Tiina Haikonen on asunut kolmella mantereella, mutta viihtyy nyt Helsingissä kääntäjän työssään rescuekoira kainalossa. Aikuisiällä Haikonen on myös löytänyt vertaisten luo.
Vain viikkoa ennen kaksivuotissyntymäpäiväänsä Tiina Haikonen oli ollut poikkeuksellisen kiukkuinen, siristellyt silmiään, pidellyt päätään ja ollut huonovointinen. Haikosen äiti yritti saada lääkärit vakuutettua, että jokin on vialla, mutta lääkärit pitivät äitiä ylihuolehtivana ja käännyttivät kotiin.
– Seitsemäs lääkäri otti äitini huolen tosissaan ja lähetti minut jatkotutkimuksiin Töölön sairaalaan, Haikonen kertoo.
Sairaalassa Haikosella todettiin hydrokefalia. Ensimmäisen suntti asennettiin, kun hän oli kaksivuotias, ja sama suntti on hänellä edelleen. Diagnoosin jälkeen Haikosen ja hänen perheensä elämä jatkui entisellään.
– Vammaa koitettiin meidän perheessämme vähän sivuuttaa. Minua ei pidetty mitenkään vammaisena, se ei ikinä ollut elämässämme pääasia. Vamma-sanaa ei ikinä käytetty, Haikonen kuvailee vanhempiensa suhtautumista.
Kielitaito vei kääntäjäksi
Kun Haikonen oli 5-vuotias, perhe muutti ensimmäisen kerran isän työn perässä Englantiin. Haikonen asui muutaman vuoden Englannissa, sen jälkeen viisi vuotta Chicagossa ja sen jälkeen neljä vuotta Etelä-Afrikassa.
– En sopeutunut uuteen maahan yhtä helposti kuin sisareni. Uuteen kielialueeseen sopeutuminen vei aikaa, vaikka kaikki maat olivat englanninkielisiä. Nykyään kirjoitan englantia paremmin kuin suomea, Tiina kertoo.
Haikonen pitää kuitenkin lapsena ulkomailla vietettyä aikaa hyvänä kokemuksena.
– Etelä-Afrikka oli ehdottomasti mielenkiintoisin ympäristö asua, vaikka olinkin silloin vähän angstinen teini. Saavuimme juuri apartheidin päättymisen jälkeen, kun Nelson Mandelasta oli tullut presidentti.
Ulkomailla asuessaan Haikonen on päässyt näkemään kaikenlaista, esimerkiksi Yksin kotona -elokuvan kuvauksia ja villieläimiä safarilla. Lapsuus- ja nuoruusvuosiin on mahtunut myös hurjia asioita: Chicagossa asuessaan viereisessä koulussa oli kouluampuminen ja apartheidin myllerryksessä Haikonen kuuli pommin räjähdyksen.
Haikonen palasi 17-vuotiaana Suomeen ja muutti asumaan Helsingin englanninkielisen lukion asuntolaan. Lukion jälkeen hän lähti ensin au pairiksi Geneveen Sveitsiin ja sitten opiskelemaan yliopistoon Helsinkiin.
– Yliopistosta löytyi samanhenkisiä ihmisiä. Tykkäsin opiskella, mutta tutkiminen ei tuntunut omalta jutulta. Haikonen aloitti kääntäjän työssä. Lapsuudessa opitusta kielitaidosta tuli ammatti.
Hahmotushäiriö arjessa
Aikuisiällä Haikonen löysi lääkärinlausunnostaan maininnan hahmotushäiriöstä. Yhtäkkiä hän ymmärsi, miksi oli herkkä metelille tai miksi epätasaisella alustalla kävely oli vaikeaa.
– Yritin työskennellä avotoimistotiloissa, mutta en pystynyt keskittymään hälyisässä ympäristössä.
Nykyään Haikonen tekee kääntäjän töitä yrittäjänä. Yrittäjyys on mahdollistanut itselle sopivan työrytmin.
– Parasta on se, että saan itse päättää milloin ja miten teen töitä. Pystyn kuuntelemaan omaa vireystasoani ja päättää, teenkö töitä aamulla vai illalla.
Vireystaso vaikuttaa Haikosella hahmottamiseen. Jos vireystaso on alhaalla, alkavat sanat vilisemään näytöllä ja niistä on vaikea saada selvää. Hydrokefalian ja hahmotushäiriön vaikutusten tunteminen ovat opettaneet etsimään omia rajoja työelämässä.
– Huomaan, että olen hitaampi monissa asioissa. Toisaalta, kun aihepiirit töissä ovat pysyneet pidempään samana, on työtahtini nopeutunut. Olen päättänyt tehdä töitä omaan tahtiin. Hyvä olo on työnteossa tärkeintä.
Ulkomailta kerätyt opit
Ulkomailla eletty arki on vaikuttanut paljon Haikosen maailmankatsomukseen, ja hän kokee näkevänsä asiat laajasta näkökulmasta.
– Minulla on erilainen perspektiivi sosiaalisiin asioihin. Suomessa on totuttu katsomaan esimerkiksi maahanmuuttoa todella kapeasti.
Haikonen on nähnyt maailmaa, mutta haluaa asua Suomessa.
– Suomessa kaikki on helpompaa, Kelan byrokratiasta huolimatta. Arkeni on täällä selkeämpää. Ainoastaan, jos persut tulevat valtaan, voin harkita Uuteen-Seelantiin muuttoa, Haikonen toteaa pilke silmäkulmassa.
– Kaikki, jotka näkevät Huldan ulkona kommentoivat, miten rauhallinen hän on, mutta kotona sille päälle sattuessaan Hulda osaa olla pieni peto, Tiina kertoo nauraen.
Tie vertaisten luo
Lapsena ja nuorena Haikonen kaipasi tietämättään vertaistukea ja tietoa hydrokefaliasta. Iso arpi niskassa mietitytti, ja sitä teki mieli peitellä. Teini-iässä Haikonen kaatuili paljon, muttei tiennyt sen johtuvan hahmotushäiriöstään.
Aikuisiällä Haikonen on löytänyt vertaistuen pariin:
– Olen saanut hirveästi ahaa-elämyksiä vertaistuesta. Etten olekaan outo, ja muilla on samanlaisia tilanteita kuin minulla.
Nykyään Haikonen on ylpeä niskansa arvesta ja sitä koristaa tatuointi: arvesta lähtee vetoketju, jossa roikkuu Muumeista tuttu Pikku Myy.
Haikonen on huomannut, että ne, joilla ei ole ongelmia suntin kanssa, eivät hakeudu mukaan vertaisryhmiin. Hän kaipaisi mukaan heitäkin, joiden vamma on lievä. Haikonen on itse kipuillut sen kanssa, mihin kuuluu:
– Koen, että monella on paljon suurempia ongelmia. Aluksi mietin, tarvitsenko itse vertaistukea.
Vertaistuki on osoittautunut kuitenkin tärkeäksi voimavaraksi. Haikonen kannustaa kaikkia halukkaita hakeutumaan mukaan toimintaan.
– Paras ymmärtäminen tulee vertaisilta.
Myös siitä on ollut iso apu, että Haikosen parhaalla ystävällään on cp-vamma. Joku, joka ymmärtää sormikömpelyyden ja hahmottamisen haasteet. Ymmärtää ilman, että tarvitsee selittää.
Haikosen arjen piristäjät
Eläimet. Tällä hetkellä Haikosen kotona asuu Hulda ”kettutyttö” Espanjasta. Hulda on jo aikuinen ja Haikosen toinen rescuekoira. Hulda löydettiin pellolta pentujensa kanssa. Pennuille löytyi Espanjasta uudet kodit, mutta aikuista koiraa ei kukaan halunnut. Haikonen toimii aktiivisesti eläinsuojeluyhdistyksessä ja on yhdistyksen hallituksen jäsen.
– Rescuekoiran rentoutumista on jännä seurata. Nyt Hulda on ihan eri koira kuin tullessaan. Se tuntee rutiinit ja tietää miten toimitaan.
Musiikki. Etelä-Afrikassa asuessaan paikallinen musiikki teki Haikoseen vaikutuksen. Hän käy keikoilla ahkerasti. Viimeisimpänä hän kävi katsomassa Queenia Nokia-areenalla.
Matkustaminen. Haikonen reissaa koti[1]maassa ja ulkomailla. Autolla ajaminen ei ole hänelle mahdollista hahmotushäiriön vuoksi. Haikosen mukaan julkiset liikennevälineet kulkevat Suomessa hyvin ja lisäksi julkisilla liikkuminen on ekologista. Nykyään hän suosii Euroopan matkoja välttääkseen pidempiä lentoja.
Teksti ja kuvat: Elisa Kaartinen
