Avustajapalvelu

CP-liiton avustajapalvelu tukee vammaisten ihmisten ja heitä hoitavien omaisten harrastus- ja virkistystoimintaa. Palvelua myönnetään yhdelle hakijalle vuosittain enintään 70 tuntia.

Avustajapalvelua voidaan myöntää CP-liiton kohderyhmään kuuluville ihmisille eli henkilöille, joilla on cp-vamma, mmc, hydrokefalia tai varhaislapsuudestaan muista neurologisista syistä liikuntavammaisille ihmisille.

Avustajapalvelua hakevan on itse hankittava avustaja. Avustajan on oltava täysi-ikäinen eikä hän voi asua samassa taloudessa avustettavan kanssa.

Avustajan palkkio on 10,75 euroa tunnilta. Avustaja voi toimia enintään 10 tuntia vuorokaudessa. Palkkio maksetaan suoraan avustajalle, kun työ on tehty. Palkkiosta vähennetään ennakonpidätys. CP-liitto maksaa avustajan palkkion muttei muita kuluja, kuten matkakuluja.

CP-liiton pakollinen tapaturmavakuutus koskee myös avustajia. Muita avustajapalvelutoiminnassa aiheutuneita vahinkoja liitto ei korvaa.

Avustajapalvelua myönnetään kertaluonteisesti ennalta anotuksi ajaksi. Sitä ei voida myöntää jatkuvana toimintana, vaan jokaista kertaa ja tarkoitusta varten pitää tehdä oma hakemus. Avustajapalvelua ei voi myöntää jälkikäteen, vaan hakemus tulee toimittaa CP-liitton vähintään kahta viikkoa ennen avustuksen tarvetta.

Avustajapalveluhakemus

  • Hakijan tiedot

  • PP slash KK slash VVVV
  • Avustajan tiedot

  • PP slash KK slash VVVV
  • Avustajapalvelua haetaan

  • PP slash KK slash VVVV
  • PP slash KK slash VVVV

Kysy lisää

kurssisihteeri

Anne Heiskanen

044 059 2600