Tukea vammaisille vanhemmille ja odottajille

Vertaistuen ja tiedon tarve voi alkaa jo siinä vaiheessa, kun perhettä aletaan suunnitella. Kaipaatko tietoa, että uskaltaisit edes haaveilla? Pyöriikö mielessäsi kysymyksiä, joihin vertaisten vastaukset voisivat auttaa?

Pyörätuolissa istuva nainen pitää sylissään aidon vauvan näköistä vauvanukkea, jolla on tutti suussaan.
Vauvan käsittelyä pääsee harjoittelemaan aivan oikealta vauvalta tuntuvan Jasper-nuken kanssa.

Vanhemmuus ja perhe-elämä ovat ihan tavallista, vaikka vanhemmalla olisikin vamma. Vammaisuus tuo toki arkeen pientä lisämaustetta. Hyvällä valmistautumisella, uskalluksella ja ennakkoluulottomalla asenteella sekä lähipiirin ja vertaisten tuella pääsee jo pitkälle. CP-liiton kautta löydät muita samassa tilanteessa olevia ja saat neuvoja muun muassa tukien ja palveluiden hakemiseen.

Vauvan kanssa toimimiseen saattaa tarvita vinkkejä ja kikkakolmosia. Oma tyyli löytyy ajan kanssa ja rohkeasti kokeilemalla. CP-liitto tarjoaa tukea ja neuvoja esimerkiksi vauvanhoitoon ja apuvälineisiin liittyvissä asioissa. Tarjoamme osaamistamme myös ammattilaisille, kuten toimintaterapeuteille tai sosiaalityöntekijöille.

Kysy lisää

suunnittelija (aikuistoiminta)

Heidi Huttunen

040 589 5893