Lapsella, jolla on cp-vamma, voi olla aivovaurioon liittyen aivoperäisiä eli epileptisiä kohtauksia. Epileptinen kohtaus tarkoittaa ohimenevää aivojen toimintahäiriötä, jonka aiheuttaa poikkeava hermosolujen sähköinen toiminta.
Kaikilla lapsilla, joilla on cp-vamma, ei ole epileptisiä kohtauksia. Niillä lapsilla, joilla kohtauksia on, voi olla hyvin eri tyyppisiä kohtauksia.
Pään magneettikuvassa (MRI) näkyy useimmiten aivovaurion paikka ja laajuus. Osalla lapsista, joilla on cp-vamma, MRI-kuvauksessa ei näy kuitenkaan selvää aivokuoren vauriota.
Kohtaukset jaetaan paikallisalkuisiin ja yleistyneisiin kohtauksiin. Paikallisalkuiset kohtaukset alkavat rajatulta aivokuoren alueelta, josta ne voivat levitä toiselle aivopuoliskolle ja sitten yleistyä. Poikkeava sähköinen toiminta voi alkaa esimerkiksi hemiplegiaan liittyen vanhan infarktin alueelta.
Kohtausten esiintymisikä vaihtelee. Ensimmäinen kohtaus saatetaan havaita usein jo imeväisiässä. Suurin osa epileptisistä kohtauksista on lyhyitä (1–4 min) ja itsestään rajoittuvia.
Ennen paikallisalkuista kohtausta voi ennakko-oireena olla erilaisia aistituntemuksia esim halvaantuneessa raajassa.
Jos kohtaus aiheuttaa tajunnan hämärtymisen, niin ympäristön tapahtumiin reagointi on poikkeavaa ja kohtauksesta ei jää muistikuvaa. Kohtaus voi esiintyä myös erilaisina motorisina oireina, ja kohtauksen jälkeen voidaan havaita ohimenevä halvausoire oireilleessa raajassa. Jos paikallisalkuinen kohtaus yleistyy, seuraa tajuttomuus ja koko vartalo kouristaa. Samalla voi karata uloste ja/tai virtsa.
Kohtauksen silminnäkijältä kysytään usein tarkasti nähdystä kohtauksesta. Saatu tieto on tärkeä osa epilepsiakohtausten selvittelyä. Videolle saatu kohtaus on erittäin hyödyllistä materiaalia kohtauksen luokittelua varten. Potilaan läheisiä ohjataankin havainnoimaan mahdollisia edeltäviä oireita, miltä kohtausoire näyttää ja nähdäänkö jotain jälkioireita.
Lapsen, jolla on liikuntavamma, epileptinen kohtausluokitus voi olla hyvin haasteellista. Liikuntavamman (ja mahdollisen kehitysvamman) vuoksi paikallisoireita ei aina havaita tai tajunnanhämärtymistä ei eroteta.
Myoklonisessa (lihasnykiminen on yhden tai useamman lihaksen äkillistä tahdosta riippumatonta liikehdintää, toonisen (lyhyen jäykistyskohtauksen) ja atoonisen (veltto lihasjänteys) kohtauksen erottelu voi olla liikuntavamman vuoksi hyvin vaikeaa. Nämä oireet voivat myös sekoittua osittain spastisuusoireisiin. Välillä tarvitaan perus uni-valve-EEG:n lisäksi kohtauksen aikainen video-EEG-tutkimus. Epilepsiakohtausta selviteltäessä otetaan tarvittaessa myös aivojen MRI-kuvaus.
Epilepsiadiagnoosi asetetaan usein vasta toisen kohtauksen jälkeen. Jos kohtauksen uusiutumisriski on suuri (suurempi kuin 60 prosenttia), niin diagnoosi saatetaan asettaa jo ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Uusiutumisriskiä lisää esimerkiksi aivojen rakenteellinen muutos ja siihen sopiva epileptinen EEG-löydös.
Kohtauksia laukaisevat tekijät voivat olla hyvin yksilöllisiäkin, mutta niitä voivat olla ainakin infektio, kuume, väsymys, jotkin lääkitykset tai veren suolojen epätasapaino. Hyvä yöuni, säännölliset elämäntavat ja lapsen läheisten ymmärrys ja tieto epilepsiasta on tärkeä osa epilepsian hyvää hoitoa lääketieteellisen hoidon rinnalla.
Cp-vammasta riippuen nähdään hieman vaihtelua epilepsian esiintyvyydessä ja kohtaustyypeissä. Lapsilla, joilla on spastinen diplegia nähdään harvemmin epilepsiaa kuin muissa cp-vammoissa. Näillä lapsilla voi olla paikallisalkuisia ja/tai yleistyneitä kohtauksia. Diplegia spastica -ryhmän lapsilla ei juurikaan nähdä aivokuoren vauriota, vaan MRI-kuvauksessa näkyy valkean aineen vaurio aivokammioiden ympärillä (PLV=periventrikulaarinen leukomalasia).
Lapsella, jolla on aivokuoren vaurio, esimerkiksi hemiplegiam paikallisalkuiset kohtaukset ovat jopa 60–73 prosenttia yleisimpiä. Jos lapsen aivovaurio ulottuu syvempiin osiin (talamukseen), on muita cp-vammoja suurempi riski saada vaikea epilepsiamuoto (jatkuva unenaikainen hidasaaltopurkaus). Se voi hidastaa lapsen omaa kognitiivista kehitystä. Tämän epilepsian seurannassa käytetään lisäksi neuropsykologin tutkimuksia, Yhteistyö päiväkodin tai koulun kanssa auttaa kehitysseurannassa. Tätä epilepsiatyyppiä hoidettaessa saatetaan joutua tehostamaan lääkityksiä, vaikka varsinaisia kohtauksia ei olisi ollenkaan.
Lapsilla, joilla on spastinen tetraplegia, on tutkimusten mukaan suurin riski saada epilepsia verrattuna muihin cp-vammoihin. Heillä on myös useammin yleistyneitä kohtauksia. Jos lapsen epilepsia alkaa jo varhaisvaiheissa ensimmäisen elinvuoden aikana, on muita suurempi todennäköisyys lääkeresistenteille kohtauksille. Jos lapsi reagoi hyvin lääkityksille, on mahdollista jopa lopettaa lääkitys myöhemmin. Osa tarvitsee kuitenkin hyvin pitkäkestoista lääkitystä.
Lääkityksen valintaan vaikuttaa se, onko kyseessä paikallisalkuinen epilepsia vai yleistynyt epilepsia. Tämän lisäksi lapsen ikä, kehitysvauhti ja mahdollinen unenaikainen purkaus vaikuttaa epilepsialääkityksen valintaan.
Jos lääkityksillä ei päästä riittävään tehoon, saatetaan hoidoksi suosittaa myös ketogeenistä dieettiä tai epilepsiakirurgiaa.
Margit Overmyer
lastenneurologi, HUS
Artikkeli on julkaistu 8.3.2021.
