Julkaistu 15.12.2020
Onneksi olkoon, Lauri Ellilä! Miltä nyt tuntuu?
– Satakunnassa pruukataan sanoa että kissa kiitoksella elää. Ei tässä henkilökohtaista hyötyä varten olla mitään tehty. Mutta tietenkin se tuntuu kivalta, kun joku arvostaa melkein 35 vuoden touhuamisia! Täytyy myös kiittää Eija-vaimoa. Hän on toiminut koko yhdistyksen olemassaolon ajan sen rahastonhoitajana.
Miten päädyit mukaan yhdistystoimintaan?
– Olin 1980-luvun puolivälissä keikalla soittamassa tanssimusiikkia raumalaisessa ravintolassa. Kuulin tauolla ohimennen, kun kokki keskusteli siitä, joko hänen lapsensa on oppinut kävelemään. Kiinnostuin koska itselläni oli pieni cp-vammainen tyttö, menin juttusille ja kävikin ilmi, että kokilla eli Halmisen Juhalla oli cp-vammainen poika. Lyötiin hynttyyt yhteen. Meistä tuli Rauman seudun CP-yhdistyksen voimahahmot.
Millaisia muistoja sinulla on yhdistystoiminnasta?
– Onhan niitä muistoja tosiaan. Toiminta oli jossain vaiheessa jopa niin aktiivista, että vuokrattiin omat toimitilatkin joksikin aikaa. Lapsille on ollut musiikkikerhoa, uimakoulua, osallistuttiin Raumalla puutarhamessuille keväisin omalla osastolla. Tehtiin Riminin-matkaa ja Kolmårdenissakin käytiin yhdistyksen voimin. Myytiin tuhansittain kynttilöitä, niin paljon että yhdistyksen kuluja pystytään yhä kattamaan kynttiläkaupasta sijoitetuin varoin.
Miksi kannattaa lähteä mukaan yhdistystoimintaan?
– Omana aikanani se lähti tarpeesta: haluttiin löytää muita, saman kokemuksen omaavia perheitä, saada vertaistukea ja selvyyttä asiaan. Siihen aikaan oli vielä tapana yhdistyä, nyt kaikilla järjestöillä on vaikeaa saada nuoria mukaan vapaaehtoistyöhön.
Miten aiot juhlistaa palkintoa?
– Lämmitän mökkisaunan täällä saaressa kuten joka ilta kun täällä olen. Sorsia saatan mennä ampumaan, siinä olisi sitä ilotulitusta juhlan kunniaksi!
