TULE TOIMINNANJOHTAJAKSI CP-LIITTOON

Julkaistu 2.11.2021

Etsimme uutta toiminnanjohtajaa nykyisen siirtyessä kohti uusia haasteita.

Toiminnanjohtajana vastaat yleishyödyllisen liiton toiminnan johtamisesta järjestö- ja palvelutoiminnan parissa, varmistat liiton perustehtävän toteutumisen sekä toimit esihenkilönä CP-liiton henkilöstölle. Toimit järjestön edustajana verkostoissa alueellisesti ja valtakunnallisesti, luot uusia kontakteja ja vastaat järjestön sisäisen ja ulkoisen viestinnän onnistumisesta. Toiminnanjohtajana olet järjestölehtemme päätoimittaja.

Teet tiivistä yhteistyötä luottamushenkilöiden, sidosryhmien ja liiton jäsenten kanssa. Toiminnanjohtajana vastaat taloushallinnosta ja resurssien riittävyydestä sekä seurannan, arvioinnin ja raportoinnin toteutumisesta hallitukselle, jäsenistölle sekä rahoittajille. Tehtävään sisältyy runsaasti vaikuttamistyötä, toimintaympäristön seuraamista ja toiminnan kehittämistä yhdessä liiton hallituksen ja työntekijöiden kanssa.

Edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa, vankkaa kokemusta järjestöjohtamisesta, esimiestyöstä ja taloushallinnosta. Arvostamme vammaiskentän tuntemusta sekä vahvaa osaamista STEA järjestöavustusten ja -rahoitusten hakemisesta ja raportoinnista. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää sujuvaa suullista ja kirjallista viestintää, vuorovaikutustaitoja, joustavaa työotetta, toimintaa tukevia verkostoja ja kontakteja sekä verkostoitumiskykyä.

Lisätietoa antaa puheenjohtaja Jaakko Paatero, puh. 050 60925, sähköposti jaakko.paatero@pp.inet.fi  tai työtehtävästä toiminnanjohtaja Marju Silander, puh. 040 7014881, sähköposti marju.silander@cp-liitto.fi

Tutustu toimintaamme osoitteessa www.cp-liitto.fi

Hakemus ja CV palkkatoiveineen tulee toimittaa 17.11.2021 mennessä hakemus@cp-liitto.fi Haastattelut suoritetaan viikkojen 47–48 aikana. Toivomme sinun ottavan tehtävän vastaan joulukuun aikana, viimeistään tammikuussa 2022.

Kysy lisää

toiminnanjohtaja

Marju Silander

040 701 4881