Resilienssi tarkoittaa kestävyyttä ja joustavuutta kohdata elämän vastoinkäymisiä. Resilienssi suojaa muutoksissa ja vastoinkäymisissä, johtuvat ne sitten vammasta, sairaudesta, pettymyksestä tai vastoinkäymisestä. Kuin pajun vitsa, resilientti ihminen taipuu mutta ei katkea.
Resilienssin suhteen yksilöiden välillä on merkittäviä eroja. Kolmella neljästä ihmisestä on hyvät valmiudet kohdata vammasta, sairastumisesta tai muusta elämään kuuluvasta vastoinkäymisestä aiheutuva harmi. Mutta osalla meistä on rajallisemmat resurssit vastoinkäymisten kohtaamiseen. Silloin tarvitaan erityistä tukea.
Onneksi omaa resilienssiä voi kehittää. Siksi on tärkeää tunnistaa omat, läheisten, ryhmän tai esimerkiksi ammattilaisen ohjaamien ihmisten valmiudet kohdata vastoinkäymisiä.
Vertaisten ja läheisten tuki helpottaa
Resilienssissä keskeistä on hyväksyvä myötätunto itseä ja muita kohtaan. Emme ole täydellisiä. On tärkeää ymmärtää, ettemme ole yksin vaikeuksiemme kanssa. Kun asioita jää pohtimaan yksin, on vaikea päästä eteenpäin. Vertaistukiryhmät ja tutut, turvallisiksi koetut ihmiset auttavat huolen kokemusten purkamisessa. Jos ympärillä ei ole luontevaa tukiverkkoa, kannattaa turvautua ammattiapuun ennen kuin asiat kasvavat ylitsepääsemättömiksi.
Resilienssi vaatii joustavaa asennetta ja sitä, että sietää elämän ristiriitaisuutta. Me kaikki kohtaamme vastoinkäymisiä, ja ne harmittavat ja painavat mieltä. Mutta mieleen mahtuu samanaikaisesti erilaisia tunteita. Tietoisella läsnäololla ajatuksia voi suunnata niihin myönteisiin asioihin, joita elämässä on ollut, on tällä hetkellä, ja mitä elämällä on vielä tarjottavana.
Ympäristöllä ja yhteiskunnalla on suuri merkitys
Resilienssi ei ole vain yksilön ja perheen vastuulla. Meillä kaikilla on yhtäläinen oikeus kokea iloa ja kauneutta. Luonto, kulttuuri ja taide ovat keskeisiä mielentyyneyden lähteitä kaikille. Rakentamalla yhteiskuntaa esteettömäksi ja vahvistamalla osallisuutta voidaan edistää resilienssiä silloin, kun ihmisellä on cp-vamma tai muita motorisia toimintarajoitteita.
Esteettömyys on tärkeää myös, koska resilienssi ei ole vain mielen kestävyyttä, myös fyysisellä hyvinvoinnilla on keskeinen merkitys. Riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja fyysinen kunto edistävät vaikeuksista palautumista. Väsyneenä pienetkin vastoinkäymiset saavat tarpeettoman suuren merkityksen. Hyvä fyysisen kunto vahvistaa kykyä käsitellä mieltä rasittavia vastoinkäymisiä.
Fyysistä kuntoa voi kohentaa aerobisella liikunnalla, niin että harjoituksen kuuluu sopivasti hengästymistä. Lihasvoimaa pitää harjoittaa huomioimalla toimintarajoitteen aiheuttamat haasteet. Uuden teknologian avulla voidaan parantaa liikkuvuutta, lihasvoimaa, koordinaatiota ja aerobista kuntoa myös cp-vamman tai muun vamman rajoittaessa liikuntaa. Alustavat tulokset esimerkiksi robottiavusteisesta kävelykuntoutuksesta ovat lupaavia.
Keskity siihen, mikä elämässä on tärkeää
Mielen kestävyyttäkin kannattaa treenata. Tietoista läsnäoloa voi harjoitella, ja mieltä painavia ajatuksia kannattaa purkaa oman tukiverkon kanssa, vertaistukiryhmissä. Tarvittaessa on syytä turvautua ammattiapuun.
Läheisillä ja perheellä, harrastuspiireillä, vertaistukiryhmillä ja muilla kolmannen sektorin toimijoilla on keskeinen merkitys elämän merkityksellisyyden kokemisessa – resilienssin vahvistumisessa.
Resilienssissä keskeistä on ymmärtää mikä elämässä on tärkeää, mitä elämällä on annettavaa, mistä asioista voi nauttia, mitä itselle mieluisia asioita voi tehdä. Kaikki unelmat ovat yhtä arvokkaita.
Resilienssi-käsitteen taustaa
Psykologiassa resilienssi käsitteenä palautuu itävaltalaiseen neurologiin Viktor Frankliin ja toiseen maailmansotaan. Frankl joutui sodan aikana useille keskitysleireille, mutta kykeni järkyttävistä kokemuksista huolimatta jatkamaan sodan jälkeen aktiivista elämää. Tämä omakohtainen kokemus sai hänet kiinnostumaan siitä, miksi monet keskitysleirien vangeista pystyivät vapauduttuaan jatkamaan tasapainoista elämää, kun taas osa ei näistä kokemuksista toipunut.
Toinen perusta resilienssi-käsitteelle on kehityspsykologi Emmy E. Wernerin tutkimus, jossa hän seurasi Havaijilla Kauai-saarella vuonna 1955 syntyneen 698 lapsen elämää 40 vuoden ajan. Merkittävästä osasta lapsista kasvoi tasapainoisia ja elämään tyytyväisiä aikuisia, vaikka osalla vanhempien päihteiden käyttö, väkivalta ja muut rasittavat kokemukset kuormittivat lapsuutta.
Hannu Kokki
erikoislääkäri, LT, dosentti
Artikkeli on julkaistu 29.3.2022.
