Tule asiantuntijaksi CP-liittoon!

Julkaistu 26.4.2022

Tule tekemään merkityksellistä työtä innostavassa työyhteisössämme!


Etsimme Ouluun asiantuntijaa, jonka tehtäviin kuuluvat kohderyhmämme asioihin liittyvä vaikuttamistoiminta valtakunnallisesti ja paikallisesti sekä yksilöllistä sosiaaliohjausta että neuvontaa sisältävä asiakastyö. Vaikuttamistoiminta sisältää muun muassa lausuntojen ja kannanottojen kirjoittamista. Lisäksi asiantuntija tukee jäsenyhdistyksiä tapahtumien tai muun toiminnan järjestämisessä ja kokouskäytännöissä.

 Tehtävä edellyttää:

-  korkeakoulututkintoa sosiaali-, terveys-, kasvatus- tai käyttäytymistieteen alalta

-  sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön ja palvelujärjestelmien tuntemusta

-  erinomaista kirjallista ja suullista suomen kielen taitoa

-  erinomaisia vuorovaikutustaitoja

-  itsenäistä työskentelyotetta

Arvostamme CP-liiton kohderyhmän tuntemusta, osaamista STEA hakemusten ja raporttien laatimisessa, kokemusta järjestöjen oikeuksienvalvontatyöstä sekä kokemusta yksilöllisestä asiakastyöstä.

Tarjoamme kehittämismyönteisen työyhteisön, esteettömät toimitilat ja oman työhuoneen, kattavan työterveyshuollon ja liukuvan työajan.

Työ alkaa 1.8.2022 tai sopimuksen mukaan. Noudatamme Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta ja tehtävä kuuluu vaativuusryhmään 5. Työ on vakituinen ja työssä on 6 kuukauden koeaika. Työaika on 37 tuntia 30 minuuttia viikossa. Työpaikka sijaitsee liiton toimipisteessä Oulussa, osoite Kansankatu 53, 90100 Oulu.

Lähetä hakemus ja CV viimeistään 17.5.2022 rekry@cp-liitto.fi ja merkitse viestin otsikoksi ”Asiantuntija”. Lisätietoja tehtävästä järjestöpäällikkö Virpi Peltomaa, puh. 040 505 8329, 3.5.2022 klo 10–12, 6.5.2022 klo 9–10 ja sähköpostitse 2.5 alkaen virpi.peltomaa@cp-liitto.fi.


Suomen CP-liitto on valtakunnallinen vammais- ja erityisliikuntajärjestö. Kohderyhmäämme kuuluvat ihmiset, joilla on cp-vamma, mmc, hydrokefalia, normaalipaineinen hydrokefalia sekä heidän läheisensä. Kohderyhmäämme kuuluvat myös ihmiset, joilla on motorisen oppimisen vaikeus tai lievempiä motoriikan vaikeuksia.

Suomessa on noin 21 000 ihmistä, joilla on cp-vamma, mmc, hydrokefalia tai normaalipaineinen hydrokefalia. Kun heidän läheiset lasketaan mukaan, nousee luku noin 100 000:een. Noin viidellä prosentilla lapsista on motorisen oppimisen vaikeus tai lievempiä motoriikan vaikeuksia.

Kysy lisää

järjestöpäällikkö

Virpi Peltomaa

040 505 8329