CP-liiton lausunto arpajaislain uudistuksesta

Julkaistu 3.2.2021

CP-liitto jätti 2.2.2021 lausunnon arpajaislain uudistukseen.

Sisäministeriö on lähettänyt 7.1.2021 lausunnoille esityksen rahapelaamista sääntelevän arpajaislain uudistamiseksi.

Ehdotuksen keskeiset asiat koskevat rahapelihaittojen tehokasta torjuntaa, arpajaislain vastaiseen markkinointiin puuttumista ja Veikkaus Oy:n kanavointikyvyn turvaamista.  Lähtökohtana valmistelussa on ollut, että jatkossakin Suomessa rahapelijärjestelmä perustuisi yksinoikeusjärjestelmään.

Esitimme lausunnossamme oman kohderyhmämme näkökulmia.  Toimme esille, että erityisen haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä tulee suojella ikärajavalvonnan rinnalla myös haitalliselta markkinoinnilta. Valvonnan on oltava tehokasta ja laiminlyönteihin on puututtava.

Syrjäytymisen ehkäisyssä on keskeistä vähentää vaaraa ajautua haitalliseen rahapelaamiseen. Esityksessä ehdotettiin edelleen, että velaksi pelaamista ei sallittaisi. Kannatamme tätä, koska se voi lisätä rahapelihaittoja.

Rahapelihaittojen torjuntaa tulee tehdä systemaattisesti ja tuleva pakollinen tunnistautuminen tulee toivottavasti vähentämään haittoja. Arpajaislain vastaisen rahapelaamisen estäminen entistä tehokkaammin on hyvä asia, esimerkiksi estämällä laittomasti toimivien peliyritysten sivustojen käyttö Suomesta ja rahan siirtäminen näille tahoilla.  Viranomaisilla tulee olla riittävät ja tehokkaat keinot valvoa ja puuttua, tarvittaessa estää, laiton ulkomainenkin rahapelitoiminta ja sen markkinointi. Rahapelihaittojen siirtyminen verkkoon lisää haittariskejä, koska nykyisin lähes jokaisella on pääsy verkkopeleihin. Tällöin rahapelihaitat tulevat suomalaisen järjestelmän, Veikkauksen, maksettavaksi, mutta pelatut rahat valuvat ulkomaille. Nykyinen koronatilanne voi myös osaltaan lisätä verkon kautta syntyviä rahapelihaittoja. Tiiviimpi kansainvälinen yhteistyö voisi toimia esimerkiksi estotoimien muodossa. Kuluttajia tulisi informoida paremmin näiltä sivustoilta esimerkiksi varoitussivujen muodossa.

Veikkaus Oy:n toiminnan vastuullinen kehittäminen on kannatettavaa. Toimintaympäristön muutoksiin on oltava valmiina nopeastikin reagoimaan ja huolehtimaan rahapelien peliympäristöstä luotettavalla ja ei-haitallisella tavalla.