Tule projektityöntekijäksi CP-liiton perhehankkeeseen

Julkaistu 29.3.2021
Kollaasi kahdeksasta kuvasta, joissa on CP-liiton kohderyhmään kuuluvia henkilöitä ja työntekijöitä.

Oletko lapsiperhetyön ammattilainen, jolla on käytännön kokemusta erityislapsiperheiden tarpeista?  Onko sinulla käytännön kokemusta perhepalvelujen kehittämisestä ja järjestötyöstä? Tule tekemään merkityksellistä työtä innostavassa työyhteisössä.

Perhehankkeemme tavoitteena on mahdollisimman hyvä perhearki, kun lapsella on cp-vamma, mmc tai hydrokefalia. Työstämme perheiden kanssa jaksamista, palautumista, tunnesäätelyä ja stressinhallintaa. Tunnistamme hahmotuksen, aistitiedon käsittelyn ja kielellisten pulmien lapselle tuomia kuormitustekijöitä ja etsimme niihin ratkaisuja. Tuomme tutkitusta tiedosta apua arjen tueksi. Hankkeen toimintamuotoja ovat kasvokkain ja verkossa järjestettävät vanhempien, nuorten ja lasten toimintaryhmät ja työpajat. Tuotamme videoita ja webinaareja. Tunnistamme perheen palveluiden mahdollisia puutteita tai pullonkauloja ja kehitämme perheille toimivia ratkaisuja hankkeen yhteistyökumppaneiden tuella.

Projektityöntekijän tehtäviin kuuluvat hankkeeseen osallistuvien pilottiperheiden kanssa työskentely, ryhmien ohjaaminen, työpajojen vetäminen, yhteiskehittäminen ja uusien toimintamallien muotoilu monitoimijaisena yhteistyönä. Tehtävä edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa, riittävää kokemusta perheiden kanssa työskentelystä, perhetyöhön sekä lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvää osaamista ja erinomaisia yhteistyötaitoja. Arvostamme ymmärrystä erityisperheiden arjen haasteista ja palvelujärjestelmästä sekä CP-liiton kohderyhmän tuntemusta.

Tarjoamme merkityksellisen työn, kehittämismyönteisen työyhteisön, esteettömät toimitilat ja oman työhuoneen, kattavan työterveyshuollon ja liukuvan työajan. Tehtävä on määräaikainen (3 vuotta) edellyttäen, että STEA myöntää hankkeelle avustuksen vuosittain. Työ alkaa elo–syyskuussa 2021. Noudatamme Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta ja tehtävä kuuluu vaativuusryhmään 5. Työssä on 6 kuukauden koeaika. Työaika on 37 tuntia 30 minuuttia viikossa. Työpiste sijaitsee liiton keskustoimistolla Helsingissä Malmilla, Malmin kauppatie 26. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostausta selvittämisestä annetun lain edellyttämä rikosrekisteriote.

Lähetä hakemus ja CV 25.4.2021 mennessä osoitteeseen rekry@cp-liitto.fi ja merkitse viestin otsikoksi ”Projektityöntekijä”. Lisätietoja tehtävästä järjestöpäällikkö Virpi Peltomaa, puh. 040 505 8329, 16.4.2021 klo 9–11 ja 22.4.2021 klo 13–15.

Suomen CP-liitto on valtakunnallinen vammais- ja erityisliikuntajärjestö. Kohderyhmäämme kuuluvat ihmiset, joilla on cp-vamma, mmc, hydrokefalia, normaalipaineinen hyd rokefalia sekä heidän läheisensä. Kohderyhmäämme kuuluvat myös ihmiset, joilla on motorisen oppimisen vaikeus tai lievempiä motoriikan vaikeuksia. Suomessa on noin 21 000 ihmistä, joilla on cp-vamma, mmc, hydrokefalia tai normaalipaineinen hydrokefalia. Kun heidän läheiset lasketaan mukaan, nousee luku noin 100 000:een. Noin viidellä prosentilla lapsista on motorisen oppimisen vaikeus tai lievempiä motoriikan vaikeuksia.

Kysy lisää

järjestöpäällikkö

Virpi Peltomaa

040 505 8329