kohderyhmää ja tehdä selvästi jotakin kaupallisempaa tyyliä, kuten nyt nousussa olevaa emotrappia.

Mistä löydät inspiraation teksteihisi?

– Ideoita lauluihin on joka puolella. Lauluntekijän ammattitaito on siinä, että muokkaa ideoista kokonaisia lauluja. Minulle ideat tulevat aika satunnaisesti. Välillä esimerkiksi kävelylenkillä mieleen juolahtaa jokin hieno tai hauska riimipari, josta alan rakentamaan säkeistöä ja biisiä. Välillä jostain elämäni tapahtumasta tai tilanteesta syntyy halu tehdä laulu aiheesta. Olen myös huomannut, että inspiraatio tulee useimmiten vain aloittamalla kirjoittamaan. Kun alitajunta on toistojen kautta tottunut räppitekstien keksimiseen, kelvollisen räppisäkeistön pystyy tuottamaan suhteellisen helposti. Välillä sitten kelvollisen säkeistön sijasta tuleekin hyvää tekstiä.

Lyriikkasi ovat hyvin omakohtaisia ja käsittelevät vammaisuuteen liittyviä aiheita kuten ableismia, vammaisiin kohdistuvaa vihaa tai sitä, kuinka vaikeaa on löytää töitä. Miltä tuntuu esittää henkilökohtai- sia tekstejä koko maailmalle?

– Aluksi laulujen julkaiseminen ja esittäminen jännitti enemmän, nykyään vähemmän. Tekstit ovat henkilökohtaisia, mutta eivät kerro koko kuvaa elämästäni. Omien laulujeni puhujat ovat usein kärjistettyjä ja harkittuja versioita itsestäni. Pystyn erottamaan artistiminäni ja tavallisen minäni. Vaikka räpissä käytetään yleensä minäkertojaa, iso osa räppäreistä myös liioittelee ja kertoo myös keksittyjä juttuja ja tarinoita.

Millaisia aiheita haluaisit käsitellä seuraavaksi?

– Olen tehnyt monia demoja ensimmäisen levyn julkaisun jälkeen ja hakenut omaa taiteellista suuntaa. En halua tehdä jatkuvasti kantaaottavaa räppiä tai räpätä koko ajan vammaisaiheista, koska olen muutakin kuin vammainen. Olen silti tehnyt biisejä esimerkiksi vammattomiin kohdistuvasta vihastani ja turhautumisesta heihin. Kutsun tätä tunnetta ablevihaksi yhdessä demossani. Kiteytettynä, biisintekoni on jatkuvaa etsimistä ja se on hyvä. Juuri nyt melodinen räppääminen innostaa myös paljon.

Mitä räppääminen sinulle antaa?

– Räppääminen antaa minulle itseluottamusta, alustan jakaa ajatuksia ja tunteita sekä näyttää, että osaan jotain hyvin. Se antaa myös hauskaa, luovaa ja tavoitteellista tekemistä. Räpätessä saan olla se kova jätkä, joka sisimmässäni olen, mutta mikä ei aina välity puhevammani takia. Saan myös räpissä käsitellä aiheita, joita en muuten käsittelisi ja sanoa asioita kärkkäämmin kuin tavallisessa puheessa sanoisin. Muutan minääni mielestäni parempaan suuntaan, kun räppään. Lisäksi räppääminen on jo antanut mahdollisuuksia puhua tärkeistä asioista kuuntelevalle yleisölle ja keikat auttavat toisaalta tloudellista puolta. Se on myös hieno fiilis kun saa hyvän biisin, äänityksen tai keikan tehtyä! Voi mennä nukkumaan ajatellen, että tänään sai jotain uutta aikaan.

Millaista palautetta olet saanut?

– Kasvotusten olen saanut ihmisiltä lähes pelkästään hyvää palautetta. Netissä tulee aina välillä trolleilta tyhmää palautetta, mutta kun niihin vastaa ja kysyy, mihin varsinainen palaute kohdistuu, yleensä trollit eivät vastaa suoraan vaan jatkavat vain ärsyttämistä.

– Ymmärrän hyvin, että jotkut eivät tykkää rap metallista tyylilajina, eivät pidä äänestäni tai eivät halua kuunnella tavallista huonommin artikuloitua räppiä. Lisäksi netissä on porukoita, jotka yksinkertaisesti vihaavat tai esittävät vihaavansa vammaisia tai sitten ovat kateellisia siitä, että vammainen henkilö tekee parempaa musiikkia kuin he tekevät vammattomina. Nykyään otan lähinnä kasvotusten palautteen oikeasti vastaan enkä lue nettipalautetta vakavasti.

Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?Asun jossain päin Suomea ja teen työkseni musiikkia, muuta taidetta ja kirjoitustöitä. Keikkailen aina välillä, mutta ison osan ajasta vietän studioilla. Olen oppinut myös musiikin tuottamista. Lisäksi olen edelleen fyysisesti tosi aktiivinen. En välttämättä vielä mieti perheen perustamista, mutta ajatus on mielessä jossain vaiheessa, kunhan oikea tyyppi sattuu eteen ja taloudelliset asiat ovat kunnossa. Teen työkseni asioita joista tykkään, ja vapaa-ajalla minulla ei ole liikaa stressiä työasioista. On esimerkiksi aikaa lukea ja katsoa tv-sarjoja.

MC CEPARI aka MIKA LEMINEN

Ikä: 24
Koulutus: Ylioppilas, melkein valmis liiketalouden tradenomi.
Kotoisin: Syntynyt Yhdysvaltojen Wisconsinissa. Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Tuusulan Kellokoskella.
Asuinpaikka: Kellokoski
Musiikilliset esikuvat: Teininä kuuntelin rock- ja metallimusiikkia (Black Sabbath, Avenged Sevenfold). Lukiossa hip hop tuli näiden tyylilajien rinnalle, ensin Eminemin ja myöhemmin battleräpin ja tiettyjen YouTube- kanavien kautta. Nykyään kuuntelee eniten perinteistä hip hopia, uudempaa emotrapia ja pop-punkia. Perinteisen hip hopin puolelta suurin esikuvani on Ice Cube, jonka räppi on kovaa, välillä kantaaottavaa, mutta aina myös hauskaa. Suomiräpin puolelta kestosuosikkeja ovat Mercedes Bentso, Steen1, Pyhimys ja Ruudolf.

Teksti ja kuva:
Lissu Kiviniemi

---