Vuonna 2015 Ivanin perhe nousi lentokoneeseen Ukrainassa mukanaan 40 euroa ja toisensa. He suuntasivat kohti hyytävää kylmyyttä ja joulupukkia. Kohti maata, jonka he olivat kuulleet tarjoavan parasta vammaiselle lapselleen.
Ukrainalaisten Oleksandr Husarenkon ja Anna Tsepkovskan perheen esikoinen Ivan syntyi Keski-Ukrainassa Pultavan kaupungissa ennenaikaisesti raskausviikolla 32. Lääkäri kertoi Ivanin jäävän henkiin, jos lapsi selviää seuraavista kolmesta päivästä. Vanhempien suureksi helpotukseksi näin tapahtui.
Kuuden kuukauden ikäisenä lääkärintarkastuksessa Ivan ei pysynyt ongelmitta suorassa ja hänen alaraajansa olivat voimattomat. Lääkäri kertoi tämän viittaavan cp-vammaan. Husarenkolle ja Tsepkovskalle cp-vamma ei ollut entuudestaan tuttu. Ukrainassa vammaisuus on vaiettu ja näkymätön asia.
– Vammaisuuden piilottelu on perua Neuvostoliiton ajoilta. Edelleen Ukrainassa vammaisia lapsia piilotetaan ja suljetaan laitoksiin. Vammaisuus ei näy yhteiskunnassa ja siksi sitä ei ole pidetty normaalina. Jos kuljimme Ivanin kanssa pyörätuolilla jossain, ihmiset olivat ihmeissään ja saattoivat ottaa kuvia. Tuntui kuin olisimme eläintarhassa. Kokemus oli vanhempana todella epämiellyttävä, Ivanin isä Oleksandr Husarenko kertoo.
– Tiedämme tarinoita perheistä, joissa äidit ulkoilevat vammaisten lapsiensa kanssa öisin pimeällä, turvassa ihmisten katseilta ja mielipiteiltä.
Vanhemmat kokivat Ukrainassa yleiset asenteet vammaisuutta kohtaan raskaina ja lisäksi kohtasivat syyllistämistä.
Myös kuntoutuksen saaminen Ivanille osoittautui haasteelliseksi. Vammaisille suunnatut palvelut ja kuntoutus ovat Ukrainassa maksullisia. Lisäksi vanhempien tulee itse etsiä lapsen tarvitsemat palvelut ja kuntoutusta toteuttavat tahot. Rahoitusta kuntoutukseen voi hakea vapaaehtoistoimijoiden kautta, jotka keräävät rahaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa järjestetyillä kampanjoilla.
Ivanille järjestyikin kuntoutusta vapaaehtoistoimijoiden avulla. Tilanne kuitenkin muuttui, kun Itä-Ukrainan sota syttyi vuonna 2014. Tämän jälkeen kaikki kerätyt rahat ja avustukset suunnattiin armeijalle. Ivan jäi ilman kuntoutusta ja perhe alkoi miettiä lähtöä toiseen maahan.
Matka Suomeen
Husarenko ja Tsepkovska olivat kuulleet Tsepkovskan Suomessa asuvalta lapsuudenystävältä, että täällä on hyvät palvelut ja tukijärjestelmä Ivanin kaltaiselle lapselle. Tieto riitti perheelle, ja vanhemmat alkoivat valmistella Suomeen lähtöä: he myivät autonsa ja omaisuuttaan sekä maksoivat velkansa. Kerätyillä rahoilla ostettiin lentoliput Suomeen ja perhe lähti matkaan.
– Lähdimme vieraaseen ja meille tuntemattomaan maahan mukanamme lapsi, jolla on vamma, ja taskussa 40 euroa. Se oli uskomatonta. Käytimme viimeiset rahamme lentolippuun, Husarenko kertoo.
Vanhemmat tiesivät etukäteen Suomen olevan joulupukin kotimaa ja he olivat kuulleet, että maassa olisi hyytävän kylmä. Saapuminen Suomeen heinäkuussa 2015 oli ikimuistoinen.
– Hämmästyimme astuessamme ulos lentokoneesta, sillä Suomessa olikin yhtä lämmin kuin Ukrainassa. Koimme myös ensimmäistä kertaa yöttömiä öitä, vanhemmat kertovat hymyssä suin.
Tsepkovskalla ja Husarenkolla on päällimmäisenä muistona saapumisestaan Suomeen kiitollisuus vastaanotosta. Turvapaikanhakijoina he saivat kodin, ruokaa, vaatteita sekä muuta käyttörahaa. He kokivat, että heitä haluttiin auttaa ja että Ivanin erityistarpeet otettiin huomioon.
Uuden elämän opettelua
Sopeutuminen Suomeen ei ole tapahtunut yhdessä yössä eikä vuodessa, vaan on vaatinut vanhemmilta paljon. Oleskelulupaprosessi saapumisen jälkeen oli raastava. Ukrainassa Oleksander Husarenko työskenteli poliisin palveluksessa ja Anna Tsepkovska sosiaalityöntekijänä. Suomeen saavuttuaan molempien piti vaihtaa alaa, sillä he halusivat mahdollisimman nopeasti työelämään.
– Alkuvaihe Suomessa oli vaikea. Vaikka olimme molemmat heti töissä, meidän piti jatkuvasti todistella työkykyämme. Mutta ei meillä ollut muita vaihtoehtoja, sillä halusimme jäädä Suomeen. Rakastuimme tähän maahan alusta alkaen, Tsepkovska kertoo.
– Lopulta saimme pysyvät työperäiset oleskeluluvat, Husarenko kertoo hymyillen.
Suomessa perhettä on yllättänyt ihmisten rehellisyys ja täsmällisyys. Husarenkon ja Tsepkovskan mukaan täällä ihmiset kunnioittavat toisiaan.
– Täällä autot todella pysähtyvät suojateiden edessä, vanhemmat hämmästelevät.
Ukrainassa perhe ei ole vieraillut lähtönsä jälkeen, mutta he pitävät tiivistä yhteyttä sinne jääneisiin sukulaisiin puhelimitse. Venäjän täysmittainen hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 oli perheelle odottamaton shokki. Vanhempien mielessä on jatkuva huoli Ukrainassa asuvista sukulaisista. Tällä hetkellä perheen entinen kotikaupunki on ilman toimivaa lämmitysjärjestelmää ja sähköä. Se tarkoittaa muun muassa kylmyyttä kodeissa ja yhteydenpidon hankaloitumista.
– Suomessa taivas on puhdas ja täällä ei käydä sotaa. Se on tällä hetkellä tärkeintä, Tsepkovska toteaa.
Täällä kukaan ei osoita sormella
Vaikka sopeutuminen uuteen maahan ei ole ollut aina helppoa, Husarenko ja Tsepkovska näkevät Suomen täydellisenä maana perheille, joissa lapsella on vamma.
– Meille merkitsee paljon, että Ivan saa Suomessa tarvitsemansa tuen ja pääsee käymään lääkärin tai fysioterapeutin luona. Ukrainassa se ei ollut mahdollista, Tsepkovska toteaa.
Vanhemmat myös kokevat mullistavaksi suomalaisen varhaiskasvatuksen ja koulujärjestelmän, joihin Ivan on päässyt osallistumaan yhdenvertaisesti muiden lasten tavoin. Päivähoito on mahdollistanut vanhemmille työssäkäynnin ja ollut perheelle iso tuki.
Suurimpana muutoksena entiseen vanhemmat kuitenkin pitävät sitä, miten Suomessa suhtaudutaan vammaisuuteen: se saa näkyä, eikä vammaisia lapsia piiloteta laitoksiin.
– Emme ole kohdanneet epäileviä katseita, eikä kukaan ole osoittanut meitä kaduilla sormella. Tämä on ollut henkisesti perheellemme valtavan tärkeää, Tsepkovska kertoo.
– Toki Suomessa byrokratia voi olla kuormittavaa ja sää ei aina ole ihanteellinen, mutta se on kaikki toissijaista.
Voimaa vertaistuesta
Husarenko ja Tsepkovska toimivat tiiminä toinen toistaan tukien. Perhe viettää aktiivista arkea, mutta vanhemmat pyrkivät mahdollistamaan toisilleen myös omaa aikaa kiireen keskellä. Yhdessä matkustaminen on perheelle tärkeä voimavara. Reissujen tuoma maisemanvaihdos lataa akkuja ja auttaa jaksamaan arjessa. Perheen suosikkilomakohde on Norja, jossa he ovat käyneet seitsemän kertaa.
Matkamuistoja on kertynyt myös Suomesta vammaisjärjestöjen tapahtumiin osallistuessa. Perhe on ollut mukana esimerkiksi Malikkeen talvileirillä Vuokatissa, missä Ivan pääsi nauttimaan talvilajeihin osallistumisesta.
– Ivan hiihti, lasketteli ja pääsi husky-ajelulle ohjaajan kanssa. Ohjelma oli täydellisesti suunniteltu lapsille, Tsepkovska kertoo.
Husarenko kertoo heidän olevan vaikuttuneita siitä, miten sitoutuneita ja kunnianhimoisia järjestöjen työntekijät ovat olleet vertaistapahtumissa ja miten heidät on aina kohdattu kiireettömyydellä.
– Kutsumme leirejä ruokakursseiksi, sillä siellä syödään koko ajan, vanhemmat kertovat nauraen.
Rohkeus ja uteliaisuus kokeilla uusia asioita onkin perheen kantava voimavara, oli kyseessä sitten uuteen maahan muuttaminen tai vertaisryhmään osallistuminen. Keväällä 2022 he osallistuivat CP-liiton Voimavarana perhe -hankkeen pilottiryhmään.
– On ollut suunnattoman tärkeää kuulla vertaisten kokemuksia. Pienikin vinkki voi vaikuttaa isosti omaan arkeen ja olemme oppineet hyviä toimintatapoja muiden vanhempien kertomuksista, Husarenko kertoo.
Husarenko ja Tsepkovska kannustavat muita samassa tilanteessa olevia perheitä etsimään ympärilleen vertaistukea.
– On tärkeää mennä ja kokeilla rohkeasti. Olemme kokeilleet kaikkea mitä meille on tarjottu, ja kertaakaan emme ole joutuneet pettymään, Tsepkovska sanoo.
Teksti: Elisa Kaartinen
Kuvat: Perheen kotialbumi ja Elisa Kaartinen
