Liikuntavamma edellyttää esteettömiä, yksilöllisen tarpeen mukaan räätälöityjä kuljetuspalveluita

Julkaistu 19.4.2021

Suomen CP-liitto on osallistunut kevään 2021 ajan vammaispalvelulainsäädännön uudistamiseen liittyviin kuulemistilaisuuksiin. Maanantaina 19.4. sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen järjestämässä kuulemistilaisuudessa käsiteltiin liikkumisen tukeen ja taloudelliseen tukeen liittyviä pykäliä.

Toimme puheenvuorossamme esille, että Suomen CP-liitto edustaa syntymästä saakka neurologisesti vammaisia ihmisiä, joilla on lähes aina välttämätön, toistuva ja koko elämänmittainen laaja-alainen tuen tarve vamman aiheuttamien toimintarajoitteiden takia. Useilla on myös liitännäisoireita kuten puhevamma tai hahmottamisen vaikeus. 

Liikkumisen tuki

Liikuntavamma edellyttää esteettömiä kuljetuspalveluita. Esteettömyyden tulee toteutua koko matkan ajan lähtöovelta määränpään ovelle.

Kuljetuspalveluita on järjestettävä niihin välttämättä tarvittava määrä. Lakiin on esitetty matkojen vähimmäismääräksi nykylain mukaisesti 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Huolemme on, että monet kunnat käyttävät tätä myös maksimimääränä. Tiedämme, että määrä ei riitä.

Pidämme hyvänä, että lakiuudistuksen myötä kuljetuspalvelut eivät olisi jatkossa enää kuntarajasidonnaisia. Jotta vammaisten henkilöiden yhdenvertainen mahdollisuus liikkua myös oman kotikunnan ulkopuolella omien tarpeidensa mukaan toteutuu, on huolehdittava riittävistä resursseista ja esimerkiksi kilometrimääristä.  

Liikkumisen tarpeet voivat vaihdella kuukausittain, ja onkin hyvä, että uudessa laissa tarkastelujaksoksi on esitetty kuukauden sijaan jatkossa esimerkiksi vuosi.  

Järjestämistapaa valittaessa tulee arvioida yksilöllisesti henkilön kyky ja tosiasiallinen mahdollisuus käyttää esimerkiksi tilausjärjestelmiä tai yhdisteltyjä kuljetuspalvelumatkoja. On myös huomioitava, millaisia haasteita järjestämistapaan sisältyvät odotus- ja matkustusajat asettavat henkilön liikkumiseen. Tässä arvioinnissa tulee ottaa huomioon henkilön fyysisten ja motoristen tekijöiden lisäksi psyykkiset ja kognitiiviset ominaisuudet tai hahmottamisen vaikeudet sekä ympäristö ja muut olosuhteet. 

Toivomme, että kuljetuspalveluita myönnettäessä kiinnitetään erityistä huomiota lasten ja nuorten oikeuteen liikkua ikätasonsa mukaisesti ilman, että he ovat liian riippuvaisia esimerkiksi vanhemmistaan tai läheisistään.

Kuljetuspalvelujen järjestämistä koskeviin perusteluihin tulee kirjata, että vaikeavammaisella henkilöllä on oikeus vaatia kuljetuspalvelua järjestettäväksi hänen vammansa tai sairautensa kannalta sopivalla ja yksilöllisellä tavalla. Viranomaisen tulee tiedottaa ja ohjeistaa asiakkaalle selkeästi myös kuljetuspalveluihin liittyvien erillisoikeuksien hakumenettelystä. 

Taloudellinen tuki

On tärkeää, että vammaisille henkilöille, voidaan korvata vamman takia syntyviä erityisiä kustannuksia päivittäisten toimien mahdollistamiseksi, helpottamiseksi ja tukemiseksi. 

Vamman vuoksi tarvittavat mukautukset ovat kustannukseltaan usein kalliita, jolloin taloudellisen tuen merkitys korostuu. Mukautukset ovat usein elintärkeitä, koska vamma voi aiheuttaa virheasentoja tai kiputiloja, jolloin tarvitaan esimerkiksi erikoiskenkiä. Ilman mukautuksia vammaisen ihmisen osallisuus ja yhdenvertaisuus yhteiskunnassa on vaarassa.

Taloudellista tukea myönnetään esiintyvän tarpeen pohjalta määrärahasidonnaisesti. Pidämme palvelukartoitusta ja palvelusuunnittelua erittäin tärkeinä välineinä vastata vammaisten ihmisten tuen tarpeisiin.

Tulevissa palvelu- tai asiakassuunnitelmissa tuleekin kirjata hyvinvointialueilla esiintyvät tarpeet ja yksilölliset tarpeet huolellisesti. Tällöin järjestäjän eli maakunnan/hyvinvointialueen on mahdollista varautua myös taloudellisesti päätöksiin. 

Pidämme tärkeänä, että laki tukee yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastaa. Näin voidaan vahvistaa YK:n vammaissopimuksen toteutumista. Taloudellinen tuki esimerkiksi tavanomaisiin harrastusvälineisiin, kuten erikoispyöriin tai luistelutukiin, on erittäin tärkeä monille vammaisille ihmisille. Toivomme, että erityisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien edistämistä ikätasoisesti vahvistetaan tulevaisuudessa.