Kategoria: Uncategorized

Kaupunginvaltuutettu Hilkka Ahde taisteli Helsingin omaishoitajille maksuttoman pääsyn kaupungin uimahalleihin ja kuntosaleille.

Vuoden 2023 alusta helsinkiläiset omaishoitajat pääsevät käyttämään maksutta Helsingin kaupungin liikuntapalveluita. Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta katsoi apulaispormestari Paavo Arhinmäen (vas.) mukaan, että ilmainen mahdollisuus käydä uimassa ja kuntosalilla on kohtuullinen kädenojennus todella arvokasta työtä tekeville omaishoitajille.

Päätöksestä saa kiittää kaupunginvaltuutettu Hilkka Ahdetta (sd.).

– Tämä antaa signaalin, että kaupunki arvostaa omaishoitajien työtä. Päätös on kädenojennus omaishoitajille, vaikka tiedän, että omaishoitajien on hyvin vaikeaa järjestää omaa aikaa, Ahde sanoo.

Ahde on ollut pitkään äitinsä omaishoitaja ja toimi aiemmin myös syöpään menehtyneen miehensä Matti Ahteen omaishoitajana. Raskasta, mutta palkitsevaa työtä ei jaksaisi ilman hengähdyshetkiä ja omasta kunnosta huolehtimista. Ahde ajatteleekin, että jos edes yksi omaishoitaja saisi päätöksestä kipinän lähteä liikkeelle ja pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja rentoutumisestaan, se olisi jo puoli voittoa.

– Esimerkiksi säännöllinen uimassa käyminen auttaa jaksamaan sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Taistelun kautta voittoon

Monet Helsingin naapurikunnat tarjoavat maksuttomia liikuntapalveluja omaishoitajille tai ikääntyneille ihmisille. Helsingin päätös ei kuitenkaan syntynyt ilman taistelua.

Ahteen 2.3.2022 tekemä aloite ohjattiin ensin sen viranomaisen käsiteltäväksi, jonka toimialueeseen se kunnassa kuuluu.

– Aluksi liikuntatoimen esittelijä teki kielteisen päätösehdotuksen. Tätä perusteltiin sillä, että jos yksi ryhmä saa maksuttomia palveluja, perässä tulisi taas seuraava ja seuraava ryhmä, joka vaatisi maksuttomuutta.

Ahde ei luovuttanut, ja sai muutosvasta[1]ehdotuksen läpi kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa äänestystuloksella 12–1. Aikaisemmin myös sote-lautakunta oli päätynyt myönteiseen lausuntoon.

– Muistutin, että omaishoitajat ovat ainoa ryhmä, joka säästää kaupungille 200–300 miljoonaa euroa vuosittain. Omaishoitajat eivät ole riesa, joka vie rahaa, vaan toisinpäin. Äärimmäisen tärkeää ja raskasta työtä tulisi arvostaa, Ahde toteaa.

Lopulta kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta lisäsi kokouksessaan 13.9.2022 omaishoitajat uudeksi maksuttomuuteen oikeutetuksi ryhmäksi Helsingin kaupungin liikuntapalveluissa. Palveluita pääsee käyttämään maksutta vuoden 2023 alusta.

Työ jatkuu edelleen

Ahde kertoo joutuneensa vääntämään valtuustossa asioita rautalangasta.

– Olen puhunut omaishoitajien tilanteesta useamman kerran. Olen muistuttanut, että vaikka valtuuston jäsenet ovat itse hyvinvoivia, terveitä ihmisiä, niin huomenna tilanne voi olla toinen: puolisolle tai vanhemmille voi käydä jotain tai voi saada vammaisen lapsen. On syytä miettiä, miten haluaisi, että omaista tai itseä siinä tilanteessa kohdellaan. Oli ihanaa, että lautakunnan jäsenet suhtautuivat aloitteeseeni niin positiivisesti. Iso kiitos siitä heille!

Eikä työ omaishoitajien hyväksi lopu tähän. Aiemmin keväällä Ahteen aloitteesta poistettiin maksullisuus tilapäisesti tarvittavista, kotiin annettavista lääkäripalveluista. Seuraavaksi työn alla on mahdollistaa Helsingin kaupungin myöntämän palvelusetelin käyttäminen myös vakituisella vapaa-ajan paikkakunnalla.

– Se olisi jo ilmastostrategian näkökulmasta järkevää: jos haluan mennä vapaa-ajan paikkakunnallani vaikkapa kesäteatteriin, minun pitää viedä äitini 200 kilometrin päähän Helsinkiin, ottaa hoitaja palvelusetelillä kotiin ja ajaa 200 kilometriä takaisin kesäteatteriin ja lopuksi taas hakea äiti hoidosta, siis yhteensä 800 kilometriä, Ahde huomauttaa. Pieni asia sekin, mutta omaishoitajan arjessa kovin merkityksellinen.

Vaikuta valtuutetun kautta

Onko tiedossasi asia, johon haluaisit muutoksen? Ota yhteyttä kuntasi kunnanvaltuutettuun, jonka ajattelet olevan myötämielinen asiallesi. Löydät valtuutettujen yhteystiedot kuntasi verkkosivuilta.

Kunnanvaltuutettu voi tehdä valtuustoaloitteen. Jotta aloite käsitellään valtuustossa, sen on saatava ensin riittävästi kannatusta muilta valtuutetuilta. Perustele siis asiasi hyvin ja selkeästi.

Voit myös tehdä itse kuntalaisaloitteen osoitteessa www.kuntalaisaloite.fi.

Teksti: Lissu Kiviniemi

CP-liitto järjesti kesällä 2021 kirjoituskilpailun kohderyhmäänsä kuuluville alle 18-vuotiaille. Kirjailija Kari Hotakainen valitsi voittajaksi 16-vuotiaan Iita Remeksen tekstin Onko kukaan koskaan kertonut sinulle, että olet kaunis?.

Hotakainen perusteli voittajan valintaa näin: ”Tässä tekstissä on myyttisen sadun aineksia, ja tulee mieleen melkein raamatullinen luomiskertomuksen rytmi. Vaikka teksti on hieman liian pitkä ja ehkä kaipaisi karsintaa, siinä on silti aivan oma ilmaisunsa ja imunsa. Kirjoittaja on selvästi halunnut kirjoittaa satumaisen ja rönsyilevän tekstin, jossa on kaunista ja lohdullista sanomaa. Toivon kirjoittajalle kaikkea hyvää. Hänellä on selvästi sisimmässään sanomisen pakko ja intohimo – ne ovat asioita, joita kukaan ei voi sinulle opettaa.”

Toiseksi ja kolmanneksi parhaiksi teksteiksi Hotakainen valitsi Eelis Salon sekä Helmi Saxbergin ja Elias Mustalahden kirjoitukset. Salon tekstistä Hotakainen kirjoitti näin: ”Tämä on asiallisesti ja tarkasti kirjoitettu juttu, joka kertoo kirjoittajan anayyttisesta otteesta. Häntä selvästi kiehtoo faktat, tapahtuneet tosiasiat. Voi hyvinkin ennustaa, että kirjoittajasta voi tulevaisuudessa tulla vaikka toimittaja, koska kokonaisuus on hallittu ja uskottava. Mukavan lisän tekstiin tuo oma näkemys, jossa hän kertoo halustaan tutkia tapausta itse.”

Saxbergin ja Mustalahden tekstistä Hotakainen kirjoitti näin: ”Tässä tarinassa on kaikki hyvän tarinan ainekset: rauhallinen alku, hyvä pohjustus ja mikä tärkeintä: lukija yllätetään täysin, saalistajasta tuleekin saalis. Kalevin kurjassa kalareissussa on julman sadun tunnelma ja siitä tulee mieleen Grimmin veljesten hurjat sadut, jotka hätkähdyttävät vielä tänäkin päivänä. Kirjoittajat ovat hienosti rakentaneet tarinan koukun, sananmukaisesti.”

CP-liitto onnittelee lämpimästi voittajaa ja sijoittuneita sekä kiittää kaikkia kirjoituskilpailuun osallistuneita!

Onko kukaan koskaan kertonut sinulle, että olet kaunis?

Onko kukaan koskaan kertonut sinulle, että olet kaunis?

Jokainen meistä on joskus katsonut peiliin ja toivonut olevansa hoikempi,
toivonut vatsansa olevan litteämpi, toivonut kasvojensa olevan enemmän kuin jonkun muun.

Sinä päivänä, kun sinä synnyit, pieni enkeli sai käteensä pienen elämän.
Hän katseli tuota heikkoa valoa hetken, ja sitten hänen silmänsä vetistyivät.
Hän hymyili, nyökkäsi kiitokseksi ja kuiskasi: ”Se on niin kaunis”.

Hän vietti tuon päivän tutkien valoa, oppien tuntemaan sen läpikotaisin.
Kun päivä oli melkein ohi, hän istui alas ja huokaisi.
”Kuka sinä olet?”, hän pohti.

Hän käänteli valoa ympäriinsä ja lopulta hymyili kuin itse Aurinko.
Hän käänsi katseensa ylöspäin ja kuiskasi hämärään kauneimman nimen maan päällä.
Sitten hän kävi työhön.

Tarkasti hän valikoi ja muokkasi kauniisti lepattavan valon piirteitä.
Hän antoi sille raajat, kehon ja kasvot, vuodatti sydänvertaan saadakseen aikaan kauniimmat piirteet,
kuin itse Kuu saattoi kantaa.

Kun hän lopulta sai työnsä valmiiksi, pysähtyi hän tutkimaan luomustaan.
Se ei ollut täydellinen, niin kuin ei sen kuulunutkaan olla.
Vain Hän itse saattoi olla täydellinen.
Mutta se oli silti kaunein asia, jonka tuo pieni enkeli oli koskaan saanut aikaan.

Hän laski pienen hahmon pöydälle ja otti taskustaan vieläkin pienemmän rasian.
Hän avasi rasian ja itki.
Elämän sitomiseen vaadittiin kolme kyyneltä. Tuo pieni enkeli antoi viisi.

Hän tahtoi lahjoittaa tälle pienelle luomukselleen kauneimman elämän,
jonka vain saattoi antaa.
Joten hän itki kaksi kyyneltä ylimääräistä.
Toisen, jotta hahmo näkisi kauniin,
ja toisen, jotta se tuntisi sen.

Ja kun hän sulki rasiaa yhdellä sileistä hiuksistaan,
huomasi hän sen olevan liian täynnä.
Pienen pieni osa enkelin kyyneliä valui reunan yli,
putosi maahan ja kuivui pois.
Myöhemmin siihen kohtaan kasvoi purppura ja hopeinen puu.

Mutta koska osa kyyneltä puuttui,
ei hahmo kykenisi näkemään itseään.
Se katsoisi peiliin ja toivoisi olevansa toinen,
joku aivan muu, sillä se ei ollut täydellinen.
Tämän ymmärtäessään enkeli valutti vielä neljä kyyneltä lisää.

Mutta rasia oli jo lukittu.
Murheellisena hän sulki kyyneleet ylimääräiseen rasiaan
ja kääntyi taas hahmon puoleen.
Hän otti käsiinsä hahmon ja ensimmäisen rasian silmäillen molempia.
Rasia oli verenpunainen ja siinä oli kultaiset koristeet.

Rasian keskellä oli yksi merkki:

Elämä,
Kohtalo,
Käsky.

Rasian lähellä pieni hahmo loisti yhä kirkkaammin,
kuin se olisi aavistanut saavansa kohta kalleimman lahjan maailmassa.

Enkeli katsoi hahmoa, katsoi rasiaa ja yhdisti ne.
Hän asetti rasian hahmon sydämen kohdalle
ja jäi sitten pidättämään henkeään.

Ja pieni hahmo loisti kirkkaammin kuin Aurinko ja Sirius yhdessä.
Sen valo tanssi kaunista tanssia,
riemuitsi uudesta elämästään.

Sen yhä tanssiessa enkeli kuiskasi sille vielä yhden merkin:

Ilo.

Hitaasti valo häilyi pois ja jätti jälkeensä pienen ihmisen,
joka seisoi paikoillaan enkelin kädellä.

Se katseli pientä enkeliä ja hymyili.
Ja enkeli itki taas, tällä kertaa onnesta,
sillä tämä pieni olento oli niin täydellinen
kuin vain kuolevaiselle oli mahdollista.

Hän sulki silmänsä ja kuiskasi taivaalle viimeiset merkit:

Hyvästi.

Pieni valo katosi jättäen jälkeensä pienen enkelin,
joka ei enää ollut niin pieni.
Hän vaelsi muiden enkelien luo kasvot yhä surua täynnä
ja pyysi niiltä neuvoja kaipuuseen.

Kuitenkin hän kuuli samat sanat aina vain: ”Siihen tottuu”.

Mutta enkeli ei halunnut tottua.
Hän halusi aina muistaa tuon pienen valon,
ensimmäisen ihmisen, jonka hän koskaan loi,
sillä se oli kauniimpi kuin itse Yötaivas.

Tuo pieni purppuran ja hopean värinen puu
kasvoi vahvana ja hohtavana sille paikalle,
jolla enkeli muovasi pientä valoa.
Se oksat olivat paksuja ja kestäviä,
ja pian tuosta puusta tuli enkelilasten eniten pidetty leikkipaikka.

Joskus öisin, kun pieni enkeli vaelsi sen luo muistaakseen pientä valoa,
Tuuli leikki puun latvassa saaden aikaan sävelmän,
jonka enkeli tiesi olevan pienen luomuksensa suosikki.

Ja enkeli itki kuumia kyyneleitä,
jotka vanhensivat hänen sydäntään
entisestään, kasteli puun juuria omalla kaipuullaan,
ja lauloi sävelmän mukana.

Sanoissa hän tunsi tuon pienen lapsen kivun,
tiesi itse aiheuttaneensa sen ja toivoi,
että voisi jotenkin auttaa häntä.

Mutta laki oli laki:
hänenlaisillaan ei ollut lupaa sotkeutua
luomustensa elämään.
Niin hän saattoi vain itkeä ja kaivata
vähäisten muistojen vallatessa hänen mielensä.
Niin kauan, kuin tuo pieni ihminen eli,
ei enkelillä ollut mitään mahdollisuutta koskea häneen.

Koko yön hän istui puun juuressa ja kuiski tähdille yhtä sanaa
kuin pientä rukousta:

Voima.

Ja Kuu ja tähdet itkivät hänen kanssaan,
lauloivat tuota sanaa pitkänä mantrana
antaen voimaa sekä enkelille että lapselle.

Sillä vaikka Yötä verrataankin Kuolemaan,
ei kumpaakaan voi loppujen lopuksi pitää kovin pahana.
Kuolema ei anna kipua, vaan ottaa sen pois,
eikä Yö ole pimeä piilottaakseen varjoihin hirviöitä,
vaan sulkeakseen ihmisen pehmeään unohduksen peittoon,
lohduttaakseen väsynyttä vaeltajaa.

Kauneus ei ole, mitä me näemme tai kuulemme.
Sitä ei voi mitata kuolevaisten aisteilla.
Todellisuudessa se on pienen enkelin rakkauden summa.

Iita Remes

Malaysia Airlinesin lento MH370 

Johdanto 

Lentokoneet ovat kiehtoneet minua nyt viimeiset pari vuotta. Olen myös kiinnostunut lento-onnettomuuksista. Olisi mukavaa päästä isona lennonjohtoon tai lähtöselvitysvirkailijaksi töihin. 

Lento-onnettomuudet 

Lento-onnettomuuksia on monenlaisia. Yleisimmät syyt ovat lentäjän virhe, tekninen ongelma tai tulipalo. 

Tapaus Malaysia 

8.3.2014 Malesialaisen lentoyhtiön Malaysia Airlinesin lento MH370 oli matkalla Malesian Kuala Lumpurin kansainväliseltä lentoasemalta Kiinaan Pekingin kansainväliselle lentoasemalle. Lento lähti Kuala Lumpurista klo 00.41 ja sen oli määrä saapua Pekingiin klo 06.30. Tutkayhteys koneeseen menetettiin klo 1.30 Malesian aikaa. Lennolla oli 227 matkustajaa ja 12 miehistön jäsentä. Suurin osa matkustajista oli Kiinan kansalaisia. Koneen miehistö ei ollut ilmoittanut lennonjohdolle minkäänlaisista ongelmista. 

Lentokone 

Lento 370 lennettiin Boeing 777-2H6ER -koneella, jonka rekisteritunnus oli 9M-MRO. Kone oli 404. valmistettu Boeing 777. Kone lensi ensilentonsa 14.5.2002. Kone oli lentänyt 53 460 tuntia. Boeing 777 on yksi turvallisimmista lentokoneista. Konetyypille on sattunut vain 4 merkittävää onnettomuutta.  

Onnettomuuskoneen reitin muutos 

Kone oli yhteydessä lennonjohtoon klo 1.19, mutta sen toisiotutkasignaali katosi klo 1.22. Koneen toisiotutkavastain joko sammui tai se sammutettiin. Tällöin kone oli Etelä-Kiinan meren yllä ja sen kurssi oli koilliseen kohti Pekingiä. Malesian armeijan tietojen mukaan koneesta saatiin tutkahavaintoja sen jälkeen, kun se katosi lennonjohtojen tutkista. Kone muutti kurssiaan Kota Bharun jälkeen, ja se laskeutui alaspäin. Koneen toisiotutkalähetin ei ollut päällä, joten siviililennonjohdot eivät tienneet, missä lentokone oli. Lisäksi lentokone matkasi vielä 500 kilometriä Malakansalmeen viimeisen yhteydenoton jälkeen. Lentokoneen ACARS-kommunikaatiojärjestelmän (Aircraft Communication Addressing and Reporting System) lähetti neljä tuntia katoamisen jälkeen signaaleja, jotka satelliitit tunnistivat. Viimeinen havaittu signaali tunnistettiin klo 8.11 Malesian aikaa, eli noin 7 tunnin ja 30 minuutin kuluttua katoamisesta. Viranomaiset määrittivät koneen sijainnin keskelle Intian valtamerta, Australian Perthin länsipuolelle.  

Koneen kohtalo 

24. maaliskuuta 2014 Malesian pääministeri Najib Razak kertoi, että uusimmat satelliittitiedot ja analyysit viittaavat siihen, että lento 370 syöksyi toistaiseksi tuntemattomasta syystä Intian valtamereen. Yksikään lentokoneen matkustaja tai miehistön jäsen ei selvinnyt. Tapausta selvittänyt malesialainen tutkintaryhmä julkisti 500-sivuisen raporttinsa kesällä 2018. Varmoja tietoja raportissa oli niukasti, mutta useita huhuja ja salaliittoteorioita voitiin kumota. Raportin mukaan molemmat lentäjät olivat hyvässä kunnossa. He olivat hyvin levänneet, eikä heillä ollut taloudellisia, emotionaalisia eikä psyykkisiä ongelmia. Ohjeiden mukaisesti huollettu kone oli hyvässä kunnossa. Tutkimusten mukaan joku ohjasi konetta sen poiketessa reitiltään, joten poikkeamista ei voinut aiheuttaa tekninen vika tai autopilotti. Koneen reitti vaikutti tarkasti harkitulta. Mikään tiedustelupalvelu ei löytänyt kenenkään koneessa olleen taustoista mitään ihmeellistä kaksinkertaisen tarkastuksensa jälkeen. Viimeisen lennonjohdon yhteydenoton jälkeen lentokone kaarsi jyrkästi vasemmalle, ylitti Malesian, kaarsi loivasti oikealle ja jatkoi matkaansa Thaimaan ja Indonesian välillä ennen kuin kääntymistä etelään. Lentokone lensi Andamaanien meren yläpuolella, mahdollisimman kaukana rannikoista, mahdollisesti välttääkseen tutkat. Lentokoneessa oli polttoainetta 7 tunnin ja 30 minuutin edestä. Matka Pekingiin tulisi kuitenkin kestämään vain 5 tuntia ja 30 minuuttia.  

Miehistö 

Lennon kapteeni oli 53-vuotias Zaharie Ahmad Shah. Hän tuli Malaysia Airlinesille vuonna 1981 ja hänellä oli 18 365 tunnin lentokokemus. Ja perämies oli 27-vuotias Fariq Abdul Hamid, joka työskenteli lentoyhtiölle vuodesta 2007, ja oli ehtinyt kerätä 2 763 tuntia lentokokemusta.

Ongelmia vastaavalla konetyypillä 

Tammikuussa 2008 muutama matkustaja loukkaantui, kun brittilentoyhtiö British Airwaysin lennolla 038 koneen polttoaineputket jäätyivät ja siitä johtuneen polttoaineensyöttöhäiriön vuoksi kone teki pakkolaskun Lontoon Heathrow`n kansainväliselle lentoasemalle. Vuonna 2011 Kairon lentoasemalla pysähtyneenä olleen egyptiläisen lentoyhtiön EgyptAirin Boeing 777:n ohjaamossa syttyi tulipalo. Tämä onnettomuus ei vaatinut henkienmenetyksiä. Heinäkuussa 2013 kolme matkustajaa menetti henkensä ja 181 loukkaantui, kun korealaisen lentoyhtiön Asiana Airlinesin lento 214 epäonnistui laskeutumisessaan San Franciscon kansainväliselle lentoasemalle. 2014 heinäkuussa 298 matkustajaa menetti henkensä, kun Malaysia Airlinesin lento 17 ammuttiin alas Ukrainan ilmatilassa. 

Oma näkemykseni 

Tämä on hyvin mielenkiintoinen tapaus. Suunnittelen, että aloittaisin tutkinnat uudelleen, ja jos hyvin käy, voin löytää syyn tälle kaikelle! 

Eelis Salo 

Kalevin kurja kalareissu

Kalevi istui pienessä, likaisessa purkissa, joka keinui aalloilla. Hän oli veneretkellä. Kalevi tunsi samaan aikaan olevansa maalla ja veden pinnan alla. Tunnelma oli niin utuinen, jollain lailla unenomainen. Hän ei ollut koskaan ennen veneillyt, saati sitten ollut kalassa.

Kalevin perheeseen kuului isä Makkonen ja äiti Rakola. Hekin olivat veneessä, Kalevin mukana kalareissulla

Äkkiä veneen eteen ilmestyi jotain suurta, kuin vuori. Se sai Kalevin kiljaisemaan. Tarkemmin katsottuna, se alkoikin näyttää joltain ihan muulta, kuin vuorelta. Lopulta näky katosi. Kuumuus oli tehnyt tepposet. Kalevi oli nähnyt kangastuksen, kenties julmasti porottavan auringon vuoksi. 

Harhat jatkuivat. Kalevi sulki pienet silmänsä ja tunsi nousevansa lentoon. Ehkä vene oli keikahtanut jotenkin kummallisesti. Kenties suuri aalto, tai karikko oli saanut tuntemuksen aikaan.

Ei. Kalevi oli oikeasti päätynyt veteen. Hän näki suuria kaloja, jotka lähestyivät uteliaina Kalevia. Siinä roikkuessaan siimasta Kalevi katui, että oli lähtenyt ulos maan alta koko pahaisena aamuna. Koukku teki kipeää, mutta sitä ei tarvinnut kestää kauaa. Eräs utelias siika ahmaisi Kalevin ja kalastaja sai saaliinsa.

Helmi Saxberg ja Elias Mustalahti

Sanna Mäkinen selitti pitkään jatkuneet oireet stressillä. Oikean diagnoosin löytymiseksi tarvittiin ambulanssikyyti päivystykseen sekä sisaren viisas viesti.

Olen Sanna Mäkinen, järvenpääläinen yrittäjä. Perheeseeni kuuluu 14-vuotias tyttäreni, 17-vuotias poikani sekä aviomieheni, joka on myös yhtiökumppanini perheyrityksessämme.

Sain hydrokefalia-diagnoosin tänä vuonna, 48-vuotiaana.  Diagnoosikseni on määritelty G91.1; obstruktiivinen vesipäisyys. Neurokirurgin tekstien mukaan ”pään magneettikuvassa lova-tyyppinen hydrokefalia”.

Päänsärkyä ja paineen tunnetta

Hydrokefalian ensimmäiset oireet alkoivat jo muutama vuosi ennen diagnoosin saamista. Aamuisten päänsärkyjen arvelin johtuvan stressistä ja siitä, etten ollut ehtinyt hierojalle. Ajattelin, että paineen tunne päälaella, erityisesti liikkuessa, saattaisi johtua korkeasta verenpaineesta. Verenpaineeni on kuitenkin ollut aina matala.

Päänsäryt pahenivat niin, että heräsin särkyyn aamuöisin. Katkonainen, säryn häiritsemä uni ei enää palauttanut.

Torstaina 21.1.2021 tulin tavalliseen tapaani varhain aamulla töihin. Käynnistin tietokoneen, aloitin työt. Hiljalleen päässäni alkoi humista, aivan kuin pääni sisällä olisi ollut ilmastointilaite. Mainitsin tästä miehelleni ja varasin ajan työterveyslääkärille.

En ehtinyt vastaanotolle. Kahvitauolla oloni heikkeni, olin täysin voimaton. Minut vietiin ambulanssilla Hyvinkään sairaalan päivystykseen.

Päivystyksessä tutkittiin ihan kaikki. Sydän, keuhkot, veriarvot. Kaikki oli kunnossa, mutta humina vain jatkui. Olin jo valmiina lähtemään kotiin, kun sisareni lähetti viestin, että pyytäisin vielä pään kuvausta, kun nyt kerran sairaalassa olin. Ja minä pyysin – onneksi.

Kuvauksia ja lähete neurokirurgille

Tuntui kammottavalta, kun nuori lääkäri tuli kertomaan tietokonetomografian eli TT-kuvauksen löydöksestä. Aivoissani näkyi likvorkierron häiriö, ja aivokammiot olivat poikkeuksellisen laajat. Etiologia eli syy  löydökseen oli epäselvä, ja sitä lähdettiin selvittämään magneettikuvauksen avulla.

Kiireellisestä määräyksestä huolimatta pääsin magneettiin vasta seuraavana päivänä. Tulokset kertoivat samaa kuin TT-kuvaus. Aivoissa näkyi likvorkierron häiriö, ja diagnoosiksi asetettiin obstruktiivinen vesipäisyys. Minut lähetettiin kotiin odottamaan kutsua neurokirurgille Töölöön.

Kutsu neurokirurgille tuli nopeasti. Hoitokeinoksi valikoitui leikkaus, kolmannen aivokammion puhkaisu. Sain leikkausajan toukokuun alkuun.

Leikkaus ja elämä ilman särkyjä

Leikkaus tehtiin nukutuksessa, ja se oli itsessään nopea toimenpide. Operaation aikana aivokammioon pääsi hieman verta, jonka vuoksi toipuminen kesti muutamia päiviä.

Sain Töölön sairaalassa hyvää hoitoa. Särkyjä hoidettiin kipulääkityksellä ja annostelemalla kortisonia suoraan suoneen. Kuudentena päivänä leikkauksesta pääsin kotiin. Pää särki vielä pari viikkoa, joten söin särkylääkettä. Sen jälkeen  kipuja ei ole ollut.

Elokuussa kävin vielä magneettikuvassa ja neurokirurgin vastaanotolla. Hän totesi, että olen saanut huomattavan avun aamuisiin päänsärkyihin. Aivokammiokoko oli pienentynyt, ja kolmannen ventrikkelin pohjassa näkyi selvä reikä ja virtaussignaali.

On mahdollista, että leikkauksessa aivoihin tehty reikä umpeutuu jossain vaiheessa. En kuitenkaan halua murehtia sitä nyt, kun kaikki on hyvin.

Minun ei tarvitse käydä säännöllisesti jatkokontrolleissa. Saan kuitenkin mennä tarvittaessa eli oireiden mukaan hoitoon suoraan joko Töölön neurokirurgian poliklinikalle tai päivystykseen.

Haluan kehottaa muita, joilla joko epäillään lova:a tai jotka ovat jo saaneet diagnoosin, kuuntelemaan omaa vointiaan ja elämään sen mukaisesti. Apua on saatavilla.

On onni asua Suomessa, jossa on huikea neurologinen osaaminen, myös leikkausten osalta. Kaikkia leikkaushoito ei auta, mutta itse sain siitä suuren avun. Hydrokefaliassa on yksilöllisiä eroja, mutta vertaistuki yhdistää ja auttaa jaksamaan.

Teksi: Sanna Mäkinen

Hydrokefalia aikuisilla

Hydrokefaliaa esiintyy kaikenikäisillä. Aikuisiällä puhjenneen hydrokefalian tuomat haasteet ovat erilaisia kuin varhaislapsuuden hydrokefaliassa.

Mikäli aivokammiot ovat poikkeuksellisen laajat, kyseessä on todennäköisesti lova eli aikuisten pitkäaikainen ventrikulomegalia (long-standing overt ventriculomegaly in adults).

Lova:n oireet vaihtelevat lievästä huimauksesta akuuttiin päänsärkyyn saakka.

Lova:n syynä voi olla esimerkiksi aivonesteviemärin ahtaus. Tällöin lova:a voidaan hoitaa tähystysleikkauksella. Siinä tehdään aukko kolmannen aivokammion pohjaan aivoselkäydinnestekierron vapauttamiseksi.

Lissu Lundström syntyi kilon painoisena keskosena vuonna 1952. Vastoin lääkärien odotuksia hänestä kasvoi vahva ja valoisa taiteilija, joka elättää itsensä tekemällä työtä, jota rakastaa.

Ateljeessa Helsingin ydinkeskustassa Kalevankadulla on ihmeellisen valoisaa. Suuret ikkunat ja vastapäätä oleva matala puurakennus päästävät auringon kepeästi sisään, vaikka eletään jo syyskuun loppua.

Ihmeellisen valoisa on myös tilassa työskentelevä taiteilija. Hän on Lissu Lundström, 69, ja hän maalaa suullaan.

Cp-vamman vuoksi Lundström ei pysty käyttämään käsiään ja liikkuu pyörätuolilla.

– Muistan, kuinka minut kannettiin talomme vinttiasunnosta pihalle hiekkalaatikolle. Siellä leikin siirtäen suussa olevalla lusikalla hiekkaa paikasta toiseen, Lundström kertoo.

Leikin lisäksi kirjoittaminen sujui kynä suussa, ja pian sinne päätyi myös sivellin.

– Kun olin noin 10-vuotias, vaarini keksi rakentaa minulle pihalle maalaustelineen, jonka viereen pääsin pyörätuolilla. Äidin siskot antoivat lahjaksi vesivärejä. Sieltä se sitten lähti, Lundström kertoo.

– Innostus maalaamiseen tuli sisältäni, eikä se koskaan häviä.

Alkuun Lundström maalasi Helsingin idyllisessä puu-Pasilassa sijainneen kotipihan vastapäistä maisemaa: mäkeä, jossa oli koivuja. Luonto onkin säilynyt mieluisana maalausten aiheena lähes 60 vuotta.

Tekniikka on kuitenkin vaihtunut: Liian nopeasti kuivuvat ja valuvat vesivärit vaihtuivat nopeasti öljyväreihin, jotka Lundström sai lahjaksi kummitädeiltään.

– Suulla maalatessa öljyvärien katku on jatkuvasti lähellä nenää, joten sitä tuntui olevan pienessä pöllyssä koko ajan, Lundström nauraa.

Onneksi markkinoille tulivat vesiliukoiset öljyvärit. Tällä hetkellä Lundström harjoittelee vesiliukoisilla akryyliväreillä maalaamista.

Lundström kuvailee maalaustyyliään perinteiseksi ja abstraktiksi. Hän pitää väreistä paljon, erityisesti punaisesta, josta saa voimaa. Voimaa hänessä on itsessäänkin.

Pienimpiä selvinneitä

Lundström syntyi 19.4.1952 kolme kuukautta ennen laskettua aikaa kilon painoisena. Synnytyksen jälkeen paino laski 800 grammaan. Lundström oli pienimpiä vauvoja, jotka jäivät siihen aikaan henkiin.

– Äidille sanottiin sairaalassa, että olisi parasta, että menisitte pois ja unohtaisitte, että tämä lapsi on syntynyt. Että yhteiskunta hoitaa, Lissun sisko Heidi Lundström muistelee äidin kertoneen.

Ajatus tuntuu kylmältä ja julmalta. Mutta maailma oli silloin kovin erilainen kuin nyt.

– Oltiin juuri selvitty sodasta. Monilla vanhemmilla oli paljon alkoholiongelmia. Kaikki yrittivät rakentaa maata, ja se verotti kaikin tavoin jaksamista. Ajattelen, että äidille annettiin vain mahdollisuus. Lääkäri ajatteli silloin äidin vointia, Heidi Lundström pohtii.

Molemmat vanhemmat kuitenkin halusivat, että lapsi tulisi kotiin, kunhan paino nousisi riittävästi. Sairaalassa ehti vierähtää kolme kuukautta, ennen kuin tyttö pääsi kotiin.

Turvallinen lapsuus Pasilassa

Lundströmin äiti työskenteli palkanlaskijana ja kirjanpitäjänä tehden pitkiä työpäiviä. Isä oli lavastaja, ja ammatista seurasi monenlaista iloa lapsille.

– Isän työn takia meille tuli luultavasti Pasilan ensimmäinen televisio vuonna 1957. Ohjelmia tuli silloin vain kolmen tunnin ajan iltaisin. Aika moni Pasilan pennuista istui meidän olkkarissa silloin, Lissu Lundström kertoo.

Isän työn kautta kotiin päätyi myös muun muassa eräänä pääsiäisenä tipuja. Mainoksessa käytetyille tipuille ei ollut kuvausten jälkeen sopivaa osoitetta, joten Lundströmien 24-neliöisessä kodissa vipelsi hetken aikaa myös siivekkäitä.

Isä jätti perheensä Lissun ollessa noin 12-vuotias. Äiti joutui tekemään välillä kolmeakin työtä elättääkseen perhettä. Mutta lapsuus oli hyvä ja turvallinen.

– Aivan ihana, Lissu Lundström hymyilee.

Onneksi isovanhemmat olivat paikalla hoitamassa lapsia.

– Vaari oli upea mies, maailman kultaisin. Sellainen vekkuli velikulta, joka oli meidän jekuissa mukana. Mummo taas oli ankara.

Sinnikäs opiskelija

Lundström sai pyörätuolin vasta 10-vuotiaana. Siihen asti häntä kannettiin tai kävelytettiin lastojen kanssa. Matka yleiselle saunalle kuljettiin lastenrattailla, ja löylyjen ajan Lundström istui sinkkiämpärissä.

Kun pyörätuoli vihdoin saapui, Lundström oli yhtäkkiä kaikkien suosikkikaveri. Pasilan mäkiä lasketeltiin alas hurjapäisesti. Kyytiin mahtui helposti kolmekin kaveria.

Lundström kävi leikkikoulua Ruskeasuolla. Koska henkilökuntaa ei ollut tarpeeksi, vanhempien piti käydä vuorotellen auttamassa ruuanlaitossa ja lastenhoidossa. Arkkiatri Arvo Ylppö suositteli Lundströmille kuntoutusta, jota toteutti jumppari leikkikoulun kellarin kylmissä ja kolkoissa tiloissa.

– Äiti kertoi, että kun Ylppö leikki lasten kanssa, ei aina tiennyt kuka oli lääkäri, kun hän oli niin pienikokoinen, Lundström nauraa.

– Ylppö tarkkaili aina vieressä, oli lasten tasolla. Hän oli ihana lääkäri.

Siihen aikaan lapsilla, joilla oli vamma, ei ollut koulupakkoa. Tavalliseen kouluun ei järjestetty kuljetuksia, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kehitysvammaisille tarkoitettu Solakallion koulu.

– Siellä oli maailman kilteimmät opettajat. Oli turvallista ja kivaa, Lundström muistelee.

Myös koulukyyteihin liittyy mukavia muistoja. Lundströmien mummolla oli aina perjantaisin leivontapäivä. Kun pikkubussi tuli Lundströmien kohdalle, kuski ja aputyttö menivät sisälle kahvittelemaan ja Heidi-sisko korin kanssa taksiin tarjoamaan kyytiläisille pullaa.

Lundströmin halu jatkaa opintoja oli kova. 1970-luvulla hän pääsi haastatteluun sosiaalivirastoon. Kolmen päivän tenttauksen jälkeen Lundström sai lopulta puhtaat paperit, ja pääsi 18-vuotiaana jatkamaan opintoja Ruskeasuon koulussa. Sieltä tie vei Käpylän iltalukioon.

– Opiskelin kotona päivisin, äiti tuli töistä kahden aikaan laittamaan ruokaa niin pääsin illaksi kouluun. Kouluavustaja avusti 3–4 tuntina illassa.

Ylioppilaslakki ei tullut helposti. Mutta myös epäonnistumisista osattiin ottaa ilo irti.

– Reputit tai et, aina oli bileet, Heidi Lundström muistelee.

Ja lopulta vuonna 1987, 35-vuotiaana Lissu Lundström sai painaa ylioppilaslakin päähänsä. Sinnikkyys ja kova työ palkittiin.

Maailma kutsuu taas

Lundströmin elämään on mahtunut vuoden 1987 jälkeen monia muitakin suuria hetkiä.

Hän pääsi vuonna 1989 SJK:n eli suulla ja jalalla maalaavien taiteilijoiden yhdistyksen stipendiaatiksi, vuonna 1992 SJK:n kokelasjäseneksi ja vain neljä vuotta myöhemmin kansainvälisen VDMFK:n (Die Vereinigung der Mund- und Fussmalenden künstler in Aller Welt e.V) täysjäseneksi. Lundström pystyy toimimaan täysipäiväisenä taiteilijana yhdistyksen taloudellisen tuen ansiosta.

Lundströmin ammatti on vienyt häntä ympäri maailmaa: Brasiliaan, Portugaliin, Espanjaan, Meksikoon, Itävaltaan ja niin edelleen. Yhteisnäyttelyitä, omia näyttelyitä, juhlavuosinäyttelyitä. Seuraava henkilökohtainen näyttely on suunnitteilla, kunhan sopiva esteetön galleriatila löytyy.

Ja maailmalle tekisi taas mieli. Ennen koronaa Lundström pääsi toteuttamaan haaveensa ja matkusti autolla Heidi-siskon sekä Heidin miehen kanssa Italian Toscanaan. Ensi kesänä olisi taas aika pakata auto ja suunnata etelä-Eurooppaan hakemaan inspiraatiota uusille töille. Värikkäille, tietenkin.

Heidi kuvailee Lissua:

Lissu vaikuttaa aina hirmuisen keveältä ja iloiselta. Mutta hän on aivan äärettömän voimakas ja vahva ihmisenä. Monta kertaa kun itsellä alkaa olla takki tyhjänä, Lissulla on kyky antaa se tuki. Hän on köykäisemmän oloinen kuin mitä luonteeltaan on. Lissu on isosisko. Varmasti ihan tavallinen isosisko.

Lissu kuvailee Heidiä:

Heidi on huolehtivainen, hyvin huolehtivainen. Hän on jämpti, hän huolehtii perheestä, välittää toisista ihmisistä, on hyvä kuuntelija ja hellä. Heidi on hyvin oikeudenmukainen ja auttavainen.

Teksti: Lissu Kiviniemi
Kuvat: Lissu Kiviniemi ja Lissu Lundströmin kotialbumi