Jaakko Paatero on toiminut yli puolet elämästään CP-liiton luottamustehtävissä. 80-vuotta tammikuussa täyttänyt turkulainen pitää tärkeänä, että liitto jatkaa työtään vammaisten henkilöiden oikeuksien valvojana.
Olet toiminut CP-liiton hallituksen puheenjohtajana viimeiset 15 vuotta ja sitä ennen ensimmäisenä varapuheenjohtajana 25 vuotta. Lokakuun syysliittokokouksessa 2022 et ollut enää ehdolla. Miltä tuntuu luovuttaa tehtävä eteenpäin?
– Oli jo aika luopua. Hallitukseen pitää saada nuorennusta, minähän täytin 80 vuotta tammikuun 11. päivä. Luopuminen oli ollut mielessä jo aikaisemmin, mutta kun liittokokous sattui Turkuun, ajattelin, että se on sopiva paikka siihen, että en enää asetu ehdolle.
Mikä on motivoinut sinua tekemään näin pitkän uran CP-liitossa?
– Meille syntyi Piia-tyttö vuonna 1972, ja hänellä oli vaikea cp-vamma. Mietin, mitä voisin tehdä auttaakseni, ja kun Turun CP-yhdistys pyysi minua vuonna 1977 puheenjohtajaksi, suostuin. Olin varmaankin 21 vuotta Turun CP-yhdistyksen puheenjohtajana. Myöhemmin tuli liiton tehtäviä, alkuun olin nelisen vuotta tilintarkastajana, jonka jälkeen olin 25 vuotta varapuheenjohtajana ja 15 vuotta puheenjohtajana.
Mitä hyvää CP-liiton luottamustoimissa toimiminen on tuonut elämääsi?
– Tämä on ollut minun tapani auttaa Piian asioita. Piiahan menehtyi vuonna 2021. Minulla oli mahdollisuus seurata vammaisen ihmisen elämää kehdosta hautaan.
Millaisia neuvoja annat CP-liiton hallituksen uudelle puheenjohtajalle Antti Teittiselle?
– En halua neuvoa muita. Tämä on normaalia yhdistyksen toimintaa. Pitää katsoa, että vammaisten ihmisten oikeuksia kunnioitetaan ja lisätä heidän oikeuksiaan. Tällä hetkellä asiat ovat paperilla varsin hyvällä mallilla, mutta valitettavasti käytännössä oikeudet eivät aina vain toteudu. Vedotaan, että ei ole rahaa, mutta eihän se voi olla syynä. Rahaa on olemassa ja valtiolla on verotusoikeus, jolla rahaa voidaan kerätä. Se, mihin rahaa käytetään, on poliittinen kohdentamiskysymys.
– Toinen tärkeä asia on tiedon levittäminen. Ihmisillä pitää olla asiallista tietoa. Ei vain vaadita etuoikeuksia vaan sitä, että laissa säädettyjä oikeuksia myöskin toteutetaan. Muutamia vuosia sitten liitossakin edunvalvonta-termi muutettiin oikeuksienvalvonnaksi. Näyttää pieneltä asialta, mutta se on periaatteellinen kysymys. Emme me etuja halua, mutta haluamme, että oikeuksia kunnioitetaan.
Millaisia muistoja sinulla on yhdistystoimintaan liittyen?
– Monenlaisia muistoja on kertynyt erilaisista tapahtumista sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Olen tavannut paljon julkisia henkilöitä. CP-liitollahan on ollut tapana kutsua kansanedustajia eri puolueista liittokokouksiin. Se on hyvä tapa pitää liiton asioita esillä, ja se mahdollistaa keskustelun Arkadianmäen ajankohtaisista asioista ja voi avittaa asioita eteenpäin. Eduskunnassa on varmasti parikymmentä sellaista kansanedustajaa, jotka ovat olleet CP-liiton kanssa tekemisissä. Henkilökohtainen yhteys eri puolueiden edustajiin on melkein paras tapa vaikuttaa.
Miten asiat ovat muuttuneet vuosien saatossa?
– En tiedä ovatko ne loppujen lopuksi muuttuneet. Kun tulin, ajattelin, että CP-liitto täytyy tehdä tarpeettomaksi. Mutta mitä kauemmin meni, huomasin, etteivät asiat sujuneet siihen tahtiin mitä olisi voinut kuvitella.
Mitkä asiat ovat menneet parempaan, missä on yhä haasteita?
– Vaikuttamistyö on lähtenyt kouluasioista liikkeelle ja ne alkavat varmaankin olla kunnossa, vaikka vieläkin puhutaan integroinnista ja erityiskouluista. Se keskustelu varmasti säilyy ja molempia tarvitaan. Kuljetuspalveluista on puhuttu niin kauan kuin muistan, eivätkä ne ole kunnossa vieläkään. Asuminen on myös asia, jossa on vielä todella paljon parannettavaa. Vanhemmat eivät uskalla luopua vammaisista lapsistaan ymmärrettävistä syistä kovin herkästi, kun he ajattelevat, että kukaan muu ei pysty avustamaan tai hoitamaan heidän lastaan. On yhä paljon iäkkäitä ihmisiä, joiden kotona asuu vammainen omainen, eikä se ole tarkoituksenmukaista.
– CP-liiton Halisten palveluasunnot syntyi vastaamaan asumisen ongelmiin. Tarvitsimme Piialle asunnon, ryhdyimme puuhastelemaan ja saimme Maija Perhon kanssa tämän kuvion syntymään yllättävän helposti vuonna 1990. Noin kymmenen vuoden kuluttua siitä tuli vielä CP-liiton Laajasalon palveluasunnot.
– Toinen haaste on rakentamiseen ja kiinteistöjen hankintaan osoitetut avustukset. Ne ovat jääneet siinä mielessä kesken, että kiinteistöjen kunnossapitoon ei myönnetä enää rahaa. Ei ole järkeä, että on annettu rahaa seiniin, joita ei voida enää pitää kunnossa. Tätä olen kaikille kansanedustajille yrittänyt selittää.
– Kolmas asia mikä roikkuu, on verotus. Yleishyödyllisten järjestöjen verotuskuvio ei ole mielestäni kunnossa, ja siihenkin olen yrittänyt puuttua kaikissa liittokokouksissa missä on ollut mahdollisuus käyttää puheenvuoroa ja kansanedustaja on ollut paikalla. On hyvä, että yhdistykset pyrkivät esimerkiksi palvelujen tuottamisen kautta tekemään omaa varainhankintaa. Kun siitä otetaan verot pois, jäljelle jää vähemmän rahaa. Ja sitten joudumme pyytämään yhteiskunnalta taas avustuksia jossain muodossa. Kansanedustajat kyllä nyökkäävät oikeassa kohdassa, mutta mitään ei tapahdu. Vedotaan kilpailulainsäädäntöön, jonka mukaan kaikkien pitäisi olla samalla viivalla. Mutta on outoa, että liitto, joka ei pyri tuottamaan voittoa vaan peittämään aiheutuneet kulut, kilpailee halvemmalla tarjoavien yritysten kanssa, kun kaikki tietävät, että hommat eivät voi hoitua niillä resursseilla joita halvemmalla hinnalla voidaan tarjota.
Mitä pidät suurimpana saavutuksenasi järjestötoiminnassa?
– Yhden henkilön saavutuksia ei ole olemassakaan, ne ovat yhteisiä saavutuksia. Kouluasioiden saamista kutakuinkin kuntoon voi tietysti pitää saavutuksena, ja kuljetuksetkin pelaavat jollakin tavalla, vaikka niitä pitää korjata edelleen. Asumisasioissa on yhä tekemistä, vaikka niissäkin on edistytty. Halinen oli esimerkkitapaus, jonka toteutimme, koska halusimme näyttää, että vaikeavammaisillekin voidaan järjestää asumispaikkoja.
Mitkä ovat CP-liiton vahvuudet?
– Henkilöt vaihtuvat. Joskus vahvuuksia lähtee ulos, joskus tulee sisälle. Toimintarunkohan on säilynyt samantyyppisenä jo pitkään. Olemme yrittäneet hoitaa raportoinnin yhteiskunnalle hyvin, ja saaneet siitä joskus kiitostakin. Hyvä raportointi takaa tulevan rahoituksen.
Mitä CP-liiton pitäisi tehdä toisin?
– CP-liiton tulee valvoa niitä oikeuksia mitä on saatu. Jos tuntuu, että joku oikeus on jäänyt saamatta, sitä täytyy lähteä ajamaan. Ei myöskään yksin riitä, että rahaa on enemmän, vaan se pitää käyttää oikein ja kohdistaa oikealla tavalla. Liitossa on ollut sloganina ”vammainen edellä”. Meillähän hallintoon ei mene paljon rahaa. Vapaaehtoiset antavat arvokkaan työpanoksen. On huolehdittava, että jos ihmiset laittavat oman työpanoksensa pöydälle, siitä ei saa aiheutua hänelle kuluja.
– Vaikka Suomi on yhdistysten luvattu maa, kaikki eivät niihin halua kuulua. Ihmisiä liittyy mukaan ainoastaan, jos yhdistyksillä on tarjota sellaista ohjelmaa ja palvelua, jota ihmiset haluavat. Meidän pitäisi ottaa ihmiset sairaaloiden kautta kiinni. Viestintää pitää yrittää tehostaa ja muistaa, että viestintä on kaksipuolista. Myös kentältä pitää olla yhteydessä liittoon, jotta kaikki tieto on liiton käytössä ja asioihin voidaan puuttua ja pyrkiä parantamaan niitä. Olen aina sanonut, että ottakaa liittoon yhteys, siellä on parhaat henkilöt, jotka voivat viedä asioita eteenpäin. Liiton toimistolle pitää keskittää ydinosaamista, jotta kommunikaatio siellä pelaa ja saadaan asioita eteenpäin.
Mihin CP-liiton pitäisi mielestäsi vaikuttaa tulevaisuudessa?
– Pitää panostaa siihen, että ne oikeudet joita on saatu, pysyvät ja niitä kunnioitetaan. Ja siinä on tekemistä.
Teksti ja kuva: Lissu Kiviniemi
