Huhtikuussa tiede- ja kulttuuriministerinä aloittanut keskustan Petri Honkonen toteaa CP-lehdelle, että yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää laajoja ennakoivia toimia, ei ainoastaan puuttumista syrjintätapauksiin.
Millaisia toimia aiotte tehdä tiede- ja kulttuuriministerinä edistääksenne yhdenvertaisuutta?
– Kaikkien yhdenvertainen ja tasa-arvoinen mahdollisuus liikkua ja urheilla on periaatteellisesti laajaa hyväksyntää herättävä periaate liikunnan ja urheilun eri foorumeilla. Valtionavustusten yleisissä perusteissa yhtenä, merkittävänä kriteerinä on ollut yhdenvertaisuusnäkökulmien entistä tarkempi huomioon ottaminen. Esimerkiksi liikuntapaikkarakentamisen avustuksissa esteettömyys ja saavutettavuus on yksi avustusta puoltava kriteeri. Samoin liikuntajärjestöjen yleisavustuksen yhdeksi kriteeriksi on lisätty yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmien velvoite. Laadun takaamiseksi suunnitelmista on pidetty myös avustuksen saajille koulutusta. Yhdenvertaisuuden huomiointi näkyy vahvasti myös seuratoiminnan kehittämistuessa ja liikunnallisen elämäntavan kehittämisavustuksissa. Yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää laajoja ennakoivia toimia, ei ainoastaan puuttumista syrjintätapauksiin. Keskeisintä on, että yhdenvertaisuuden edistämisvelvoite otetaan huomioon kaikessa liikuntasektorin toiminnassa ja avustusten jaossa.
– Selvitystemme mukaan yksi havainto liittyy kuntatasolla soveltavan liikunnan suunnittelun, seurannan ja koordinoinnin järjestelmiin. Soveltavan liikunnan palvelujen toimivuus edellyttää liikuntapaikkojen esteettömyyttä ja saavutettavuutta ja palvelujen ylläpito ja kehittäminen edellyttävät yhteistyötä ja toiminnan koordinointia monien muiden eri toimijoiden kanssa, usein myös muiden kuntien. Selvitystemme mukaan soveltavan liikunnan harrastamista auttaa myös se, jos päättäjät sitoutuvat soveltavan liikunnan tavoitteisiin ja soveltavaa liikuntaa käsittelevillä suunnitelmilla on toimiva seurannan järjestelmä.
– Näiden ylläkuvattujen toimien edistämisessä ja käytäntöön saattamisessa aion olla aktiivinen.
Lainsäädännön näkökulmasta lasten ja nuorten harrastamisessa tulee huomioida tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus, monikulttuurisuus sekä yhteisöllisyys. Miten koette, että yhdenvertaisuus toteutuu lasten ja nuorten kohdalla, joilla on toimintarajoite?
– Olemme selvitysten tuloksena saaneet hyvän, mutta tuloksellisesti harmillisen tiedon siitä, että vammaiset henkilöt liikkuvat ja harrastavat liikuntaa keskimäärin muuta väestöä vähemmän. Esimerkiksi neljännes lapsista ja nuorista, joilla on liikuntarajoite, liikkui suosituksen mukaan, kun taas vammattomista lapsista ja nuorista reilu kolmannes. Koronapandemian aikana nuorilla, joilla on toimintarajoitteita, liikkuminen on vähentynyt muita nuoria yleisemmin. Puolet toimintarajoitteisista aikuisista harrastaa ulkoilua tai liikuntaa vähintään kerran viikossa, muusta väestöstä kolme neljäsosaa. Ulkoilua tai liikuntaa harrastamattomien määrä on noin kolmannes (muusta väestöstä noin kymmenesosa).
Kuvaaja: Laura Kotila/Valtioneuvoston kanslia
CP-lehti
– Tilanteen parantamiseksi tarvitsemme vahvaa hallinnonalojen yhteistyötä niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla ja toimenpiteitä asian edistämiseksi.
– Sanna Marinin hallituksen poikkihallinnollisena tavoitteena on liikunnallisen aktiivisuuden nostaminen kaikissa ikä- ja väestöryhmissä. Liikkumisen lisääminen on koko valtionhallinnon yhteinen asia ja siihen tarvitaan kaikkien ministeriöiden hallinnonalojen toimia. Tästä syystä vuonna 2020 perustettiin opetus- ja kulttuuriministeriön johtamana Liikuntapolitiikan koordinaatioelin (LIPOKO) koordinoimaan ja viemään eteenpäin liikkumisen edistämisen toimia valtioneuvostotasolla. Sen toimintasuunnitelman päätavoitteisiin sisältyy esteettömyyden parantaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen. Toimintasuunnitelman mittavat 126 toimenpidettä sisältävät lukuisia yhdenvertaisuuden ja erityistä tukea liikkumiseensa tarvitsevien aseman parantamiseen liittyviä toimenpiteitä.
Moni paraurheilija on nostanut esiin, että urheilukentällä esiintyy yhä syrjiviä käytäntöjä, joihin ei olla valmiita puuttumaan vaikka niitä tuodaan esiin. Kuten uimari Meri-Maari Mäkinen toteaa: ”Sanoja ja kiitoksia kuulee, mutta kun on tekojen aika, niihin ei pystytä”.
– Ymmärrän Meri-Maarin toteamuksen. Valitettavasti on tunnustettava, ettemme ole vuosien saatossa edenneet asiassa riittävästi. Tunnustettava on myös se, että osin olemme menneet jopa huonompaan suuntaan.
– Sanojen muuttaminen teoiksi lähtee arjen pienistä asioista. Tosiasioiden tunnustaminen on yksi niistä. Siksi syrjivät käytännöt tulee nostaa vahvasti esille. Se on ainoa keino asioiden parantamiseen.
CP-liiton sidosryhmille tehtyyn kyselyyn (2022) vastanneista ammattilaisista suurin osa arvioi, että lasten, joilla on vamma, mahdollisuudet harrastaa itselleen mieluisaa liikuntaa olivat huonot. Miten tilannetta voitaisiin parantaa?
– Liikkumisrajoitteisten lasten ja nuorten tulee olla mahdollista toimia yhteisöissään yhdenvertaisesti muiden lasten ja nuorten kanssa. Jotta tämä onnistuisi, tarvitaan oikea-aikaista ja ennakoivaa toimintaa koko palvelujärjestelmässämme. Toimivan ympäristön lisäksi tarvitaan muun muassa apuvälineitä, riittäviä liikkumista tukevia palveluita ja henkilökohtaista apua. Koulun ohella kuntoutuspalveluilla on tärkeä tehtävä lapsen ja nuoren kehittymisessä. Vanhemmilla ja muilla huoltajilla on erityisen tärkeä rooli toimintarajoitteisten lasten ja nuorten harrastustoiminnassa. Heidän tukitoimensa ovat merkittävät, sillä 85 prosentilla vähintään yksi huoltaja on tavalla tai toisella mukana harrastuksessa.
Saman kyselyn perusteella aikuisten harrastusmahdollisuudet ovat hiukan paremmat kuin lapsilla, mutta tulokset osoittavat silti, että toimintarajoitteisten henkilöiden mahdollisuudet harrastaa itselleen mieluisaa lajia ovat huonot.
– Liikunnan harrastamisen motiivit ovat toimintarajoitteisilla lapsilla ja nuorilla pääpiirteittäin hyvin samanlaisia kuin Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksessa. Harrastamisen tulee olla kivaa ja tuottaa iloa ja onnistumisen kokemuksia sekä mahdollistaa kaverien saaminen mukavassa vapaa-ajan vietossa. Kilpailulliset ja huippu-urheilulliset tavoitteet ovat toissijaisia. Liikuntaa harrastavat toimintarajoitteiset lapset ja nuoret kertovat tärkeimpien harrastamisen motiivien täyttyvän varsin hyvin, mutta kustannukset ja ohjauksen tai valmennuksen taso eivät vastaa toivottua.
– Aikuisilla pätee samat motivaatiotekijät liikkumiseen kuin lapsilla, mutta liikkumismuodot saattavat vaihtua, ja mukaan tulee arkiliikunnan ja yksin liikkumisen tavat. Arkiliikkumista olisikin tuettava esimerkiksi erilaisten alennuskorttien ja liikunnallisten apuvälineiden saannin kautta.
Liikunnan lisääminen parantaa toimintakykyä sekä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Tämä lisää itsenäisyyttä arjessa ja säästää yhteiskunnan resursseja esimerkiksi avuntarpeen vähentymisen kautta. Osa kunnista tukee toimintarajoitteisia henkilöitä, heidän avustajiaan tai omaishoitajia esimerkiksi mahdollistamalla ilmaisen pääsyn uimahalleihin. Käytännöt vaihtelevat kuitenkin kunnittain. Voisiko käytäntöjä valtakunnallistaa?
– Vammaisten henkilöiden toimintakyvyn, liikkumisen ja liikunnan edistäminen edellyttää laajaa poikkihallinnollista yhteistyötä. Vammaisten henkilöiden ihmisten arki kuluu suurelta osin liikuntahallinnon ulottumattomissa ja muiden hallinnonalojen vaikutuspiirissä, kuten esimerkiksi vammaispalveluissa. Vammaispalveluiden tavoitteena on tukea muun muassa vammaisten henkilöiden työ- ja toimintakykyä, osallisuutta ja osallistumista, yhdenvertaisuutta, itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeutta sekä poistaa niiden toteutumiseen liittyviä esteitä. Kaikkien näiden edellä mainittujen tavoitteiden edistäminen edellyttää myös vammaisten henkilöiden fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan tukemista ja edistämistä. Alennuskorttien osalta käytännöt vaihtelevat ja käytäntöjä olisi edelleen kehitettävä ja yhtenäistettävä.
Voisiko toimintarajoitteisille kehittää samantyyppistä tukitoimintaa (vapaaehtoisia avustajia, maksuttomia kulttuuripalveluja) kuin ikääntyneille on jo olemassa, jotta he pääsisivät matalammalla kynnyksellä nauttimaan kulttuurista?
– Tämä on hyvin tärkeä aihe, johon on myös kiinnitetty huomiota. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön asettama Kulttuurihyvinvoinnin yhteistyöryhmä (2020–2023) keskittyy laaja-alaisesti taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden edistämiseen: jokaisella tulisi olla oikeus ja tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua taide- ja kulttuuritoimintaan elämän eri vaiheissa.
Liikuntaharrastuksissa viime vuosina ajatuksena on ollut inkluusio: toimintarajoitteiset halutaan harrastamaan samoihin ryhmiin kuin vammattomat. Ajatus on kaunis, mutta kohderyhmämme ja heidän kanssaan työskentelevät ovat tuoneet esiin monia huolia.
– Integraatio- ja inkluusiokehityksessä hallinnon ja alan muiden toimijoiden (järjestöt, asiantuntijat) vuoropuhelu on tärkeässä osassa soveltavassa liikunnassa ja vammaisurheilussa. Kuitenkin näkisin tässä olevan vielä parantamisen varaa muun muassa seurannan osalta. Järjestöillä ja alan asiantuntijoilla on valmiuksia valmistella yhdessä hallinnon kanssa soveltavassa liikunnassa käytettäviä käsitteitä, tavoitteita ja mahdollisia toteuttamistapoja, jopa jonkinlaista tiekarttaa tulevaan. Valmiuksia yhteistyöhön löytyy myös seurannan ja arvioinnin alueella. Näiltä osin soveltavan liikunnan toimijat poikkeavat liikuntakulttuurin muista toimijoista. Integraation ja inkluusion kehitystä on seurattava ja tehtävä myös muutoksia, jos halutut tulokset eivät vastaa tavoitteita. On tärkeää, että integraation ja inkluusion tukitoimet ovat riittävät, ja kehitys ei johtaisi vain tietyn vammatason- tai -ryhmän tilanteen paranemiseksi toisten jäädessä väliinputoajiksi.
– Soveltavan liikunnan ymmärtäminen myös sivistykselliseksi perusoikeudeksi harrastus- ja kuntoilumielessä on jäänyt taka-alalle. Myös liikkumis- ja toimintarajoitteisille liikunta on tärkeää vain liikunnan itsensä takia: liikkua halutaan, koska liikunta on mukavaa ja elämää kannattelevaa.
Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Miten malli on onnistunut yhdenvertaisuuden näkökulmasta?
– Harrastamisen Suomen mallin toimivuutta seurataan ja arvioidaan systemaattisesti, mutta työ on kuitenkin vielä alkuvaiheessa. Selvää on, että mallia tullaan tarvittaessa kehittämään saatujen tulosten pohjalta.
– Kuntien koordinaattoreiden ja harrastusten järjestäjien kanssa käydyissä keskusteluissa on tullut esille, että tukea tarvitseville lapsille tarjotaan harrastusmahdollisuuksia. Sen sijaan toiminnan laadusta ja laajuudesta tarvitaan lisätietoa.
Korona-aikana vammaiset suojeltiin eristämällä laitoksiin. Pääsy harrastuksiin tai kulttuurin pariin katkesi kokonaan. Mitä tästä opimme? Millainen korjausliike olisi nyt paikallaan?
– Tässä olemme yhteisen haasteen edessä. Liikkuja-kyselyyn vastanneista toimintarajoitteisista henkilöistä puolet ilmoitti liikunnan harrastamisen vähentyneen koronakriisin seurauksena, mikä on suurempi muutos kuin väestöllä keskimäärin. Erot eri liikkujien välillä olivat suuret. Oletettavasti ne, joilla oli hyvä liikuntamotivaatio ja liikuntarutiinit, löysivät paremmin korvaavia liikuntamuotoja myös kriisiaikoina. Vastausten perusteella voi kuitenkin arvioida, että liikuntapaikkojen sulkeminen ja ohjatun liikunnan alasajo kohdistuivat voimakkaimmin niihin, joiden harrastaminen vaatii eniten erityistä tukea ja sovellettua liikuntaympäristöä. Siten esimerkiksi ne, joilla on useita rajoitteita, ovat haastavammassa asemassa.
Oikeus kulttuurin ja sivistyksen maailmaan on tässä maailman ajassa äärimmäisen tärkeää. Kulttuuri, taide, sivistys ja liikunta kasvattavat resilienssiä, yksilön omia voimavaroja. Ne tukevat jaksamista ja uskoa tulevaan. Pidämmekö riittävästi huolta siitä, että yhteiskunnan kaikilla yksilöillä olisi mahdollisuus kulttuurin pariin?
– Se on juuri näin. Kulttuurin, taiteen, sivistyksen ja liikunnan moninaisia positiivisia vaikutuksia ei voi ylikorostaa. Näiden kaikkien
tarjonta tulee olla sellaista, että kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus päästä nauttimaan ja
siten myös päästä kasvamaan ihmisenä. Tästä meidän on huolehdittava ja se on jatkuvaa työtä.
